Tähän mennessä tapahtunutta: Suomessa on herätty siihen, että suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle noin vuodesta 2010 alkaen. Tilalle tulevissa ikäluokissa on viidennes vähemmän työvoimaa. Media – ja moni muu taho – on rummuttanut uhkaavasta työvoimapulasta, ja ulkomaisen työvoiman tarve on noussut otsikoihin.
Eri ammattiryhmät ovat toimittaneet julkisuuteen laskelmia siitä, kuinka paljon heitä jää kohta eläkkeelle. ”Kirjastotyöntekijöistä kohta kolmasosa…” ”Toimintaterapeutteja valmistuu jo nyt liian vähän…”
Samaan aikaan työministeriön neuvotteleva virkamies, valtiotieteen tohtori Pekka Tiainen saa valmiiksi Työvoima 2020 -raportin. Sitä kasannut työryhmä mainitsee parisataasivuisessa raportissa, että ulkomaista työvoimaa tarvitaan ehkä täydentämään kotimaista tarjontaa. Mutta vain ehkä.
Tiainen joutuu sanataisteluun tv-toimittajan kanssa, joka haluaa tietää, onko Tiaisen raportti siis samoilla linjoilla kuin teollisuuden työnantajat: lisää ulkomaista työvoimaa ja heti. Tiainen huomauttaa, että tässä täytyisi huomioida muitakin asioita. Mediaimperiumin edustaja iskee vastaan: ei ole aikaa.
Riittääkö Pekka Tiaisen voima imperiumia vastaan? Saako kansa koskaan tietää Tiaisen viestiä?
Tiaisen viesti on, että suurten ikäluokkien eläköitymisestä on vedetty liian suora päätelmä työvoimapulasta ja ulkomaisen työvoiman tarpeesta.
”Demografisestihan se näyttää siltä, koska nuoret ikäluokat ovat pienempiä kuin edeltäjänsä, mutta ihan niin yksinkertaista se ei ole”, Tiainen sanoo.
Siksi kannattaa opetella termi ikäluokan työllisyysaste: siis se, kuinka moni ikäluokan potentiaalisesta työvoimasta on töissä. Jos pienten ikäluokkien työllisyysaste saadaan korkeammaksi kuin eläkkeelle siirtyvien, työvoimavaje ei ole niin paha. Ei kotiäitejä, ei sairaseläkeläisiä, ei oloneuvoksia, vaan kaikki reippaasti töihin.
Työllisyysaste nousee työasiantuntijoiden mukaan jopa itsestään, koska työntekijöiden kysyntä kasvaa.
Toisekseen: kuka sanoi, että kaikkien poislähtijöiden tilalle otetaan uusi työntekijä? Tuottavuushan siinä kasvaa, jos samat hommat saadaan hoidettua vähemmällä porukalla, virkeillä hyvin koulutetuilla nuorilla. Eläkkeelle taas jää eniten väkeä perusteollisuuden kaltaisilta aloilta, jotka ovat kasvaneet 1970-luvulla mutta ovat nyt taantumassa.
”Mutta kyllä työllisyysasteen nostaminen on kova haaste”, Tiainen huokaisee.
Samaan aikaan huokaisee ensimmäisen vuoden riviopiskelija: eikös työvoimapulan pitänyt helpottaa työnsaantia?
Kyllä se niinkin on. Mutta millä aloilla – sitä ei tiedetä. Palapeli on liian monimutkainen: seuraavien vuosien talouskasvu, kansainvälinen talous, tuottavuuden kasvu, EU-integraation tuomat 110 miljoonaa uutta unioniasukasta, eri toimialojen rakennemuutokset – kaikki vaikuttavat lopulliseen kuvaan.
Siis jos esimerkiksi tuottavuus kasvaa, työvoimaa ei tarvita niin paljon. Mutta toisaalta se voi luoda lisärahaa kansantalouteen ja kasvattaa kuitenkin palvelujen kysyntää. Ja tuoda sitä kautta työpaikkoja.
