18. lokakuuta 2002
Teksti:

Kansanedustajaehdokas Matti Ahde puuttui Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan puheenjohtajan Sibis-lehteen kirjoittamaan kolumniin. Puheenjohtaja Tiina Hokkasen kolumni oli otsikoitu Koskettelua vai käpälöintiä? Kirjoitus käsitteli sitä, että viime keväisen opiskelijakyselyn mukaan Sibelius-Akatemian 800 opiskelijasta 30-40 sanoo joutuneensa seksuaalisen häirinnän kohteeksi.
    Ahde mainittiin kirjoituksessa seuraavasti: ”Suomen taiteilijapiirit ovat pienet. Tulevaisuuden työmahdollisuudet, maine ja leimautuminen ovat yleisiä syitä, miksi häirinnästä vaietaan. Onneksi viime vuonna tapahtunut Matti Ahde -jupakka todisti sen, ettei sukupuolisesta häirinnästä tarvitse vaieta loputtomiin.”

Sibis-lehden ilmestyttyä Ahde otti yhteyttä rehtori Pekka Vapaavuoreen. Vapaavuori soitti kolumnin kirjoittaneelle Tiina Hokkaselle ja pyysi Hokkasta soittamaan Ahteelle. Ahde oli Ylioppilaslehden tietojen mukaan pahoittanut mielensä siitä, että Hokkasen seksuaalista häirintää käsittelevässä kirjoituksessa mainittiin Ahteen nimi.
    Matti Ahde on Sibelius-Akatemian tukisäätiön hallituksen jäsen. Säätiö jakaa vuosittain apurahoja opiskelijoille. Myös Sibelius-Akatemian rehtori Pekka Vapaavuori kuuluu tukisäätiön hallitukseen. Kolumin kirjoittaja, Ahde ja rehtori Vapaavuori tapasivat rehtorin yksityisasunnossa.

MITÄ IHMETTÄ, REHTORI VAPAAVUORI?

Sibelius-Akatemian rehtori Pekka Vapaavuori, miksi Matti Ahde otti teihin yhteyttä Hokkasen kolumnista?

”Hän oli pahoittanut kolumnista mielensä. Ahde ei sanonut, että se loukkaa häntä, vaan että häntä ikään kuin koskee se, että hänestä on tehty tapaus ja ilmiö, ja on unohdettu, että hän on ihminen.”

Miksi mielestänne oli tärkeää, että kolumnin kirjoittaja otettiin mukaan tähän keskusteluun, ettekä te lehden päätoimittajana selvittänyt asiaa?

”Kyse ei ollut siitä, että Ahde olisi halunnut oikaisua tai moittia lehden linjaa. Ahde kysyi, olisiko mahdollista saada tavata nokatusten kirjoittajan kanssa. Otin yhteyttä Tiina Hokkaseen, ja hän oli valmis tapaamaan. Molemmilla heillä oli se toivomus, että minä olisin mukana.”

”Ahde halusi keskustella ihmisenä tämän kirjoittajan kanssa ja kysyä, miksi nimenomaan hänen nimensä oli kolumnissa ja keskustella asiaan liittyvistä yksityiskohdista. Jos kysymys olisi ollut lehden linjasta, niin totta kai se silloin olisi ollut minun asiani päätoimittajana. Kun niin ei ollut, katsoin, että oli täysin korrektia menetellä näin.”

Olitteko lukenut kolumnin etukäteen?

”En. Jutut tulevat usein sellaisella aikataululla, ettei minulla ole mitään mahdollisuutta lukea niitä kaikkia läpi.”

Eikö Ahteen ja kirjoittajan puhelinkeskustelu olisi riittänyt?

”No mikä nyt sitten riittää? Jos muodollisesti katsotaan, mitä täytyy tehdä, niin kyllä se varmaan olisi riittänyt, mutta miksi se olisi pitänyt jättää siihen, kun kerran kaikki osapuolet olivat sitä mieltä, että näin voidaan tehdä ja tavata.”

Miksi tapaaminen järjestettiin kotonanne, yksityisasunnossa?

”Siksi, että se oli yksityisluontoinen asia, ei juridinen tapaaminen.”

Kyse oli kuitenkin korkeakoulun lehdestä, ylioppilaskunnan puheenjohtajasta, korkeakoulun rehtorista ja korkeakoulun tukisäätiön hallituksen jäsenestä. Miksi se olisi yksityinen keskustelu?

”Kun todetaan, että henkilö, josta kirjoitetaan, ei halua oikaisua eikä halua nostaa syytettä, vaan ihan kasvotusten kohdata ihmisen kertoakseen kirjoittajalle omia näkökantojansa ja taustojansa, silloin ei mielestäni ole kysymys juridisesta asiasta. Ja minusta on hyvä, että ihmiset, jotka eivät ole toisiaan kohdanneet, voivat tavata toisensa ja ymmärtää paljon toistensa näkökulmista.”

Oliko teillä tai Ahteella joku näkemys siitä, kuinka kolumnin kirjoittajan haluttiin reagoivan tapaamisessa?

”Ei. Siinä ei millään tavalla puututtu siihen, ei haluttu syyttää kolumnin kirjoittajaa, vaan se oli ihan tämmöinen inhimillinen kohtaaminen.”

