04. lokakuuta 2002
Teksti:

Moni hymyilee vieläkin muistellessaan ruotsalaisen Lukas Moodyssonin hyvän mielen täsmäohjuksia, elokuvia Fucking Åmål ja Kimpassa. Niiden elämänmyönteisyys lämmitti sekä kyynisiä kriitikoita että viihdehömpän turruttamia katsojia.
    Enää ei hymyilytä. Ohjaajalupauksen uusi elokuva, Lilja 4-ever, on poikkeuksellisen ahdistavaa katsottavaa. Äitinsä hylkäämästä 16-vuotiaasta Liljasta tulee ihmiskaupan uhri: hänet huijataan prostituoiduksi Ruotsiin.
    Lilja 4-ever on Moodyssonin käyntikortti ahdistavien ohjaajien klubiin. Ahdistus on aina ollut bensaa elokuvaohjaajan luomiskoneessa, mutta viime vuosina moottorin räminä on yltynyt.

Kun Ranskan
uusi aalto opetti kultaisella 60-luvulla elokuvantekijät ahdistumaan abstrakteista aiheista – nuoret runosielut etsivät elokuvissa turhaan elämänsä tarkoitusta – nyt valkokankaalla jyllää raju realismi.
    Esimerkiksi Mathieu Kassovitzin ja Gaspar Noén vimmaisissa ohjaustöissä angsti nousee yhteiskunnallisista epäkohdista. Kassovitz näyttää Viha-elokuvassaan Pariisin ghettoja riivaavan rasismin. Noén Yksin kaikkia vastaan seuraa yhteiskunnasta syrjäytyneen teurastajan katkeraa kujanjuoksua.
    Moodysson kulkee heidän jalanjälkiään. Samalla hän haastaa Lars von Trierin kaksinkamppailuun pohjoismaisen elokuvan ahdistusvaltikasta.
    Trierin kuvaama ahdistus eroaa kuitenkin selvästi edellä mainituista uusista realisteista. Ikimuistoiset itkettäjät, Breaking the Waves ja Dancer in the Dark, mässäilevät lohduttomilla ihmiskohtaloilla. Elokuvien ahdistavuus perustuu niiden mustavalkoisuuteen: loputtomasti uhrautuvat sankarit ovat epätodellisen hyveellisiä, ja maailma kohtelee heitä korostetun julmasti.
    Mutta Trierin marttyyrit eivät kärsi turhaan: heidän uhrilahjansa koituvat viimein läheisten palkinnoksi. Trier pistää katsojat kiemurtelemaan, mutta päästää heidät lopulta pahasta.

Lilja 4-ever ei tuo katharsista, ja katsoja jää tyhjän päälle. Tytön kärsimyksistä ei hyödy kukaan muu kuin hänen parittajansa. Pohjoismaisista hyvinvointionneloista on vain kivenheiton matka itäblokin kurimukseen, mutta välissä kohoaa ylittämätön raja. Lilja pääsee sen yli vain päätymällä hyvinvoivien hyväksikäyttämäksi.
    Moodysson ei lietso ahdistusta taiteen takia. Hän haluaa julistaa: tätä on todellisuus ympärillämme, ja siitä kuuluukin ahdistua. Puhdistautumisen sijaan Moodysson kehottaa toimimaan.
    Kun ohjaaja vieraili Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla, hän esitteli elokuvansa: ”Jos tämä elokuva herättää teissä tunteita, toimikaa ja muuttakaa maailmaa, jossa me kaikki elämme.”

Antti Helin ja Matti Rämö