Ja kun toimistotyö vähenee koko ajan, ei eläkkeelle siirtyvien tilalle tarvitakaan niin paljon ihmisiä.
Ja jos. Ja toisaalta.
Uhkakuva on seuraava: ei riitä, vaikka kaikki nuoret pääsisivät töihin, ja ulkomailta saataisiin Suomeen tulevaisuudessa tarvittavat vanhainkotien siivoojat ja muutama korkeakoulutettu erityisosaaja.
Suomessa olisi edelleen yli 300 000 työtöntä, eikä kansantalouden selkä kestä sekä kasvavaa eläkekuormaa että työttömyyden aiheuttamia kustannuksia.
Eläketalkoisiin tarvitaan siis kaikki: Nuorten pitäisi tulla työelämään aikaisemmin ja vanhempien pysyä siellä kauemmin. Osa-aika työtä on ehdottomasti lisättävä. Vajaakuntoisille täytyisi saada sopivia työmahdollisuuksia.
Valtion pitäisi tukea heikosti tuottavia matalapalkkahommia, että kaikille, myös pitkään työttöminä olleille, olisi edes jotain työtä. Päälle tarvitaan tietenkin kansantalouden kasvua, jotta paitsi yrityksillä, myös valtiolla olisi varaa investoida. Ettei tilanne muutu samanlaiseksi kuin se on nykyään kunnissa: työpaikkoja kyllä on ja tarvetta niiden täyttämiseen. Mutta ei rahaa palkanmaksuun.
Siksi ongelma ei ole työvoimapula, vaan se, miten saadaan kotimaiset potentiaaliset työntekijät duuniin. Suomessa on 350 000 työtöntä, joista kuitenkin vain 50 000 on siirtymässä eläkeputkeen ja 30 000 vaikeasti työllistettäviä. Jäljelle jää vielä iso nippu ihmisiä.
”Määrällistä pulaa työntekijöistä ei ole. Meillä on täydet mahdollisuudet pärjätä näillä ihmisillä, jos heidät saadaan vedettyä työelämään”, Tiainen sanoo.
Ihanteena on 75 prosentin työllisyysaste – sama kuin vuonna 1990, ennen lamaa. Tosin nyt ikäluokat ovat pienempiä, joten käytännössä haaste on kovempi kuin huikean 1980-luvun kasvun aikana. Sailaksen työryhmä ja politiikan oikea siipi uskovat lievään pakkoon: työttömyystukia on leikattava.
Toiset äänet – kuten Tiainen – uskovat, että muitakin keinoja on. Tärkeimpiä olisi nyt jo pahamaineiseksi noussut työvoimakoulutus. Eli: työttömillä työnhakijoilla voi olla vanhentunut tai tarjolla oleviin töihin sopimaton koulutus. Siis sitä kuuluisaa rakenteellista työttömyyttä. Ja sitten on joukko, jolla ei ole koulutusta lainkaan.
Siksi pitäisikin paitsi päivittää työttömien taidot, myös täydennyskouluttaa työelämässä olevia. Siitä seuraisi parhaimmassa tapauksessa nykyaikainen säätykierto: lisäoppi mahdollistaisi esimerkiksi myyjän nousun esimieheksi. Ja näin vapautuisi paikka vaikkapa peruskoulupohjalta työelämään tulevalle.
Sitä Tiaisen paperi ei kerro, kuinka koulutus saataisiin sellaiseksi, että se vaikuttaisi järkevältä sekä yhteiskunnan että duunari Virtasen kannalta. Tiedättehän mielikuvan: parikymmentä vuotta tehtaalla ollut Virtanen pakotetaan Word-kurssille.
”Rahaa tarvittaisiin joka tapauksessa enemmän. Ei mikään yritys toimisi niin kuin valtio, joka puhuu vain menoista, eikä näe aikuiskoulutusta investointina”, Tiainen uskoo.
