06. syyskuuta 2002
Teksti:

Perussuomalaiset ovat jo lähteneet leikkiin. Huumeongelma leviää Suomessa rappeuttavan syövän tavoin. Perussuomalaiset kannattavat kovia otteita ja nollatoleranssia huumeasioissa, puolueen ohjelma ensi kevään eduskuntavaaleihin kertoo. Poliisille on taattava riittävät resurssit ja määrärahat, jotta poliisi pystyy hoitamaan sille asetetut tehtävät. Poliisipalveluita heikentäviä ”uudistuksia” emme hyväksy, puolue jatkaa.
    Perussuomalaisten vanha ystävä, Vapaan Suomen liitto laajentaa omassa vaaliohjelmassaan saman linjan kaikkiin rikoksiin. Itsenäisen maan oikeuksiin kuuluva rajavalvonta on palautettava maamme kaikille rajoille sekä tehostettava toimia huume- ja muun rikollisuuden torjumiseksi ja kansalaisten turvallisuuden lisäämiseksi.
    Populistipuolueiden rikollisuuden torjuntaa koskevat lausunnot eivät yllätä. Mikäpä olisi niille parempi vaaliteema näinä näyttävien rikosuutisten päivinä? On ollut Eveliinaa, Heinojen tappajia, liikenteessä hurjastelijoita. Teini-ikäisiä huumediilereitä, autopommeja, prätkäjengejä. Ruumiita siellä, pahoinpitelyjä täällä. Ja jokaisen ruumiin jälkeen kaduilla on kulkenut pelokkaampia ihmisiä.
    Suuren maailman poliitikot ovat oivaltaneet jo aikaa sitten, että rikollisuudella pelaaminen kannattaa. Ranskan äärioikeistolainen presidenttiehdokas Jean-Marie Le Penkään ei olisi pärjännyt vaaleissa yhtä hyvin, ellei turvattomuus olisi vallannut kansanjoukkoja. Meillä suuret puolueet ovat suhtautuneet rikollisuuden torjuntaan maltillisesti, mutta viime aikoina – vaalien lähestyessä – kovan linjan mielipiteitä on alkanut kuulua niidenkin leireistä.
    Avittavatko Eveliinan ja Heinojen surmaajat kovan linjan kaverit eduskuntaan meilläkin?

Muutama viikko sitten julkistettiin vuosittainen rikollisuuskatsaus. Oikeus-poliittisen tutkimuslaitoksen raportin mukaan tilastoitu rikollisuus väheni vuonna 2001 kaksi prosenttia edellisestä vuodesta. Tämän vuoden alkupuoliskolla poliisille ilmoitettiin viidennes vähemmän henkirikoksia kuin samana aikana edellisvuonna. Samoin ovat vähentyneet ryöstöt, varkaudet, talousrikokset ja petokset.
    Huonompiakin kehityskulkuja on. Huumerikollisuus lisääntyy selvästi, ja vaikka alle 18-vuotiaat ovat kymmenen viime vuoden aikana vähentäneet varastelua, verta he vuodattavat entistä useammin. Nuorten tekemien pahoinpitelyjen määrät ovat kasvaneet.
    Tilastotodellisuus kuulostaa silti oudon kiltiltä. Eikö Suomessa olekaan eletty viime vuosina kuin amerikkalaisissa elokuvissa? Siltä on tuntunut, kun on seurannut tiedotusvälineitä. Milloin on lisääntynyt naisten rikollisuus, milloin nuorten. Järjestäytyneitä rikollisia tuntuu uutisten perusteella pyörivän mökin mummonkin nurkissa. Eikä vanhainkodissakaan saa olla rauhassa: aina on joku syöksymässä ikkunan läpi.
    Tutkimusten mukaan suomalaiset pelkäävätkin rikoksen uhriksi joutumista jatkuvasti enemmän, ja turvattomuuden tunne on kasvanut. Ei auta, vaikka tutkijat kuinka rauhoittelisivat ja kertoisivat, että tosiasiassa rikosten määrä on 1980-luvulta lähtien laskenut tai pysynyt samana.

