Matematiikan laitos toimiin opiskelijakadon estämiseksi:

T:Teksti:

Matematiikan laitos taistelee tosissaan pitääkseen opiskelijansa. Laitos palkkaa lokakuusta lähtien matematiikan opiskelijatutorit vetämään ensimmäisen vuoden opiskelijoille pienryhmäopetusta ja opintojenohjausta kerran viikossa.
    Tutoreille maksetaan työstä saman verran kuin edistyneille opiskelijoille maksetaan laskuharjoitusten tai laskupajan pitämisestä eli noin 20 euroa tunnilta.
    Tutorit ovat suhtautuneet kokeiluun innokkaasti, ja mukaan hankkeeseen lähtee 15 tutoria ja 150 fuksia, kertoo opiskelija Terhi Hautala.
    ”Tarkoituksena on todistaa uusille opiskelijoille, että opinnoissa voi menestyä. Näytämme, mistä saa apua”, Hautala kertoo.

Kolmannes matematiikan
opiskelijoista keskeyttää – jos edes aloittaa – matematiikan opinnot ensimmäisen vuoden aikana. Opintojen jatkumista yritetään taata tarjoamalla lisäapua vaikeina pidettyjen peruskurssien suorittamiseen, kertoo lehtori Juha Oikkonen matematiikan laitokselta.
    Laitos onkin muuttanut peruskursseja selkeämmiksi ja kehittänyt opetusta varsin järjestelmällisesti. Kun Oikkonen aloitti pahamaineisen differentiaali- ja integraalilaskennan peruskurssin luennoimisen omalla tavallaan ja opetusta kehittäen, kurssilta pääsi läpi yli kaksi kertaa enemmän opiskelijoita kuin aikaisemmin, peräti 70 prosenttia.
    Suuri osa matematiikan opiskelijoista pääsee yliopistoon ilman pääsykoetta papereilla. Kolmannes fukseista ei edes kokeile, millaista opetusta laitos tarjoaa, vaan katoaa opiskelemaan muita aineita.

Matematiikan laitokselle otetaan vuosittain noin 200 uutta opiskelijaa, mutta vuodessa sieltä valmistuu vain 20-40 maisteria.
    Osasyyksi opiskelijakatoon on arveltu muun muassa kulttuurisokkia: tiedematematiikka on kovin toista kuin lukiomatikka. Laitoksella on jo aiemmin kokeiltu omaopettajia, mutta systeemi ei toiminut.
    ”Opiskelijat pitivät kovasti omaopettajakokeilusta, mutta häipyivät silti”, Oikkonen sanoo.
    Oikkosen lanseeraamasta pajaopetuksesta oli jo parempia kokemuksia. Uusi ratkaisu palkata tutoreita opettajiksi onkin jalostuma omaopettajakokeilusta, pajaopetuksesta ja hyvistä kokemuksista tutoreista. Apuna käytetään myös oppimistutkijaa.
    Tutoreista tulee opiskelun ohjaajia omalle pienryhmälleen. Kullakin pienryhmällä on nimikkovastaava, laitoksen tutkija, jolta voi kysyä neuvoa. Ainakin aluksi ryhmät kokoontuvat kerran viikossa.

Anna-Liina Kauhanen