25. huhtikuuta 2003
Teksti:

Hieman ennen joulua ilmestyi lehdistötiedote. Aamulehti ja viestintäyhtiö Matala Profiili ovat julkaisseet Juti-Suomi-lätkäsanakirjan, jonka oli toimittanut Jussi Lähde, jonka firma Matala profiili on.
    Alkuvuodesta iltapäivälehdet kertoivat, että Tommi Läntinen on tekemässä epävirallista jääkiekon MM-kisalaulua nimeltään Leijonasydän. Idean isä ja kappaleen sanoittaja on Jussi Lähde.
    Jussi Lähde?
    Mies, joka vajaat kymmenen vuotta sitten loisti lehtien palstoilla presidentti Martti Ahtisaaren lehdistösihteerinä ja milloin missäkin it-huuman menestysfirmassa? Jonka Image-lehti nosti yhdeksi nimistä, joista piti koostua Suomen uusi establishmentti?
    Sama mies.
    Jussi Lähde, 37, oli pitkään koulukirjaesimerkki bisneskulttuurista, jossa verkostoituminen jyllää ja eliitin jäsenet liukuvat sulavasti pätkäduunista toiseen, koska he tuntevat oikeat ihmiset. Kasvatustieteen ylioppilas oli jo parikymppisenä kerännyt huikean tuttavamassan ja siirtyi parin vuoden välein yrityksestä ja toimenkuvasta toiseen – tietysti aina johtotehtävissä pysytellen.
    Mutta että lätkäsanakirja ja kannustuslaulu. Lähde näyttää flopanneen. Eivätkö verkostot toimikaan loputtomiin?

Pyylevä, rento
mies istuu tamperelaisen liikekeskuksen Siperian kahvilassa. Hän piirtelee paperille kaaviota ja puhuu hiljaisella äänellä.
    ”Alkuvaiheessa yritykset tarvitsevat tämän verran tällaista väkeä. Pian heitä ei enää tarvita läheskään niin paljon. Sen sijaan näitä toisenlaisia työntekijöitä tarvitaan alun jälkeen koko ajan enemmän.”
    Lähteen kaavio koskee yrityksiä yleensä, mutta hänet voi helposti sijoittaa omaan kaavioonsa. Lähde on aina ollut yrityksen alkuvaiheen työntekijöitä, niitä, joita ei enää tarvita yrityksen toiminnan vakiinnuttua. Hän ei ole viihtynyt pitkään yhdessäkään yrityksessä.
    Ironista sinänsä, että hänellä on nyt oma yritys, joka kouluttaa muita yrityksiä huomaamaan toimintakulttuurinsa ongelmat – ja muun muassa pitämään työntekijänsä. Siitä Lähde puhuukin mielellään, koska ”harrastuspohjaiset” lätkäjutut antavat julkisuuteen hänen mielestään väärin värittyneen kuvan.
    ”Jos johdolta puuttuu herkkyys käyttää työntekijöiden resursseja innovatiivisesti, ihmiset turhautuvat. Silloin firma saattaa menettää työntekijöitä, joita kannattaisi kuunnella”, Lähde opastaa.
    Eikä hän nyt tarkoita ilmeisesti itseään. Hänen evankeliumissaan, toivetyöyhteisössä, ihmiset ovat valmiita olemaan couchattavina, valmiita muutokseen.
    Erityisesti Lähdettä vihastuttavat miehiset päätöksentekomekanismit. Hänen mielestään harvalla suomalaisella johtajalla on omia mielipiteitä, ja siksi he tekevät päätöksiä varjellen omaa takapuoltaan ja vähätellen pätevien alaisten ja varsinkin naisten ideoita.
    Lähde intoutuu kehumaan viisikymppistä työntekijäänsä. Tämä ei ole sihteeri, vaan vastaa sisällöistä ja aikatauluista, koska Lähteen firmassa nimike ei tule aseman vaan vastuualueen mukaan.
    ”Katso nyt tätäkin tekstiviestiä. Se ihminen on todella aarre.”
    Tekstiviesti kertoo, että pari palaveriaikaa on muuttunut: tapaamiset Ylen pomon Olli-Pekka Heinosen ja Tampereen työväen teatterin johtajan Esko Roineen kanssa.
    Epäluulo herää: näyttikö Lähde viestiä vain osoittaakseen, että kiireistä on yhä? Että ystävät eivät ole jättäneet, vaikka joku saattaisi lätkälauluista ja konsultointiurasta niin luulla?
    Ikäväähän se tosiaan olisi, jos verkostot olisivat pettäneet. Niin reippaasti niitä on punottu.