Syitä todellisuuden ja pelkojen väliseen epäsuhtaan on useita. Urbaanit huhut leviävät, tuttavien kokemukset vaikuttavat, yhden rikoksen uhriksi joutuminen saa pelkäämään kaikkia muitakin rikoksia. Maailmalla syypääksi on nimetty myös rikosjournalismi. Ranskassa tiedotusvälineitä, erityisesti televisiota, vaadittiin äärioikeiston juhlaksi muodostuneiden presidentinvaalien jälkeen tilille tekosistaan.
    Le Monde -lehden tutkimuksessa selvisi, että Ranskan televisio lisäsi vaalien kampanjointiaikana rikosuutisia peräti 126 prosenttia. Rikoksien määrä ei kuitenkaan samana aikana lisääntynyt. Le Penin kannattajista 76 prosenttia nimesi rikollisuuden tärkeimmäksi huolenaiheekseen.
    Suomessa Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos tutkii parhaillaan lehtien rikosjournalismin määrän kehitystä viime vuosikymmenillä. Tutkimustuloksia on luvassa vuoden lopulla. Niitä odotellessa voi perehtyä naapurimaassa tehtyihin vastaaviin tutkimuksiin. Ruotsissa on todettu, että viime vuosisadalla rikoksista raportoitiin vähiten 1960-luvulla ja sen jälkeen uutisointi on lisääntynyt vuosi vuodelta. Toinen tutkimus totesi, että 1980-luvulla nuorisoväkivallan esittely ruotsalaisessa julkisuudessa lisääntyi selvästi, vaikka nuorisoväkivalta ei lisääntynyt.

Pelko jättää jälkensä. Kun verkossa toimivan Sonera Plazan palstanpitäjä kysyi viime maaliskuussa, millaisen tuomion imatralaisen koulutytön Eveliina Lappalaisen surmaaja ansaitsisi, keskustelijat eivät arastelleet. Suomen oikeusjärjestelmälle tuli taas tilaisuus ymmärtää ja puolustaa murhaajaa. SUOMEN OIKEUSJÄRJESTELMÄ ON SUURI VITSI! Ihmisen saa pahoinpidellä ja murhata ilman asianmukaisia seuraamuksia, tilitti nimimerkki Arde.
    Syyttäjä oli vaatinut Lappalaisen 17-vuotiaalle surmaajalle tuomiota taposta, omaiset vaativat tuomiota murhasta. Arde on aivan oikeassa. Tuomiot murhasta, taposta, surmasta ja yleensäkin toisen ihmisen pahoinpitelystä ovat Suomessa hävettävän lievät. Koruliikkeen ryöstöstäkin saa enemmän ”kakkua”. Tuomiot kovemmiksi! Eveliinan murhaajalle 20v, josta hän tietty kärsii enskertalaisena vain puolet. Onko se muka liikaa? nimimerkki S-M tuki Ardea.
    Muut keskustelijat olivat samaa mieltä. Vankilaan vaan ja loppuiäksi. Nuoren ihmisen tuomion lyhentämistä iän vuoksi he pitivät suorastaan rikollisena pehmoiluna.
    Suomalaisten kriminaalipoliittiset mielipiteet ovat koventuneet. Vankilat pullistelevat, koska huume- ja väkivaltarikoksista langetetaan entistä kovempia tuomioita. Yhdyskuntapalvelun käyttö on vähentynyt ja päiväsakkojen alarajaa on nostettu.
    Soneraplazalaisten huutoon vastasi kokoomuksen kansanedustajan Jouni Lehtimäen lakialoite, joka penää rikosoikeudellisen alaikärajan poistamista. Silloin jo 11-12-vuotiaat voisivat saada teoistaan rangaistuksia ja alle 18-vuotiaille voisi tömäyttää 12 vuoden tuomion. Aloitteen on allekirjoittanut 100 kansanedustajaa.
    ”Kriminaalipolitiikka on 90-luvulla noussut poliittisiin puheisiin, vaikka se ei siellä aiemmin ole ollut”, erikoissuunnittelija Hannu Niemi Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta sanoo. Ennen rikosten rankaisua pidettiin asiantuntijoiden työnä, nyt poliitikot ottavat reippaasti kantaa rötöstelijöiden kohteluun.
    Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Marja-Liisa Tykkyläinen moitti Uutispäivä Demarissa, että Suomen lainsäädäntöä on liberalisoitu liikaa ja vaati poliisille lisää voimavaroja.
    Sisäministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä on puolestaan ehdottanut maahan erityistä turvallisuusmininisteriötä, jotta esimerkiksi huumerikolliset ja ihmisten salakuljettajat saataisiin kuriin. Itälä huomautti myös Helsingin Kampissa räjähtäneen autopommin jälkeen, että suomalaisessakin rikollisuudessa on ylitetty tietty raja ja listasi perään uusia lakeja, joita juuri ollaan säätämässä rikollisten kuriin pistämiseksi.
    Presidentti Tarja Halonen sen sijaan totesi samaan aikaan, että Kampin pommissa oli kyse yksittäistapauksesta eikä sen vuoksi pidä pelätä.

