04. lokakuuta 2002
Teksti:

Tove Selin on pieni ja vaatimattoman oloinen nainen. Hänen ei ensinäkemältä uskoisi painivan työkseen valtion laitoksia tai suomalaisia suuryrityksiä vastaan. Vaikka painimisen sijaan pitäisi tietysti puhua judosta: Aasian kulttuureihin rakastunut Selin alkoi harrastaa sitä 14-vuotiaana.
    Selin, 36, työskentelee Suomen luonnonsuojeluliiton ja muutaman muun kansalaisjärjestön vientiluottokampanjassa. Hän matkustaa, verkostoituu ja lobbaa. Tavoitteena on pistää uusiksi valtion vientiluottojärjestelmä, jotta julkisista varoista ei tuettaisi sellaista yritystoimintaa, josta voi olla haittaa ympäristölle tai ihmisille kaukomailla.

Vientiluotot ovat yritysten ottamia lainoja, jotka valtio takaa. Niillä edistetään vientiä maihin, joiden maksukyvystä ei voi olla täysin varma. Siis kehitysmaihin tai Kiinan kaltaisiin nopeasti kehittyviin maihin.
    Suomessa lainoja takaa esimerkiksi valtionyhtiö Finnvera. Viime vuonna Finnvera myönsi yrityksille takuita 1,7 miljardin euron verran. Takuista puolet myönnettiin Aasiaan suuntautuville hankkeille. Tärkeitä kohteita olivat esimerkiksi Filippiinit, Thaimaa, Brasilia ja Peru.
    Tove Selinin mieltä takuut kaihertavat siksi, että yritysten hankkeet – esimerkiksi sellutehtaan, hiilivoimalan tai metallisulaton rakentaminen – vaikuttavat aina sekä ympäristöön että ihmisiin siellä jossakin.

Järjestöjen mielestä julkisista varoista tuettavien hankkeiden mahdolliset haitat pitäisi tutkia paremmin. Hankkeista pitäisi myös olla saatavilla enemmän tietoa. Arveluttavalta yritystoiminnalta takuut pitäisi evätä yksin tein.
    Finnveran edustajat korostavat, että hankkeita ei tueta valtion varoista, vaan lainoille myönnetään takuita sen varalle, että jokin menee pieleen.
    Selinin mielestä takuu on valtion kädenojennus yritykselle. Joillakin perusteilla valitaan, mitä tuetaan – ja mitä ei. Kaikki yritykset eivät takuita saa.

Kaukomaiden asioista Selin kiinnostui jo lapsena. Isä, zen-buddhalaisuudesta innostunut teatterimies, vei pikku-Tovea katsomaan japanilaista kabuki-teatteria. Aasialainen runous ja taide olivat kotona ympärillä kaiken aikaa. Tove hankki japanilaisen kirjeystävän ja alkoi opetella kieltä tv-sarjoista.
    Myöhemmin Japani-vimma vei Selinin matkoille kaukoitään. Filippiineillä 90-luvun alussa hän tutustui nuorten naisten työoloihin elektroniikkatehtaassa.
    ”Siellä näki, mikä länsimaisten yritysten menestyksen resepti on”, hän toteaa.
    Hänen mielestään liian monen firman menestys perustuu siihen, että ne käyttävät hyväkseen yhteiskunnallisia oloja, joissa ympäristön ja kansalaisten oikeuksia ei vielä tunnusteta. Homma tulee halvaksi ja voittoa kertyy.
    Ongelma on ennen kaikkea moraalinen. Selin nostaa esimerkiksi Indonesian: Kun metsäyhtiöt 90-luvulla tekivät diilejä diktaattori Suhartoa tukevien yritysten kanssa, ne toimivat paikallisten lakien ja sääntöjen mukaan. Yritysten toimintatapoihin ei vain kuulunut kysyä, onko oikein tehdä sopimuksia diktaattorin kanssa.

