09. toukokuuta 2003
Teksti:

Maailma muuttuu Eskoseni, sanoi jo nummisuutari Tobias pojalleen. Tämän päivän ihmiset ovat entistä enemmän hämillään eritahtisista ja eri suuntaan tapahtuvista muutoksista. Uuden haasteen ymmärretään liittyvän teknologiseen muutokseen ja lisääntyvään vuorovaikutukseen maailmassa eli globalisaatioon.
Moderni tietojenkäsittely, internet ja matkustamisen helpottuminen ovat mahdollistaneet kaupan ja muun talouselämän kansainvälistymisen. Matkustaminen, opiskeleminen ja työn tekeminen ulkomailla ovat yleistyneet nopeasti. Lähes reaaliaikaisesti raportoiva media räjäyttää tietoisuuttamme ja kansainvälinen viihdeteollisuus täyttää vapaa-aikamme.
Kaikki tämä ja monet muut asiat vaikuttavat tapaamme hahmottaa maailmaa. Olemme entistä enemmän riippuvaisia ja tietoisia muista ihmisistä, kulttuureista ja valtioista.
Kaikki eivät hyväksy näkemystä perustavanlaatuisesta ja nopeasta muutoksesta, vaan ymmärtävät kansainvälistymisen historiallisesti pidempiaikaiseksi prosessiksi. Lisäksi on kyseenalaistettu se, kuinka paljon maailma on ylipäänsä muuttunut. Lyhytkin työskentely kehitysmaissa muuttaa aika radikaalisti itse kunkin kuvaa maailmasta.
Globalisaatioon liittyy monenlaisia mielipiteitä ja koulukuntien välisiä näkemyseroja. Laajassa merkityksessä globalisaatio voidaan ymmärtää taloudellisten, sosiaalisten, poliittisten ja kulttuuristen vuorovaikutussuhteiden lisääntymisenä ja tiivistymisenä, jossa nykyteknologialla – erityisesti tieto- ja viestintäteknisellä kehityksellä – on suuri merkitys.
Vaikka globalisaatio olisikin tekniikkavetoinen ilmiö, jonka moottorina toimii vapautuva talous ja ennen kaikkea lisääntyvä kansainvälinen kauppa sekä kasvavat pääoma- ja ihmisvirrat, sillä on myös laajemmin vaikutusta kansallisvaltioihin ja ihmisen muihin vuorovaikutusorganisaatioihin. Ihminen ja hänen elämänsä ovat siis muutoksen kohteena, mutta kuinka paljon ihmiset voivat vaikuttaa itse näihin asioihin?

Kehitys, hyvinvointi ja köyhyyden väheneminen ovat YK:n vuosituhatjulistuksen yhteiset päämäärämme. YK:n kehitysjärjestön UNDP:n inhimillisen kehityksen raportin mukaan globalisaatio on kasvattanut eroja rikkaiden ja köyhien välillä. Tämä YK:n näkemys on kyseenalaistettu vedoten siihen, että rikkaiden ja köyhien välisen kuilun kasvaminen on hidastunut 1950-luvun jälkeen.
Absoluuttisen köyhyyden tunnustetaan kuitenkin lisääntyneen maailmassa. Tämä johtunee ensisijaisesti väestönkasvusta. Kun suhteellisen köyhyyden katsotaan puolestaan laskeneen, niin tämän perusteella yhä suurempi osa maailman väestöstä sijoittuukin köyhyysrajan yläpuolelle.
Vaikka globalisaatiota ei voikaan syyttää kaikesta, on kuitenkin tunnustettava, ettei nykymallinen globalisaatio ole poistanut monia kehitykseen ja epätasa-arvoisuuteen liittyviä ongelmia. Maailmassa on edelleen satoja miljoonia köyhyysrajan alapuolella eläviä ihmisiä niin kehitysmaissa kuin rikkaissa teollisuusmaissakin. Erityisesti Afrikan voidaan sanoa marginalisoituneen sekä maailman politiikasta että talouskehityksestä.
Globalisaation vaikutus naisten asemaan on ristiriitainen. Toisaalta se nopeuttaa myönteistä kehitystä, toisaalta luo aivan uusi riskejä. On kuitenkin selviö, että naisten aseman kohentaminen on edelleen avainasemassa tasapainoisen kehityksen takaamisessa.