Ensimmäiset tärkeät nimet ilmestyivät Lähteen puhelinmuistioon jo 1980-luvulla, kun hän suunnitteli Tampereelle iltapäivälehteä muun muassa Roope Lehtisen ja Marko Kulmalan kanssa. Tuolloin vielä melko tuntemattomat nimet nousivat myöhemmin näkyviksi mediatuottajiksi.
    Sitten Lähde veti eri henkilöiden vaalikampanjoita kunnallis- ja eduskuntavaaleissa. Varsinainen tärkeiden yhteystietojen ryöppy alkoi vuonna 1993, kun Lähde meni mukaan Ahtisaaren vaalikampanjaan.
    Se poiki presidentti Ahtisaaren lehdistösihteerin paikan, jossa Lähde viihtyi vain vuoden 1995 loppuun. Konservatiivisessa presidentin kansliassa ei oikein pidetty uutta tiedottamiskulttuuria ajaneesta Lähteestä, joka rakastaa muutosta.
    Ahtisaaren leivissä Lähde tapasi taas mediahenkilö Lasse Lehtisen, jonka tv-ohjelmaa Lähde oli taustatoimittanut aiemmin. Lehtinen omisti osan Ruutunelosesta, joka haki valtakunnallista tv-kanavaa. Lähde palkattiin kehitysjohtajaksi tv-tuotantoyhtiö VipVisioniin, joka omisti Ruutunelosen toisen puolen.
    Kun Sanoma-konserni hankki Ruutunelosen pääomistuksen, Lähdettä tarvittiin taas. Hänellä oli suhteet eduskuntaan ja ministeriöihin, jotka piti saada ymmärtämään, miksi Suomeen tarvitaan neljäs valtakunnallinen ja kaupallinen tv-kanava. Ja miksi se pitäisi myöntää Sanomalle.
    Eduskunta antoi luvan, ja Lähteestä tuli Nelosen kehitysjohtaja.
    Parin voden jälkeen Lähteen työt Nelosella kuitenkin loppuivat, ja hän siirtyi perustamaan SanomaWSOY: n uutta yksikköä, joka toteutti muun muassa 2ndhead.com-mobiiliportaalin. Portaali kuopattiin pian, mutta Lähteen työputki ei katkennut.
    Vuonna 2000 hän siirtyi mainostoimisto Resultin toimitusjohtajaksi. Resultin toinen omistaja Mikko Koivulehto oli hänkin mukana Ahtisaaren vaalikampanjassa. Sitä työtä riitti vajaat pari vuotta.
    Seuraavaa huippupestiä ei enää tullut. Loppuihan se vauhti vihdoin ihmemieheltäkin, jotkut naureskelivat.