Tietysti 70-luvulla vasemmistoperheessä varttunut Tove oli näitä asioita miettinyt ennenkin. Solidaarisuuskasvatukselta ei voinut Selinin perheessä välttyä: täytyy olla pienten ja heikkojen puolella! Lasten valistuskirja SOS – Hätäkutsu maapallolta jäi lähtemättömästi mieleen, Selin naureskelee.
    Kun Selin opiskeli yliopistolla Japanin tutkimusta, hän vastusti ydinvoimaa, toimi Vihreässä liitossa ja oli mukana, kun kansalaisjärjestöt 90-luvun puolivälissä alkoivat hätyyttää Indonesiassa toimineita suomalaisfirmoja kuten UPM-Kymmeneä.
    Sittemmin hän on toimittanut kirjoja Kaakkois-Aasian ympäristöongelmista, opiskellut alueen kieliä kuten Filippiineillä puhuttavaa tagalogia ja toiminut Suomi-Filippiinit-, Suomi-Laos- ja Suomi-Vietnam-seuroissa.
    Tänä syksynä, lobbauksen ohessa, hän luennoi Kaakkois-Aasian ympäristöongelmista Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa.

Selinin puheessa
vilisee yritysten syntejä, rikoksia ja törkyhankkeita. Luulisi melkein, että yritykset lahtaavat päätoimisesti pikkulapsia ja kaatavat elohopeaa neitseellisiin vesistöihin.
    Mitä suomalaiset yritykset oikein puuhaavat kehitysmaissa valtion takaamien lainojen turvin?
    Sitä Selin ei tarkalleen tiedä, vielä. Finnvera ei kerro tukemistaan hankkeista ulkopuolisille. Vientiluottokampanjan ensimmäistä isoa kädenvääntöä käydään juuri siitä, saadaanko tiedot julkisiksi. Vasta sen jälkeen järjestöt pääsevät arvioimaan, onko tuetuissa hankkeissa jotain mätää.

Nykyisin Finnvera
ei anna järjestöjen – tai kenenkään muunkaan – käyttöön mitään hanketietoja. Ei edes yritysten nimiä, saati tietoja ympäristövaikutuksista.
    Finnveralla on kahden vuoden ajan ollut oma ympäristöpolitiikkansa, ja suurimpien hankkeiden vaikutukset ympäristöön arvioidaan ennen takauspäätöstä. Tuloksia ei kuitenkaan kerrota julkisesti, koska Finnveran mukaan vientitakuulaki velvoittaa sitä pitämään tiedot salassa.
    Kansalaisjärjestöjen mielestä taas julkisuuslaki velvoittaa kertomaan tiedot.
    Korkein hallinto-oikeus pohtii kiistaa parhaillaan, ja ratkaisua odotetaan syksyn aikana. Silloin pitäisi selvitä, mitä tietoja Finnveralla on lupa ja mitä velvollisuus luovuttaa kansalaisten käyttöön.
    Selinin mielestä tietojen on oltava julkisia siksi, että järjestöt voivat tarttua hankkeiden mahdollisiin ongelmiin etukäteen.
    ”Nyt ei voida tietää, onko ympäristövaikutusten arviointi pätevä tai edes kuka sen on tehnyt. Mitä asioita on otettu huomioon? Varsinkin kehitysmaissa raportteja voidaan tehdä kirjoituspöydän ääressä istuen, edes käymättä paikan päällä”, Selin väittää.
    Ja vaikka hankkeiden ympäristövaikutuksia jo arvioidaankin, sosiaaliset vaikutukset jäävät edelleen tutkimatta. Siihen järjestöt haluavat jatkossa muutosta.

