15. marraskuuta 2002
Teksti:

Kun puhutaan tietokonepeleistä, on tapana puhua myös pelien väkivallasta ja siitä, miten pelaaminen häiritsee lasten ja nuorten kehitystä.
    Mutta ovatko pelit ihan niin täynnä verta ja suolenpätkiä kuin julkinen keskustelu on antanut ymmärtää?
    Vuonna 2001 Suomessa tuli markkinoille noin 1200 tietokone-, konsoli- ja pelihallipeliä. ”Ikärajapäätöksiä tehtiin kaksi. Toisessa päädyttiin kieltämään peli alle 15-vuotiailta, toisessa alle 11-vuotiailta”, Valtion elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo kertoo.
    Lisäksi maahantuojat ehdottivat itse K18-merkintää kymmeneen peliin. ”Huomattava osa peleistä on täysin lapsille sopivia”, Paloheimo muistuttaa. Disney-pelejä on turha edes tarkastaa.

Pelit tulivat Valtion elokuvatarkastamon valvontaan vuoden 2000 alussa. Väkivaltaa, seksiä tai kauhua sisältävät pelit voidaan kieltää alaikäisiltä ja merkitä K18-tarralla. Lisäksi jokainen peli saa ikärajasuosituksen (S, 7, 11 tai 15), joka perustuu maahantuojan arvioon. Jos aihetta näyttää olevan, elokuvatarkastamo voi puuttua suositukseen ja määrätä sitovan ikärajan. Käytännössä tämä on vielä harvinaista.
    Elokuvatarkastamo on pieni yksikkö, jolla on kymmenkunta työntekijää ja harteillaan sekä elokuvien että pelien sääntely. Pysyykö laitos villisti kehittyvien pelimarkkinoiden kärryillä?
    ”Pelit ovat meillä liian vähällä huomiolla”, Paloheimo tunnustaa.
    Uusi laki ei tuonut uusia resursseja. Toisaalta hän pitää maahantuojien arvioita suositusikärajoista melko luotettavina. Maahantuojat myös kysyvät itsenäisesti VET:n kantaa hankaliin tapauksiin. Silloin tarkastamo kutsuu hätiin muutaman asiantuntijan, joiden kanssa pelin sisältöä käydään läpi.

Ulkopuoliset asiantuntijat ovat tarpeen, sillä näkemyksen muodostamiseksi pelejä täytyy myös osata pelata. ”Itse lähinnä katselemme, meistähän useimmista ei ole pelaajiksi”, Paloheimo, 55, myöntää.
    Yksi asiantuntijoista on Teknillisen korkeakoulun tutkija Jyrki J.J. Kasvi. Hän korostaa, että on ylipäätään epävarmaa, miten pelien pelaaminen vaikuttaa lapsen tai nuoren käyttäytymiseen.
    ”Alan tutkimustieto on niin ristiriitaista, että ikärajasuosituksia joudutaan linjaamaan näppituntumalla. Joutuu luottamaan omiin arvioihinsa ja pelikulttuurin tuntemukseen.”
    Kasvin työhuoneesta löytyy iso muovikassillinen tutkimuksia peliväkivallan vaikustuksista – mutta ei yksiselitteisiä vastauksia. ”Kaikkea on tarjolla, puolesta ja vastaan.”
    Kasvin kanta on, että pelit sinänsä eivät ole lapselle tai nuorelle sen haitallisempia kuin elokuvat tai tv-uutisetkaan. Kyse on vanhempien vastuusta ja arvostelukyvystä: mitä ja kenelle? Aikuisten pelit, K18-kama, ovat tietenkin erikseen. Eihän lapsille näytetä kodeissa pornoakaan.

Noora Jokinen