01. marraskuuta 2002
Teksti:

Ylioppilaslehden pakinapalstalla on kasvanut taimesta täyteen mittaan komea rivi suomalaisen pakinakirjallisuuden huippuja.
    Sitkeimmät kuten Olli ja Bisquit ovat jaksaneet kukkia ammattipakinoitsijoina vuosikymmeniä, mutta monta on niitäkin, joiden neroudesta on jäänyt todisteeksi vain kokoelma Ylioppilaslehdessä julkaistuja pakinoita. Tähän Saarikosken Nenän ja Haukisen Johnny Walkerin johtamaan joukkoon on liittynyt myös Karri Hannulan Keskonen, jonka valitut pakinat on Manala-baarin Keskoskomitea saattanut julkisuuteen tänä syksynä.
    Keskonen on ehdottomasti kirjansa väärtti. Keskonen. Kootut pakinat jatkaa kunnialla Ylioppilaslehden pakinaperinteitä. Suotta ei oppimestari Bisquit kirjan esipuheessa kiittele Keskosta paukuttelemalla heidän yhteistä ruutiaan ”kyllä tämä aina kotilot voittaa” ja ”tuima huumori on huima tuumori” -hengessä. Mutta mikä tekee Keskosesta pakinoitsijana Ollin, Nenän, Johnny Walkerin ja Bisquitin perinteen jatkajan?

Ylioppilaslehden pakinavirtuoosien on aina pitänyt ylittää yhden riman sijasta vähintään kolme samalla hypyllä. Ensinnäkin ylioppilaspakinoitsijalta on odotettu tavanomaista skribenttiä kriittisempää ja itsenäisempää näkökulmaa ajankohtaisiin ilmiöihin.
    Aina kun Ylioppilaslehden pakinoitsijat ovat ryhtyneet harjoittamaan puoluepolitiikkaa, on pakinoiden terä tylsistynyt nopeasti. Keskosta ei voi syyttää kumartelusta mihinkään suuntaan – yhtä näppärästi hän pilkkaa poliitikkoja ja Ollilaa kuin nykysinkkuja, Kaurismäen veljeksiä tai kettutyttöjä.
    Toisaalta Ylioppilaslehden parhaat pakinoitsijat ovat kyenneet aina liikkumaan poikkeuksellisen sujuvasti kulttuuriperinnön kaikilla tasoilla Raamatusta ja antiikin tarustosta rocklyriikkaan ja mainosslangiin. Tässäkin suhteessa Keskonen on edeltäjiensä veroinen.
    Perinnetietoisuus kukkii muun muassa pakinoiden otsikoissa – Keskonen pakinoi Kekkos-henkisesti ”Löysin vantein”, vaatii ”Sportit auki Eurooppaan” ja neuvoo ”Rahasta lähimmäistäsi”.
    Ennen muuta jokainen Ylioppilaslehden pakinoitsijatähti on alusta alkaen osoittanut poikkeuksellista kielellistä notkeutta. Olli nousi kielikapinaan ensimmäisen tasavallan jäykkää uushämärävirkkilöintiä vastaan. Nenä parodioi huikeasti sodanjälkeisen Suomen juhlapuhekieltä. Johnny Walkerin ja alkuvuosien Bisquitin kielipelin vastapuolena oli media-Suomi fraaseineen ja tyyleineen.

Bisquit on sittemmin pakinoitsijana vienyt sananvääntelyn muita pidemmälle ja pelaa kielisählyään nykyisin suoraan lukijan kanssa – on oltava tarkkana, kun kirjaimet ja merkitykset vaihtavat paikkaa ja joka sana on viritetty.
    Veltto kävelee vitsin yli eikä saa sitä edes laukeamaan. Juuri tässä suhteessa Keskonen on pakinoitsijana selvästi Bisquitin hengenheimolainen. ”Ja sitten kun minut on valittu”, lupaa presidenttiehdokas Uosukainen pakinassa Rakas päiväkirja, ”niin me juodaan sen kunniaksi kaikki oikein Presidentti-kahvit. Tietysti Saulikin.”
    Vahvimmillaan Keskonen on silloin, kun hänen kirjallinen minänsä muistuttaa Johnny Walkeria, toista varhain kuollutta ja kuolematonta Ylioppilaslehden pakinoitsijaa. Johnny liikkui sujuvasti taivaan ja maan välillä.
    Yhtä hulvaton on Keskosenkin retki tuonpuoleiseen, kun Manala on suljettu osakuntakokouksen vuoksi. Sama Johnny Walker -henkinen haikeanhellä itseironia hallitsee Keskosen vaikuttavinta pakinaa Kolkyt ja risa: ”Täältä tullaan, elämä. Keskosena.”

Kirsti Manninen