Mistä tapaamisessa keskusteltiin?

”Ei minun tarvitse, enkä voi sitä kertoa. Minä olen myöskin pappi ja minä näin tämän erittäin pitkälle sielunhoidollisena keskusteluna.”

Sanotte, että ketään ei haluttu moittia. Jos tällaisen kolumnin kirjoittamisen jälkeen pyydetään rehtorin kotiin puhumaan asiasta, niin voisitteko kuvitella, että jostakusta tuntuu, että kirjoittajaa halutaan ojentaa?

”Tämä asia puhuttiin täysin selväksi kolumnin kirjoittajan kanssa ja kysyttiin, mikä hänelle sopii. Hän piti tätä erittäin hyvänä ratkaisuna. Voisit nyt kyllä ihan uskoa, kun minä sanon, että kyse ei ollut ojentamisesta.”

Kuinka asian käsittelytapaan vaikutti se, että Matti Ahde on myös Sibelius-Akatemian tukisäätiön hallituksen jäsen?

”No tietysti sillä tavalla, että koko asia lähti liikkeelle siitä, että Ahde on hallituksen jäsen. Ja sitähän eivät esimerkiksi kirjoittaja ja lehden toimitussihteeri tienneet. Se, että Matti Ahde koki nimensä mainitsemisen niin raskaasti, johtui siitä, että maininta oli ikään kuin omassa lehdessä.”

Jos kolumnin olisi kirjoittanut joku muu kuin opiskelija, vaikka koulunne lehtori, olisiko asiaa puitu samalla tavalla?

”Riippuu siitä, miten siihen olisi reagoitu. Nyt haukut väärää puuta. Sanoisin, että kysymys oli tästä tilanteesta nousseesta tarpeesta sielunhoidolliseen keskusteluun.”

Tuntuuko näin jälkikäteen siltä, että tämä tapaaminen oli hyvä ja perusteltu?

”Kyllä. Nyt asia on keskusteltu ja jokainen osapuoli on kuultu.”

Tuleeko Sibis-lehden kirjoittajille tämän tapauksen jälkeen jonkinlaisia ohjeita siitä, mistä saa kirjoittaa?

”Ei. Käsittelimme tätä toimitusneuvostossa ja puhuimme, että ylipäänsä, jos jotakuta ihmistä käytetään negatiivisessa asiassa esimerkkinä, niin toimittaja, toimitusneuvosto ja toimitussihteeri voivat itse miettiä, onko se tarpeellista. Mutta mihinkään ennakkosensuuriin en aio ryhtyä.”

MATTI AHDE VASTAA

Matti Ahde, miksi puutuitte Sibis-lehden kolumniin?

”En ole puuttunut Sibis-lehden kolumniin.”

Eikö yhteydenotto kolumnin kirjoittajaan ja lehden päätoimittajaan ole tulkittavissa kolumniin puuttumiseksi?

”Otin yhteyttä keskustellakseni nätisti siitä, että minun nimeni oli mainittu kirjoituksessa. En ole moittinut.”

Loukkasiko kolumni teitä?

”En mä sitäkään sano, mutta aina se asia koskettaa minua. En siitä asiasta varmaan pääse koskaan irti. Se on sillä tavalla minulle arka asia, mutta luulin, että soittoni oli ihan nätti. Ja luulin, että se oli vain minun ja hänen välinen asia.”

Miksette selvittäneet asiaa lehden päätoimittajan, rehtori Pekka Vapaavuoren kanssa?

”Olin jutellut hänenkin kanssaan. On normaalia, että jos jossakin jutussa käsitellään asianomaista persoonaa, niin siihen voi puuttua ja kertoa vähän taustoja asioista. Halusin kertoa omalta kannaltani, miten koko asian olen nähnyt.”

Tuntuiko teistä, että kolumnin kirjoittaja ymmärsi soittonne tavoitteen?

”Tuntui.”

Miksi halusitte puhelinkeskustelun jälkeen vielä tavata kirjoittajan?

”Se idea tuli varmaan lehden päätoimittajalta.”

Tuliko teille missään vaiheessa mieleen, että ehkä ylireagoitte kolumniin? Kirjoittajahan on opiskelija, ei ammattitoimittaja.

”Koska olen Sibelius-Akatemian tukisäätiön hallituksessa, ajattelin, että asiasta voi puhua. Ja koska rehtori halusi, että voisimme tavata, sitten me tapasimme. Se oli hyvin normaali keskustelu, jossa ei ollut mitään dramatiikkaa. En ole vaatinut mitään, en ole halunnut oikaisuja, ja ihmisillä on oikeus kirjoittaa juuri niin kuin ovat kirjoittaneet. En minä ole omasta mielestäni tähän ylireagoinut, mutta sen tietenkin haluan myöntää, että aihe on sellainen, joka koskettaa aina, kun oman nimeni näen sen yhteydessä. Ketäpä ei koskettaisi.”

Vaikuttaako episodi toimiinne Sibelius-Akatemian tukisäätiössä?

”Ei ainakaan kielteisesti. Tällä asialla ei ole mihinkään minkäänlaista vaikutusta.”

Anna-Liina Kauhanen ja Riku Siivonen