Taas tuli syksy. Sana ”syys” liitetään usein sanaan ”masennus”. Oikeasti masentuneena ahdistaa kaikkina vuodenaikoina. Ei tietenkään ihan koko ajan: saatat olla nauravainen ja iloinen, siksi sinun on ehkä itsekin vaikea ymmärtää, mikä nyt oikein vaivaa.
Lähimmäiset eivät aina halua tunnustaa sairauttasi; he odottavat, että olet hyvällä päällä päästäkseen toteamaan, että ”ei sinulla mitään ole” tai ”nyt taisit parantua”. He saattavat kehottaa sinua reipastumaan tai tekemään jotain, jotta huolet unohtuisivat.
Mutta se olisi vain huolten siirtämistä myöhemmäksi. Itsehoidoksi tarkoitettu maaninen touhuilu voi vain syventää depressiota. Saatat huomata, taas vaihteeksi, ettet saa mukavimmastakaan harrastuksestasi mitään potkua.
Mielenkiintoista on se, että jos jollakulla on vaikkapa flunssa, ei kenenkään mieleen tulisi seistä sängyn vieressä hoputtamassa ”nyt pitäisi parantua, yritä kovemmin, uskot vain itseesi”.
Kuitenkin flunssaan ja masennukseen tehoaa sama lääke, nimittäin aika. Kun antaa ajan vaan kulua ja lakkaa suunnittelemasta tulevia (edessä olevia projekteja, opintoja, työtä jne.), eikä varsinkaan mieti hukkaan mennyttä aikaa, alkaa maailma pikkuhiljaa kirkastua. Tulevaisuutta ei vain voi ennalta käsin hallita.
Ratkaisu on siinä.
Toisaalla lääketehtaat kehittelevät laboratorioissaan myrkkyjä lievitykseksi vaivaan, joka on vain terveen ihmisen reaktio näin hektiseen ympäristöön. Kaikilla on kauhea kiire itsenäistyä, valmistua, kokea ja siinä sivussa ehtiä elää. Herkkäuskoiset, kuten minä ja varmasti monet kriittisemmätkin, lähtevät siihen helposti mukaan.
Sitten eräänä syksynä sainkin elämäniloni takaisin, ja noin vuoden kuluessa minulle hahmottui, mitä todella haluan tehdä. Nykyään elelen tyytyväisenä kotirouvana; hoidan vauvaa, ja siinä sivussa ehtii myös laulaa.
Enpä voi juurikaan kehuskella kiireellä, stressillä tai tärkeillä palavereilla, mutta kummasti hymyilyttää.
Sandra Rousu
juurex@hotmail.com
