09. toukokuuta 2003
Teksti:

Muistatko ensitapaamisemme 90-luvun puolivälissä? Olit kavereinesi baarissa juhlimassa keskustapuolueen piirijärjestöjen välisissä saappaanheittokisoissa saavuttamaanne välierävoittoa. Rohkaistuin ja tulin juttelemaan.
    Pelinainen olit jo silloin. Testasit kursailematta, mikä minä olin miehiäni. Ilmeenikään ei värähtänyt, kun kerroit hiihtäväsi 3 000 kilometriä vuodessa. En hämmästynyt, kun kerroit, miten karaokea laulaessasi tunnet ajoittain kokonaisvaltaista yhteyttä ympäröivään maailmaan. Kestin vielä senkin, kun kerroit tykkääväsi opiskelupaikkakunnastasi Turusta.
    Mutta kerrassaan tyrmistyin, kun kerroit olevasi Kainuusta. Sitä en olisi uskonut niin viehättävästä naisesta, minkä myös säikähdyksissäni totesin ääneen. Yllättäen emme päätyneet samaan taksiin sinä iltana.
    Seuraavan kerran tapasimme vuoden 1999 vaalien jälkeen eduskunnan kahvilassa. Olit tuoreena kansanedustajana tutustumassa taloon. Valitettavasti muistit minut. Ja valitettavasti kysyin sinulta, kenen edustajan avustajaksi olet päässyt. Yllättäen emme päätyneet samaan lounaspöytään seuraavana päivänä.

Mutta Paula. Eduskunnan graniittiseinien syleilyssä meistä tuli kavereita. Kuten miehet ja naiset yleensä, olimme eri planeetoilta. Sinä sekä Marsista että Venuksesta, minä Plutosta. Sinä kerroit valtiontalouden yhtälöä tasapainoon talousvaliokunnassa, minä kerroin puujalkavitsejä. Sinä huokailit liberaalikeskustalaisen naisen arkea puolueen äijäköörin puristuksessa, minä ihailin sinua hiljaa. Silti me taisimme ymmärtää toisiamme.
    Sitten minä katosin Arkadianmäeltä. Sinusta tuli nuorin ministeri uuteen hallitukseen.
    Hallitukseen, joka on lähivuosien haasteita ajatellen huonoin mahdollinen. Kepulaiset vastustavat kaikkea, mikä tekisi EU:sta nykyistä toimivamman ja ajavat samalla Suomen sivuraiteelle unionin päätöksenteossa. Demarit vastustavat kaikkea, mikä oikeasti vähentäisi suurtyöttömyyttä ja ajavat samalla Suomen entistä epätasa-arvoisemmaksi. Hallitus on lupaustensa mittainen korkeintaan yhtä paljon kuin Mauri Pekkarinen on sanojensa mittainen.

Paula. Onneksi sentään sinä olet valona pimeyden koalitiossa. Olet mahoton mimmi, kainuusti sanoen. Menet pitkälle, muulloinkin kun terassikauden alkaessa. Sitä ennen, anna toivoa meille kolmenkympin kriisissä piehtaroiville. Anna äänemme kuulua, muuallakin kuin karaokessa. Ja pidä suksesi liukkaana.

franzaillaan@yahoo.com