03. lokakuuta 2003
Teksti:

Listassa on yhdeksänkymmentäkahdeksan nimeä, ikävä kyllä. Heistä kukaan ei olisi halunnut joutua siihen.
    Luettelo on yhden päivän saldo ansiosidonnaisen päivärahan hakijoista Metallityöväen työttömyyskassan Jyväskylän toimistossa.
    Riikka Törmänen, 26, huokaa, työntää listan muovitaskuun ja nipun hakemuspapereita toiseen: mitä enemmän työttömiä, sitä enemmän hänellä on töitä. Eikä se ole aina niin mukavaa. Monet vanhemmat ihmiset ovat olleet pahasti tolaltaan jouduttuaan työttömiksi. He kun ovat olleet koko ikänsä töissä samassa paikassa.
    Niin, pysyvä työsuhde on joskus ollut jopa sääntö. Mutta ei Törmäsen sukupolvelle. Matkailualalle koulutettu Törmänen on ollut viisi vuotta työelämässä, koossa on nyt kuusi eri työpaikkaa.
    Väliaikainen työttömyys on tuttua Törmäselle, joka tosin liittyi Palvelualojen ammattiliittoon heti kun töihin meni. Hän on kasvanut ammattiyhdistystoimintaan. Näkyihän se kotona Kuusamossakin, kun äiti ja isä täyttivät välillä päivärahahakemuksia.
    Ei siis ole ihme, että Törmäsen viikonloput ja illat kuluvat Palvelualojen ammattiliiton Pamin ja SAK:nkokouksissa ja kursseilla. Ja että hän päätyi jopa töihin Metallin tyttömyyskassaan.
    Mutta Törmänen on outo lintu. Ammattiliiton jäsenyys ei ole enää itsestäänselvyys nuorille, ja se huolestuttaa liittoja. Käynnissä onkin jos jonkinlaista kampanjaa. Tähän asti liittoon on liitytty ennemmin tai myöhemmin: mitä pidempään olet ollut töissä, sitä todennäköisemmin kuulut liittoon.
    Mutta entäs tulevaisuudessa? Pätkätyönuorista vain neljä kymmenestä kuuluu liittoon. Jos pysyvää työpaikkaa ei tulekaan koskaan, auttaako edes ikä?
    Ja kuka edunvalvonnan ylipäätään hoitaa? Erityisen poikkeuksellinen Törmänen on siksi, että hän toimii ay-luottamustehtävissä.     Työsuojeluvaltuutetun tai ristiriitoja työnantajan kanssa sovittelevan luottamusmiehen työt eivät nuoria nappaa, vaikka he jäsenmaksunsa maksaisivatkin. Töitä kuitenkin olisi sadoissa ammattiosastoissa ja piirijärjestöissä. Esimerkiksi SAK:sta on jäämässä 40 000 luottamusmiestä isolla rysäyksellä eläkkeelle.
    ”Älä nyt sano, ettei nuoria kiinnosta. Meillä on tänään Pamin Keski-Suomen aluenuorten suunnittelupalaveri. Meitä on viisi aktiivia”, Törmänen nauraa.
    Viisi. Kolmestatuhannesta nuoresta jäsenestä. Ei hyvältä näytä.     Outoa, onhan nyt sentään SAK:n Nuorten vuosi.
    Ehkä nuoret luulevat, että lomarahat tai ylityökorvaukset ovat kiveen hakattuja etuja. Ilmeisesti ”tammikuun kihlaus” liittyy monen mielestä hämärästi Matti Nykäseen. Harva tajuaa, kuinka iso uutinen se oli tammikuussa vuonna 1940. Siis se että työnantajat suostuvat neuvottelemaan työntekijöiden järjestön kanssa!
    Ja kyllä sitten on neuvoteltukin, rakennettu isot järjestöt ja kerätty niille maksavia jäseniä. Ilman heitä Pamillakaan ei olisi idyllistä Kaijala-nimistä vapaa-ajan rakennusta jyväskyläläisen järven rannalla.