Tiainen joukkoineen esitti jo 1990-luvun alussa, että suuret ikäluokat olisi täydennyskoulutettava pikaisesti eläkepommin varalta. Ajatus oli kaikkien mielestä hyvä, mutta lama esti sanojen muuttumisen teoksi.
Nytkin meillä on 400 000 työvoimaan kuuluvaa 30-54-vuotiasta, joilla ei ole edes toisen asteen koulutusta. Se on ongelma, sillä tulevaisuuden ennusteissa on vain yksi selkeä trendi: tarvitsemme erityisosaajia, asiantuntijoita – vaatimustaso kasvaa yhtä lailla duunaritöissä kuin valkokaulusaloilla. Esimerkki: telakoille ei ole riittänyt suomalaisia hitsareita, joten palkattiin venäläisiä. Nyt suuntauksena on siirtyä robottihitsareihin.
Sailaslainen, rationaalinen opiskelija havahtuu jälleen: näköjään sittenkin tiedetään, millaista työvoimaa tarvitaan!
No hyvä on. Se tiedetään, että sosiaalisektorilla hommia riittää lääkäreistä laitossiivoojiin. Lääkäripula on akuutti jo nyt. Mutta varakkaat seniorit eivät ainoastaan sairasta. He myös harrastavat ja matkailevat. Siksi Työvoima 2020 -raportin laatijat ovat laskeneet, että kaupan alalla sekä matkailu- ja ravintola-alalla riittää töitä. Hommia on myös kulttuuriväelle.
Aikuiskoulutus ja opettajien eläköityminen tuovat töitä opettajille. Opetus- ja kulttuurialalta eläkkeelle lähtee vuoteen 2015 mennessä noin 50 000 henkeä, ja uusia työpaikkoja syntyy Tiaisen laskelmien mukaan vielä puolet lisää.
Mutta suurimmat kasvutoiveet ovat aloilla, jotka vaativat korkeaa ja kapea-alaista osaamista. Yhden asian neroille on työpaikkoja. Työvoimaveikkauksissa uskotaan selkeästi eniten, että uusia työpaikkoja syntyy tuotannon, talouden ja liikenteen asiantuntija- ja johtotehtäviin.
Sen tarkemmin ammatteja ei uskalleta eritellä. Se on selvää, että kaikista ei voi tulla tietoteollisuuden superihmisiä. Esimerkiksi kunnissa tarvitaan paljon rakennusinsinöörejä.
Eikä nuorten täsmäkouluttaminen muutenkaan olisi riittävä ratkaisu murrokseen. Ensinnäkään pelkät työmarkkinoille tulevat joukot eivät riitä täyttämään työvoimavajetta, koska poistuma eläkkeelle on niin suuri.
Toisekseen opintojen aikana tilanne ehtii muuttua moneen kertaan. 1990-luvun lopussa Suomeen sorvattiin hätäkoulutuspaketti, jotta Suomessa riittäisi tarpeeksi tietoteknisiä osaajia. Käänne tuli aika nopeasti.
Ennakointia kuitenkin yritetään. Opetushallituksessa tehdään parhaillaan koulutustarvearviota, kartoitusta, tulevaisuuden koulutustarpeista. Se valmistuu vielä tänä keväänä, ja tarkoituksena on, että paperi listaa konkreettisesti muun muassa sen, minkä alojen asiantuntija-johtajia tulevaisuudessa tarvitsemme.
”Pirun vaikea homma. Vaikka esimerkiksi metalliteollisuus tarvitsisi lisää erityisosaajia, ala ei välttämättä kiinnosta nuoria. Kyse on eri alojen imagosta”, opetusneuvos Ilpo Hanhijoki opetushallituksesta huokaa.
Ja niin huokaa nuorikin, joka miettii uravaihtoehtojaan. Puuttuvan pulan kun soisi löytyvän pian.
Riku Siivonen
kuvitus Inari Savola