Viikko Siperian kahvihetken jälkeen Lähde porskuttaa Svenska Teaternin kahvilaan iso headset korvalla. Tappara on voittanut edellisenä iltana jääkiekon Suomen mestaruuden. Se sai Lähteen sykkeen nousemaan, vaikkei hän intohimoinen Tappara-fani olekaan.
    ”Tässä talossa laulaa ystäväni Petri Pussila”, Lähde mainitsee.
    Vauhtia näkyy piisaavan yhä. Aikaisemmin aamulla Lähde on tehnyt yhteistyösopimuksen asiakkaan kanssa ”sisällöntuotannosta” suureen yleisötapahtumaan liittyen. Tarkemmin yhtiönsä työstä Lähde ei kerro, koska sopimuksissa taataan vaitiolo. Konsultointia työ kuitenkin on.
    ”Arvioimme yritysten markkinoinnin ja viestinnän pelisääntöjä ja toimivuutta, mitä tehdään ja miten.”
    Hän ei pidä uraliikkeitään tai jatkuvaa innostustaan milloin politiikasta, milloin jääkiekosta outoina. Kysehän on loppujen lopuksi aina samantyyppisistä asioista.
    ”Televisio-ohjelmat, mainonta ja politiikka ovat massaviihteen eri muotoja. SM-liigan pudotuspeleissä samat joukkueet jauhavat otteluita paras seitsemästä -periaatteella. Ihan kuin vaalidebateissa, samoja lainalaisuuksia löytyy.”
    Niitä Lähde tunnisti jo Ahtisaaren aikoina. Kampanjaporukka huomasi, että Ahtisaari pärjäsi Elisabeth Rehniä paremmin väittelyissä. Niinpä he yrittivät järjestää mahdollisimman monta kaksinkamppailu-tyyppistä väittelytilaisuutta.
    ”Sanotaanko niin, että mulla on usein näkemys siitä, miten ja mitä pitää sanoa, että joku viesti menee perille”, Lähde muotoilee.
    Niinpä. Lähdettä pidetään hankalana haastateltavana, koska hän vaikuttaa niin mukavalta mieheltä. Ristiriitainen hän ainakin on.
    Mukavuudesta huolimatta häntä on kutsuttu myös niljakkaaksi lobbariksi, eikä miehen lähdöstä ole kuulemma aina oltu yrityksissä pahoillaan.

Vielä pari vuotta sitten ryhmätekstiviestit viuhuivat Lähteen puhelimesta tiuhaan tahtiin. Pari tuttua muistaa saaneensa yöllä viestin, jossa Lähde kertoo saaneensa juuri valmiiksi elämänsä parhaan taulun. Jussin maalausharrastuksesta tiesivätkin kaikki.
    Lähde järjesti myös loistavia bileitä. Kerran kolmisenkymmentä maan parasta nuorta osaajaa sai kutsun viettämään ”hidasta aikaa” Lempäälään. Kutsuun piti vastata perinteisellä kirjeellä.
    Eräs media-alan hahmo muistaa juhlat, joissa Lähde vei mainostoimiston yhteistyökumppaneita 50-luvun bussilla lavatansseihin ja tapaamaan Tapani Kansaa. Eväinä oli tietysti jaloviinaa ja makkaraa. Kuulemma oli helvetin hauskaa.
    Samanlaisia kehuja kuuluu muualtakin tuttavapiiristä. Että Lähde on armoitettu seuramies. Lisäksi hän on hyvä avaamaan ovia, ideoimaan ja polkaisemaan käyntiin.
    Jokainen kehu päättyy kuitenkin muttaan.
    ”Mutta Jussi on niin laiska tekemään ihan tavallista työtä.”
    ”Jussin charmi avaa ovet, mutta jossain vaiheessa hänelle alkaa tulla puukkoa selkään.”
    ”Hyviä juhliahan ne olivat, mutta tokko niistä oli hyötyä firmoille, jotka ne maksoivat.”
    Lähde itse pitää arvioita väärinä.
    ”Ei mun pidä päästä jossain yksittäisessä organisaatiossa mihinkään statusasemaan. Enkä minä kyllästy tai turhaudu nopeasti. Ehkä lähinnä siihen, jos ihmiset haluavat muuttaa ympärillään olevia asioita, mutta eivät halua itse muuttua”, hän luonnehtii.
    Sitä paitsi ajan hermolla ja ihmissuhteilla ratsastavan opportunistin työ ei ole mitenkään kategorisesti huonoa. Esimerkiksi Juti-Suomi-sanakirjaa myytiin 60 000 kappaletta ja se oli viime vuonna Suomen kolmanneksi myydyin tietokirja. Opuksen kustantaneelle Aamulehdelle mainosarvo on suuri, eikä kukaan ole irvaillut kaverijunailuista, vaikka Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen on Lähteen parhaita ystäviä.
    Sitä paitsi Lähteellä on muitakin arvoja kuin raha.
    ”Tämä tuli juuri ulos”, Lähde innostuu ja ojentaa cd-levyn. Läntisen – Lähteen ystävä, tietysti – laulaman kappaleen avulla Jii haluaa muistuttaa, että junnujääkiekkokin on olemassa.
    Siis se maailma, jossa pöykkyyn hukkunutta kiekkoa etsitään lumen alta, eikä mainosrahoilla ole niin väliä.
    Tuttavat tosin epäilevät, että uuden rennon elämänasenteen taustalla on muutakin kuin suuri sydän.
    Lähde paloi viime vuonna pahasti loppuun, yksi tuttava sanoo. Hänen mukaansa Jii muuttui suuriäänisestä ekstrovertistä vetäytyväksi, jopa seuraa karttavaksi.
    Ei nyt sentään, kiistää Lähde.
    ”Olen aika usein hakenut tietoisestikin jaksamisen rajoja. Viime vuonna pidin omasta halusta pitkän loman.”