Selinin luotsaama kampanja ei taistele yksin. Muutaman viime vuoden aikana kansalaisjärjestöt ovat koonneet rivejään ja alkaneet entistä äänekkäämmin vaatia yrityksiltä vastuullisuutta.
    Kansainvälisen mallin mukaan suomalaiset järjestöt ovat perustamassa Finnwatch-verkostoa, jonka tarkoituksena on kerätä tietoa suomalaisten yritysten toiminnan vaikutuksista maailmalla.
    Vientiluottokampanjan rahoitus eli Selinin palkka taas tulee amerikkalaiselta MOT-säätiöltä, joka tukee vastaavia kampanjoita eri puolilla läntistä maailmaa.
    Ammattiliitotkin ovat liittyneet rintamaan. Kaksi viikkoa sitten ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK julkisti selvityksen Nokian tehdastyöntekijöiden oloista Brasiliassa. Perusoikeudet tehtaalla olivat kunnossa, mutta työntekijöiden ammatillisen järjestäytymisen vähyyttä moitittiin.
    Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa kertoi selvityksen julkistamistilaisuudessa liittojen haluavan reilua yritystoimintaa riippumatta siitä, missä maassa yhtiöt toimivat.
    Samalla liitot toivoivat, että Nokia aloittaisi niiden kanssa neuvottelut yhteisesti hyväksytyistä globaaleista pelisäännöistä ja niiden valvonnasta.

Samaan aikaan, kun kansalaisjärjestöt ovat koonneet rivejään, yritykset ovat oppineet puhumaan suvereenisti yhteiskuntavastuusta. Siis: huolehditaan ympäristöstä, ollaan avoimia, tehdään vastuullista henkilöstöpolitiikkaa ja jutellaan aina välillä järjestöjen ja naapuruston kanssa fiiliksistä.
    Suomessa yritysten perustama Finnish Business & Society -verkosto on parhaillaan järjestäytymässä yhdistykseksi. Tarkoituksena on edistää yhteiskuntavastuuta käytännössä. Jäseninä verkostossa on metsä- ja teleyhtiöitä, pankkeja ja konsulttitoimistoja.
    Tove Seliniin yritysten vastuullisuusbuumi ei tee vaikutusta.     ”Yhteiskuntavastuu on kiva juttu, mutta vapaaehtoisuudella ei päästä pitkälle”, hän sanoo viitaten teollisuuden näkemyksiin esimerkiksi Johannesburgin kestävän kehityksen kokouksessa.

Siellä yritysten edustajat korostivat, että myös elinkeinoelämän täytyy kantaa vastuuta ympäristöstä ja sosiaalisista kysymyksistä. Mutta vastuun on perustuttava vapaaehtoisuuteen, ei pakottaviin lakeihin.
    ”Suomen sellutehtaat tuskin olisivat maailman kärkeä ympäristöystävällisyydessä, jos meillä ei olisi tiukkaa lainsäädäntöä. Yritysten tehtävä on tuottaa voittoa eikä suojella ympäristöä. Eivät ne tee sitä kuin pakon edessä”, Selin sanoo.

Yhteiskuntavastubuumi ei
ehkä tee yrityksistä mallioppilaita, mutta sen se todistaa, että maailma muuttuu. Buumin taustalla ovat osaltaan myös kansalaisjärjestöjen vaatimukset.
    Sama prosessi on selvästi käynnissä Finnverassa, Selin sanoo. Aluksi yhtiössä oltiin järjestöjen kiinnostuksesta lähinnä hämmentyneitä. Nyt keskusteluvälit ovat asialliset. Finnveran herrat käyvät Vientiluottokampanjan seminaareissa kertomassa toiminnastaan. Monesta asiasta ollaan samaa mieltä. Siitäkin, että avoimuuden täytyy lisääntyä.
    Vaikka suuret pyörät pyörivät hitaasti, Selin jaksaa olla kärsivällinen. Kun hän lähettää sähköpostia, allekirjoituksen perään kopioituvat japanilaisen runoilijan Shiki Masaokan sanat. Pitkä yö; mietin, mitä on tuhat vuotta, tästä eteenpäin.
    Selin ei usko pelastavansa maailmaa, mutta on tärkeää tehdä oma osansa.

Noora Jokinen