25. huhtikuuta 2003
Teksti:

Kymppi intialaiselle it-insinöörille, seiska latvialaiselle laitossiivoojalle, nippa nappa kakkonen algerialaiselle taksikuskille, josta kuitenkin voisi saada ihan reipasotteisen kuskin sille bussifirmalle, joka seuraavaksi pärjää Helsingin joukkoliikenteen kilpailutuskierroksella.
    Näinkö menisi Suomeen pyrkivien maahanmuuttajien pisteytys? Ulkomaalaisviraston tutkija Arno Tanner ehdottaa väitöskirjassaan, että maahanmuuttajat pisteytettäisiin Kanadan ja Uuden-Seelannin mallin tapaan. Taustalla on Jäättenmäen hallitusohjelmaankin kirjattu ajatus työperusteisesta maahanmuuttopolitiikasta, siis siitä, että Suomen olisi valittava maahanmuuttajat suurin piirtein täsmätyöpaikkoihin. Jonotusnumero määräytyisi sen mukaan, millaiset mahdollisuudet kullakin on työllistyä ja sopeutua Suomeen.
    Maahanmuuttajien pisteytys karmaisee. Kuten Arto Tanner itsekin ilahduttavasti kysyy: mikä vastuu kuuluu rikkaalle länsimaalle, joka rekrytoi osaajia vaikka kehitysmaista? Huomattavasti isompi vastuu kuin mistä nyt keskustellaan.
    Ja mikä saa meidät kuvittelemaan, että Suomen ensikarsinnat kiinnostaisivat ulkomaalaisia huippuosaajia, kun koko maailman työmarkkinat ovat tarjolla? Tuskin nuoret biotekniikkaihmeet ulkomaanuraa suunnitellessaan pisteyttävät Suomen ykkösvaihtoehdokseen, varsinkaan, jos huippuosaajan sairaalla vanhalla äidillä ei olisi mitään asiaa mukaan.
    Suomella on kieltämättä aikamoinen yhtälö ratkottavanaan: eläköityvän Suomen olisi hyvä saada työvoiman saatavuus ja maahanmuutto balanssiin. Arvioiden mukaan uutta työvoimaa tarvitaan vuoteen 2020 mennessä jopa miljoona. Moni onkin ihan aiheellisesti vaatinut, että meillä on kiire kartoittaa, mille alueille tulee työvoimapula – ja siis millaisia maahanmuuttajia tarvitsemme. Mutta milläs kartoitat?
    Työvoimapulan ennustaminen on enemmän kuin ongelmallista, kuten tämän Ylioppilaslehden artikkelista selviää.

Tannerin väitöskirja on yhtä tarpeellinen keskustelun herättäjä kuin Sailaksen työllisyyspaperi: molemmat pakottavat kunnolliseen ja ennakkoluulottomaan arvokeskusteluun. Suomen maahanmuuttopolitiikka toden totta kaipaa hallitusohjelmaan kirjattua maahanmuuttopoliittista ohjelmaa. Ristiriitoja ja lyhytnäköisyyttä riittää, eikä rasismi ole ongelmista pienin.
    Siitä maahanmuuttajakeskustelun perusvireestä olen iloinen, että maahanmuuttajat nähdään Suomelle hyödyllisinä. Hyödykkeiksi en tahdo heidän muuttuvan.

Anna-Liina Kauhanen