Nyt loma on loppunut. Lähteen kalenterissa näyttää taas riittävän palavereja joka päivälle. Edellisen viikon maanantaina oli kokous Leijonasydän-biisistä ja videosta, tiistaina treffit Timo Jutilan kanssa MM-kisoista.
    Keskiviikkona Lähde järjesteli toistaiseksi salaista tapahtumaa ensi syksyksi. Se liittyy ruokaan, yhteen Lähteen intohimoista. Samana päivänä hän tapasi myös asiakkaita lehtijuttujen tiimoilta. Lähde kirjoittaa muun muassa Bisnes.fi -lehteen autojen semiotiikasta.
    Keskiviikkona Lähde kävi myös ulkoministeriössä, ennen kuin lähti loppuviikoksi Brysseliin. Siellä hän tapasi tuttuja ja teki samalla arvion, kannattaako erään yrityksen hakea rahoitusta Euroopan unionilta.
    Brysselissä Lähde ehti myös koluta kolme tuntia kirjakauppoja. Hän rakastaa lukemista. Suosikkikirja on Richard Scarryn Mitä ihmiset tekevät.
    Viikonloput Lähde viettää kuitenkin kotona Tampereella, puhelin suljettuna. Hän tekee ruokaa (hienointa on keittää tuntikausia kunnon keittoa), lukee hirvittävästi lehtiä (niitä tuli opettajavanhempien kotiinkin paljon), kirjoittelee ja maalaa tauluja (Osmo Rauhala on hyvä ystävä).
    Lähde sanoo olevansa tyytyväinen elämäänsä. Yksityiselämästään hän ei halua julkisuudessa puhua, eikä arvioi mielellään edes oman työuransa epäonnistumisia.
    ”Epäonnistuminen on sitä paitsi usein kollektiivinen asia”, mies pyörittelee. Ja kun toimittaja lupaa olla siteeraamatta, Lähde kertoo pari esimerkkiä. Niissä omaan epäonnistumiseen on liittynyt aina muidenkin virheitä.
    Sen saa kirjoittaa, että joskus Lähde on luottanut liikaa joidenkin rekrytoimiensa ihmisten muutoshalukkuuteen.
    Mutta virheitä tulee väistämättä, jos ei halua jäädä keskikastiin. Kun kurottaa äärirajoille, oppii lisää, vaikka seuraava virhe saattaa olla edessä. Mutta Lähde on siihen valmis.
    Ehkä hän oli siis ihan tosissaan Ylioppilaslehden haastattelussa vuonna 1995 sanoessaan, ettei ole ”uraputkessa, ja on vaikea nähdä, että elämässäni olisi joku selkeä kehityskaari”.
    Kaaren voi silti yrittää piirtää.
    Lähde on hankkinut aina sellaista työtä, mikä häntä on kiinnostanut. Riittävällä suhdetoiminnalla hän on pitänyt huolta siitä, että mieluisaa työtä on koko ajan tarjolla.
    Musiikki ja elokuvat olivat tärkeitä, joten hän kirjoitti nuorena lehtiin. Politiikan lainalaisuudet kiinnostivat, joten hän marssi Ahtisaaren toimistoon. Suomalainen johtamiskulttuuri on Jussin mielestä huonoa, joten ei kun konsultoimaan. Ja koska lätkä on kivaa, silläkin on hauska tehdä rahaa.
    Ehkä Lähteen kaari ei kulje aina ylöspäin, mutta yleensä hänen haluamaansa suuntaan.

Riku Siivonen
kuva Janne Ruotsalainen