”Onko se hyvännäköinen? Missä te tapasitte?” Suunnittelupalaveri on alkanut Kaijalan saunatiloissa.
    Kuumimmat juorut on pakko setviä ensin, ei tilanne nyt niin huolestuttava ole. Onhan nuorten jäsenien osuus esimerkiksi Pamissa pysynyt muutaman vuoden samoissa lukemissa.
    Nuori Suomi 2001 -tutkimuksessa havaittiin, että kolmasosa nuorista luottaa ay-liikkeeseen vähintäänkin melko paljon. Kolme vuotta aikaisemmin yhtä luottavaisia oli ollut vain joka neljäs. Ja vaikka ammattiliittoon kuuluvia suomalaisia on ylipäätään koko ajan vähemmän, seitsemän kymmenestä maksaa silti kiltisti jäsenmaksunsa. IT-kuplan puhkeaminen sai irtisanotut koodaajatkin havahtumaan, että liittoon kannattaisi sittenkin kuulua.
    Mökkipalaverin puheenjohtaja Marko Ahlgren palaa lämmittämästä saunaa ja aloittaa kertaamalla kuluneen vuoden toimintaa. Pyöräretki oli, mutta paikalle tuli vain kaksi osallistujaa. Himoksen retki peruttiin, tulijoita ei eri ongelmien vuoksi ollut. Mikään täky ei tunnu purevan.
    Ainoastaan yksi rekrytointikonsti onnistuu – ainakin vuorokaudeksi: risteilyille on aina tulijoita.
    Ei ole helppoa muillakaan liitoilla. Esimerkiksi Toimihenkilöunionissa on 1 500 luottamusmiestä, joista vain noin sata on alle 35-vuotiaita.
    Myös akateemisten alojen keskusjärjestö Akavassa ilmiö on huomattu. Sen jäsenistö on tosin ikärakenteeltaan tasaisempi kuin toimihenkilöiden STTK:lla ja duunarien SAK:lla. Akava on jopa onnistunut kasvattamaan jäsenmääräänsä – kiitos koulutustason nousun. Vaikka ylemmät toimihenkilöt eivät ole kovin sitoutuneita ammattijärjestöön, niin opettajilla, lääkäreillä ja upseereilla järjestäytymiseen on vankka perinne.
    Osasyy nuorten vähyyteen luottamuspaikoilla on tosin siinä, että vanhat aktiivijäärät pitävät kiinni paikoistaan loppuun saakka. Samalla on hypätty ikään kuin yhden sukupolven yli, ja vastuu on siirtymässä suoraan suurilta ikäluokilta juuri työelämään tulleille nuorille.
    Siis Sari Järvenpään, Eriikka Kontion, Katja Iikkasen ja Riikka Törmäsen kaltaisille vähän alle kolmekymppisille aktiiveille.
    Innokkaille siunaantuukin helposti jos jonkinlaista luottamustehtävää. Törmänen ehti olla yhdellä Pamin kurssilla, kun kutsu kävi jo oman ammattiosaston johtokuntaan. Sen lisäksi hän on Pamin nuorisovaliokunnan jäsen ja ”heiluu” Pamin Keski-Suomen aluenuorissa sekä SAK: n Jyväskylän alueen paikallisjaoston nuorissa.

Jyväskylän pimenevästä illasta ei kuulu kovin voimakasta uudistushenkeä: ehkä nuoret pamilaiset ovat jo liiankin sisällä ay-liikkeessä. Esimerkiksi kolmikanta on hyvä asia, josta täytyy pitää kiinni. Siis että valtiovalta sopii yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa palkankorotuksista ja työehtosopimusten päälinjoista tulopoliittisissa kokonaisneuvotteluissa.
Tupossa kun voidaan – ja pitää – vaikuttaa muihinkin yhteiskunnan ongelmakohtiin kuin suoraan työelämään liittyviin. Jyväskylän nuorten retoriikka on perinteisen vasemmistolaista, vaikkei saunan pukuhuoneessa kenenkään takataskusta putoa jäsenkirjaa.
    Poliittisilla nuorisojärjestöillä on toisaalta tukkanuottaa ammattiyhdistyksen kanssa. Esimerkiksi vasemmistonuoret kammoavat ammattiyhdistyksen vasemman laidan ydinvoimamyönteistä kantaa.
    Tai sitten porvaripuolueiden nuoret. He puuhaavat yhteistä järjestöä ”vastavoimaksi vasemmistolle”. Porvarinuorten mielestä ay-liike on välttämättömien yhteiskunnallisten muutosten pahin jarru.
    Saunojat ovat tietenkin toista mieltä. Ja jos jossain on vikaa, niin poliitikoissa, jotka eivät tee konkreettisia toimia pätkätöiden vähentämiseksi. Ja työnantajissa, jotka käyttävät harjoittelijoita työvoimana ja kiristävät osa-aikaisia olemaan valittamatta työtuntien määrän heittelystä.
    Ja vaikka oma liitto korostaakin nuorten tärkeyttä, niin esimerkiksi nuorten toiminta tarvitsisi opiskelijasihteerin. Edellisen määräaikaisia sopimuksia ei jatkettu.

