Lokakuu 1996, Metsätalon kahvila. Selvitän neljättä viikkoa käytännöllistä filosofiaa opiskeleville kurssikavereilleni viimeistään vuonna 2002 ilmestyvän väitöskirjani pääpiirteitä.
Väitöskirja tulee käsittelemään sitä, miten Ludwig Wittgensteinin myöhäisfilosofia on vastaus kaikkiin filosofisiin ongelmiin. Myös jotkut muut tovereistani rohkaistuvat kartoittamaan jos eivät tohtorintyönsä, niin ainakin gradunsa aihepiiriä. Ilmassa on suuren karonkkajuhlan tuntua.
Lokakuu 2002, Café Engel. Selitän seitsemättä vuotta käytännöllistä filosofiaa opiskelevalle kurssikaverilleni, Elias Krohnille, mahdollisesti vuonna 2003 valmistuvan graduni pääpiirteitä. Myös Eliaksella on opinnot gradua lukuun ottamatta paketissa, ja lopputyökin hyvällä alulla. Mutta kun on niitä oikeitakin töitä: Kulttuurivihkojen toimittamista, muiden lehtien avustamista, osapäiväistä haastattelunauhojen litterointia…
”Jos saisin työrauhan muutamaksi kuukaudeksi, niin gradu valmistuisi hyvinkin nopeasti”, Elias huokaa.
Pienimuotoinen utelukierros vuoden 1996 käytännöllisen filosofian fuksien keskuudessa paljastaa, että tarinamme – Eliaksen ja minun – on se tavallinen. Ensimmäiset pari vuotta napsitaan peruskursseista opintoviikkoja huimaa tahtia, mutta sitten mopo alkaa hyytyä. Ainakin tilapäisesti.
Opinnot tulevat haastavammiksi. Wittgenstein pettää lupauksensa. Ruvetaan vakavissaan pohtimaan, mitä tehdä valmistumisen jälkeen. Eikä ylimääräinen rahakaan olisi pahitteeksi, varsinkin, jos on kyllästynyt asumaan vuodesta toiseen kahdeksan hengen opiskelijasolussa Helsingin ja Vantaan rajamailla.
Alkaa pätkätöiden kausi.
”Menin Ulkopoliittiseen instituuttiin virkamiesharjoitteluun keväällä 2000, ja sitten jäinkin sinne töihin, välillä osa-aikaisesti, välillä kokopäiväisesti”, yksi vuosikurssistamme, Marianne, sanoo.
”Kyllä ne työt sitä gradua on viivästyttäneet, mutta toisaalta duuni on ollut nimenomaan sellaista aikalisän ottamista, kun en ole ollut niin varma, mitä valmistuttuani haluan tehdä”, graduaan ensi kevääksi tähtäävä Marianne tuumii.
Opetusministeriössä aikalisän käsitteeseen suhtaudutaan kovin nuivasti. Tänä syksynä tutkintorakenteen uudistamista pohtiva ministeriön työryhmä on väläytellyt seitsemän vuoden aikarajaa yliopisto-opinnoille.
Kukaan ei vielä tarkkaan tiedä, mitä seitsemän vuoden aikaraja voimaan tullessaan käytännössä tarkoittaisi: korotettuja lukukausimaksuja, pakollista opintosuunnitelman laatimista vai peräti potkuja yliopistolta.
Yksi mahdollisuus on Tanskan malli: jos maisterin papereita ei ole tassussa seitsemännen vuoden päätteeksi, opintoviikot nollautuvat ja koko rumban saa aloittaa alusta. Niinpä Kööpenhaminan yliopiston filosofian laitoksen käytävillä hortoilee tukuittaan kymmenennen tai jopa kahdennentoista vuoden opiskelijoita.
Vuosikurssillani ei tyrmätä työryhmän suunnitelmia täysin.
”Seitsemän vuoden opiskeluaika on mielestäni riittävä siinä tapauksessa, että valtio antaa enemmän taloudellista tukea, varsinkin opintojen loppuvaiheessa”, Elias miettii.
Graduaan viimeistelevä Teemu Toppinen on reilun kuuden opiskeluvuotensa aikana paiskinut pätkätöitä muun muassa humanistisen tiedekunnan kirjastossa, opetushallituksessa, tuntiopettajana lukiossa sekä filosofian valmennuskurssien vetäjänä.
”Töitä on ollut pakko tehdä aika paljon, että on tullut toimeen. Mutta jos minulla ei olisi ollut niin hyvä tuuri töiden osa-aikaisuuden suhteen ja olisi vaikka lapsia kotona kitisemässä, niin kyllä sitten olisi ollut hankala tilanne.”
Jos seitsemän opiskeluvuoden ukaasi yhtäkkiä astuisi voimaan, Elias, Marianne ja Teemu arvelisivat saavansa opintonsa ajoissa pakettiin. Silti aikarajan tyrkyttäminen ihmetyttää.
”Pelkkä yliopistossa kirjoilla oleminen ei käsittääkseni maksa yhteiskunnalle paljoakaan. Kyllä akateeminen vapaus pitäisi opintojen keston suhteen säilyttää”, Elias tiivistää.
”Mun nykyinen iskulause on se, että on kivempi olla yliopisto-opiskelija ja tehdä pätkätöitä kuin olla maisteri ja tehdä pätkätöitä”, Marianne kiteyttää.
Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa käytännöllisen filosofian pääaineopinnot aloitti vuonna 1996 kaikkiaan kaikkiaan 22 opiskelijaa. Heistä 3 on suorittanut valtiotieteiden maisterin tutkinnon ja yksi tohtorin tutkinnon. Graduaan valmistelee 8 opiskelijaa. Loput 11 opiskelijaa ovat joko vaihtaneet pääainetta, ilmoittautuneet poissaoleviksi tai keskeyttäneet opintonsa.
Henrikki Timgren