Globalisaatio on
ihmisen aikaansaamaa ja uskon sen olevan myös ihmisen hallittavissa. Tähän kehitysoptimismiin rakentuu myös ns. globaalisopimus: YK:n vuosituhatjulistus, Monterreyn kehitysrahoituskonferenssi ja Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokous.
Näiden luomaan kehykseen asettuu Kansainvälisen työjärjestön eli ILO:nasettama globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden komissio, jonka tavoitteena on luoda visio ihmiskasvoisemmasta, oikeudenmukaisemmasta ja kestävälle kehitykselle pohjautuvasta globalisaatiosta.
Vision lähtökohtana ovat yksinkertaiset, ihmisläheiset asiat, jotka kaipaavat julkilausumista ja ennen kaikkea poliittisia toimia. Globalisaation tulisi olla hyödyksi mahdollisimman monille ihmisille ja lisätä ihmisten tasa-arvoa.
Sen tulisi tukea yhteisesti hyväksyttyjä kehitystavoitteita, lisätä työllisyyttä ja vähentää köyhyyttä. Meidän tulisi luoda mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Vanha suomalainen sanonta ”säällisestä elämästä” kuvastaa hyvin tätä miljoonien ihmisten vaatimusten kohtuullisuutta, jota kuitenkin on ollut niin vaikea toteuttaa.
Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäksi tulee tietenkin kunnioittaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta. Vapaus ja leipä eivät ole toistensa vaihtoehdot, vaan toisiaan tukevat kehitystekijät.

Ihmisten tulisi voida osallistua ja vaikuttaa nykyistä paremmin globalisaatioon. Heidän tulisi saada äänensä kuuluviin sekä paikallisella, kansallisella että globaalilla tasolla. Ei siis riitä, että me keskitymme uuteen globaalin vaikuttamisen tasoon.
Meidän tulee pystyä uudistamaan myös vanhoja paikallisia ja kansallisia vaikuttamisen muotoja vastaamaan tehokkaasti uuden talouden haasteisiin. Kansallisvaltiot ovat edelleenkin tärkein kansalaisten vaikuttamistaso globalisaation hallinnassa. Sen vuoksi yhteistyö uuden kansalaisyhteiskunnan ja kansallisvaltioiden välillä on tarpeellinen.
Kansainvälisellä tasolla tarvitaan oikeudenmukaisempia sääntöjä. Tasa-arvoisestikaan kohtelevat säännöt eivät aina takaa oikeudenmukaista tulosta, jos lähtökohdat eivät ole tasa-arvoiset. Tarvitsemme heikompia maita suosivia menettelyjä ennen kaikkea Maailman kauppajärjestössä, Kansainvälisessä valuuttarahastossa ja Maailmanpankissa. Tämä on teollistuneen maailman maiden ymmärrettävä. Toisaalta kehitysmaiden on nykyistä tehokkaammin sitouduttava vahvistamaan demokratiaa, hyvää hallintoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
Olemme yhdessä Tansanian presidentin Benjamin Mkapan kanssa tämän ILO:n komission puheenjohtajina. Tehtävä on varmaan ollut molemmille sekä avartava että haastava, ja teemme parhaamme hyvän tuloksen aikaansaamiseksi ensi syksyksi.
Tiedän myös meidän molempien tuntevan suurta huolta siitä, miten maailman muu meno vaikuttaa tähän työhön. Ihmisten pitäisi voida tuntea kuuluvansa yhteiseen maailmaan, johon he voivat kasvavasti vaikuttaa. Sodat, terrorismi ja erilaisuuden pelko ovat uhka yhteiselle tulevaisuudelle. Yhdistyneiden kansakuntien keskeinen rooli korostuu tässä tilanteessa entisestään.

Tarja Halonen
kuva Irmeli Jung

Kirjoittaja avusti Ylioppilaslehteä 1970-luvulla ja työskentelee nykyisin Suomen tasavallan presidenttinä