Tervetuloa työelämään, lukee vihkosen kannessa. Opiskelijaunionin asiamies Taru Reinikainen hymyilee Helsingin liiketaloudellisen ammattikorkeakoulun aulassa ja lykkää selkokielelle käännetyn työsopimuslainsäädännön ohikulkevan opiskelijan käteen.
    ”Miksi minun pitäisi kiinnostua työelämästä, kun mä just aloitin opiskelun”, ohikulkija tivaa ja Reinikainen alkaa selittää: he osaavat kertoa yrityksistä, joihin te haette harjoitteluun, he ovat saaneet työaikapykälät lisättyä monen koulun harjoittelusopimuksiin…
    Läpi menee, yksi uusi jäsen. Opiskelijaunioni on neljän STTK:n ammattiliiton yhteinen yhdistys, jonka aktiivit ovat kiertäneet pari viikkoa kouluja ympäri Suomen. Lähes kaikki liitot tekevät samanlaista rekr…, hmm, tiedotustyötä.
    Pelkkä rekrytointijärjestö ei Opiskelijaunionikaan ole, osasyynä kiertueeseen olivat ihan oikeat ongelmat työharjoittelussa. Reinikaisen auton takakonttiin on kertynyt paristakymmenestä koulusta parituhatta uutta jäsenlomaketta, entisten viidentoistatuhannen päälle. Yhteensä STTK:n liitoissa on liki 50 000 opiskelijajäsentä, Akavalla melkein 90 000.
    Pääsääntöisesti opiskelijatyöhön riittääkin rahaa. Jäsenet kun pitää hankkia ihan kädestä pitäen. Satsaus kannattaa. Aikaisin syntynyt suhde järjestöön tietää tutkitusti tulevaa jäsenmaksajaa. SAK:n nuorisotutkimuksessa viime vuodelta noin kolmannes liittojen 17-29-vuotiaista jäsenistä oli ollut joko opiskelijajäsenenä tai kuullut asiasta koulusta.
    Yleensä jalkatyön hoitavat liittojen alueyhdistykset, mutta esimerkiksi SAK on yhteistyössä liittojen kanssa kiertänyt keväisin asuntoautolla ammatillisissa oppilaitoksissa. Akavassa pari henkilöä työskentelee projektissa, jossa autetaan opiskelijoita työllistymään opiskeluaan vastaavaan työhön.
    Liittojen autot ajavat kuitenkin yhä useammin saman koulun pihaan. Duunari-toimihenkilö-jaottelu ei ole enää niin selvä. Ammattikorkeakouluista valmistutaan sekä suorittavaan että suunnittelu- ja esimiestehtäviin. Liitot käyvät nyt pientä kisaa uuden ajan tiimityöntekijöistä.
    Toisaalta muutos ajaa liittoja yhteistyöhön. Liittoja on sulautunut, ja nyt jopa SAK:n ja STTK:n yhdistymistä on väläytelty, Palvelutyönantajien ja Teollisuustyönantajien esimerkin mukaan.

Joillakin liitoilla nuorten rekrytointityötä on enemmän kuin toisilla.     Kunta-alan ammattiliitto KTV:ssa nuorten määrä laski kolmessa vuodessa kolmanneksella: johonkin katosi 14 000 alle 30-vuotiasta. Syytä sälytetään kunnille, jotka eivät ole palkanneet nuoria työntekijöitä. Toisaalta valtio ja kunnat ovat pahimmat määräaikaisuuksien tarjoajat. Työsopimus ehtii loppua ennen kuin jäsenhakemus ehtii liittoon.
    Sekä KTV:ssa että keskusjärjestöissä uskotaan kuitenkin, että tiedon voimalla tilanne korjaantuu. Vastustaahan vain pari prosenttia nuorista periaatteesta ammattiliittoja.
    Kysymys ei ole siitäkään, etteikö ay-liike olisi tehnyt nuorten hyväksi tarpeeksi. Onhan näitä. SAK:n nuorisosihteeri Eija Harjula muistuttaa neljän tunnin minimityöajasta päivässä, joka helpottaa osa-aikaisia. STTK:n opiskelijasihteeri Laura Laitinen pitää opiskeluajalta kertyvää eläkettä hyvänä esimerkkinä liittojen nuorisotyöstä.
    Sitä tosin pitäisi miettiä, miten jäsenyyttä nuorille mainostetaan. Esimerkiksi kuntien iäkkäille luottamusmiehille jäsenyys on ollut itsestään selvää. Perustele se nyt sitten nopeasti tympiintyneelle opiskelijalle. Liitoissa harmitellaankin sitä, että perustietoa työmarkkinoista opetetaan koulussa niin vähän.

Samaa harmitellaan mökissä Jyväskylässä. ”Moni kyllä tietää velvollisuutensa, mutta harva oikeutensa”, Riikka Törmänen sanoo mutustaessaan kukkakaalia.     Ei makkaraa kasvissyöjälle.
    ”Yksi kaveri oli vuosia töissä ilman ilta- tai pyhälisiä. Ei hän silti ollut varma, olisiko liitosta hyötyä. Lopulta hän päätti erota kirkosta ja liittyä Pamiin”, Törmänen hymyilee.
    Erään aktiivin mukaan kaikkein huonoiten ay-asioista ovat perillä korkeakouluopiskelijat, varsinkin humanistit. Vaikka juuri heille on useimmiten tarjolla niitä kaikkein epätyypillisimpiä työsuhteita.
    Erään ammattikorkeakoulun it-opiskelijat taas suunnittelivat jäävänsä eläkkeelle kolmekymppisinä. Heille olisi ehkä pitänyt kertoa varoittava tarina siitäkin it-huuman nörtistä, joka lähetti liittymiskirjeen ammattiliittoon tunti sen jälkeen, kun hänet oli irtisanottu. Oikeusapu jäi saamatta.
    Tällaisia tarinoitahan ay-aktiivit mielellään kertovat. Pelkän ansiosidonnaisen päivärahan sijaan jutut korostavat etenkin liittojen muita hyviä puolia, kuten työehtosopimuksia tai lakineuvontaa. Jota – muistakaa nyt tämä – ei Loimaan yksityisestä työttömyyskassasta saa. Nopeasti parisataatuhatta jäsentä kerännyt kassa tarjoaa halvalla ansiosidonnaisen turvan, mutta ei muuta.
    Toiset tarinat ovat henkilökohtaisempia, jopa hiukan kuin herätyskristillisten pelastuskertomuksia. Esimerkiksi Opiskelijaunionin Taru Reinikainen työskentelee myös Toimihenkilöunionin opiskelijasihteerinä.
    26-vuotiaalle Reinikaiselle oli sydämen asia lähteä mukaan, vaikka hän ei ihan tarkkaan tiennytkään, mihin häntä pyydettiin. Reinikainen oli ymmärtänyt ay-työn tärkeyden silloin, kun hän allergisoitui heti aloitettuaan työn maalitehtaalla. Palkallista sairaslomaa riitti työsuhteen lyhyydestä huolimatta.
    Mutta usko ammattiyhdistykseen ei ole dogmaattista. Ainakin Reinikaisen tuntuman mukaan ay-nuorilla on hyvinkin erilaisia näkemyksiä liittojen ja keskusjärjestöjen tulevaisuudesta. Reinikainen olisi valmis mylläämään kunnolla: hän kannattaa keskusjärjestöjen yhdistymistä. Päällekkäisiä, turhia toimintoja pitäisi poistaa.
    Sitä paitsi katse pitää olla myös Euroopassa – palkansaajajärjestöillä onkin jo yhteinen lobbaustoimisto Brysselissä – sillä kuka sanoo, että euroopanlaajuisiin työehtosopimuksiin on pitkä matka?
    Ja se byrokratia: työntekijä kuuluu ammattiosastoon, paikallisyhdistykseen, sitä kautta piiriin ja liittoon ja keskusjärjestöön… Kokouksia ainakin riittää, mutta ei tulijoita. Ei pienistä ikäluokista ole esimerkiksi Metalliliiton 4 000 ammattiosaston täyttäjiksi.
    Mutta mistään nuorten kapinamielialasta ei voi puhua, sillä perusasioihin ei haluta kajota: tuponeuvotteluissa saadaan lakeihin asioita, joita muuten sinne ei saisi, kuten äitiysloma, ja tupo on solidaarinenkin, siinä kun ajatellaan koko yhteiskuntaa eikä vain yhden alan etuja…

”Jaffa Light maistuu pahalle”, Pamin Marko Ahlgren protestoi. Kaijalan tuvan pitopöydän antimet eivät ole tupotasoa, mutta makkaraa riittää. Vähän niin kuin Metallityöväen ulkoilupäivänä: 240 pakettia.
    Mutta Metallissa onkin reilu meininki. Kaikki eivät sitä Törmäsen mielestä arvosta.
    ”Olin yhteismatkalla Brysselin-toimistolla STTK:n ja Akavan nuorten kanssa. Ne akavalaiset oli kyllä aika nirppanokkia, eivät tulleet edes mielenosoitukseen sosiaalisemman Euroopan puolesta. Kaikkien oli tarkoitus mennä sinne”, hän puhisee.
    Mutta takaisin Pamin nuorten tulevaan toimintaan. Törmänen kertoo hyvän uutisen: heidän järjestämälleen ay-peruskurssille on tulossa yhdeksän ihan uutta ihmistä! Euromarketin nuori luottamusmies on saanut houkuteltua työtovereitaan mukaan.
    ”Täytyy varmaan sitten lähteä risteilylle tammikuussa.”

Riku Siivonen
kuvat Timo Wright