Miksi kriminaalipolitiikka on alkanut kiinnostaa poliitikkoja? Esimerkiksi siksi, että kansallisen politiikan alue on pienentynyt, arvioi poliisiammattikorkeakoulun erikoistutkija Timo Korander teoksessa Turvallisuutta, draamaa ja uutiskilpailua. Kun päätöksiä tehdään Euroopan unionissa ja suuryritysten pääkonttoreissa, rikollisuuden torjunnan saralla suomalainenkin poliitikko voi vielä näyttää toimivansa. Toisaalta, kun uusliberalismi ja sen mukanaan tuoma kilpailu valtaavat alaa, moni jää alakynteen. Perusturva järkkyy sosiaaliturvan leikkauksien ja työttömyyden vuoksi, mutta sekä poliitikkojen että poljettujen on helpompi syyttää turvattomuudesta rikollista kuin yhteiskunnan rakenteita.
    Poliitikot ovat myös herkkiä vastaamaan kansan tunteisiin. Kun punaisia päin ajava autoilija tappaa pikkutytön suojatielle ja saa ihmiset raivoihinsa, liikenneministeri ryntää edistämään useita liikennelakihankkeita.
    Puoluetoimistoissa arvioidaankin, että rikollisuuden torjuntaa käsitellään ensi vaaleissa ainakin jossain muodossa. ”Se kiinnostaa ihmisiä lisääntyvässä määrin: katuväkivalta, huumeet, poliisipalvelujen harveneminen, riippuen vähän, missä päin maata ollaan”, keskustan puoluesihteeri Eero Lankia sanoo.
    Keskustan puoluekokouksessa kesäkuussa tehtiin aloitteita, joiden mukaan puolueen pitäisi vaatia rangaistuksia kovemmiksi. Lankian mukaan keskustassa ollaan kuitenkin eniten huolissaan suunnitelmista yhdistää poliisipiirejä, sillä poliisien pelätään siirtyvän entistä kauemmaksi maaseudun asukkaista.
    Perinteisesti kovaa linjaa vastustaneet Vasemmistoliitto ja vihreät ovat nekin huomanneet kansalaismielipiteen muuttumisen. Vasemmistoliiton puoluesihteeri Aulis Ruuth arvelee, että heidänkin joukoistaan voisi löytyä haluja etenkin huumerikollisten kovempaan kohteluun.
    Ruotsissa puhutaan left realism -ilmiöstä. Kun kriminaalipolitiikka siirtyy asiantuntijoilta poliitikoille, rikosten kohteina olevat heikot ryhmät, esimerkiksi naiset ja maahanmuuttajat, saavat ääntään enemmän kuuluviin ja vaativat uhkaajilleen kovempia tuomioita. Demokratian eteneminen koventaa kriminaalipolitiikkaa. Suomessa vasemman laidan leirissä puhutaan silti yhä rikollisuuden syiden hoitamisesta: yhteiskunnan rakenteista, syrjäytymisestä, köyhyydestä, eriarvoisuudesta. Juuri sellaisista asioista, jotka saavat oikeuspsykiatrian emeritusprofessorin Panu Hakolan kiehumaan.
    Sosialistisen kriminaalipolitiikan puolustajat usein sanovat, ettei vankila ketään paranna. Siihen voi lisätä: ei ainakaan näin lyhyenä aikana. Rangaistusmaksimi 20 vuotta on laskettu myös aivan liian alas, Hakola kirjoittaa elokuun Kanava-lehdessä. Hänen mielestään suomalainen kriminaalipolitiikka on ollut marxilais-leninististä, sanalla sanoen lepsua. Tuomioita on kovennettava, ja presidentiltä on otettava henkirikollisten armahdusoikeus pois, emeritusprofessori vaatii. Sonera Plaza, kuuluuko?

Suomalaiset ovat kuitenkin harkitsevaista ja maltillisuuteen taipuvaista väkeä. Voiko meidän äänemme ostaa lupaamalla meille lisää poliiseja ja rikollisille pitempiä vankilatuomioita?
    Tutkijat ja poliitikot ovat yhtä mieltä siitä, että maailman mittakaavassa suomalainen äänestäjä on harvinaisen järkevä. Populismi ei ole meillä purrut, eikä se varmaankaan tehoa suuressa mittakaavassa jatkossakaan.
    Asiallinen poliitikko voi kuitenkin päästä kovalla linjalla pitkällekin: moni äänestäjä kannattaa kovempia rangaistuksia. Äärimmäisilläkin kovan linjan vaatimuksilla voi olla välillistä vaikutusta. ”Monissa maissa äärioikeiston ei ole tarvinnut edes vaaleissa menestyä niin kummasti, mutta valtapuolueiden on silti ollut pakko reagoida sen esiin nostamiin asioihin ja ottaa niitä omiksi vaaliteemoikseen”, professori Kyösti Pekonen Helsingin yliopiston valtio-opin laitokselta sanoo.
    Ranskassa huomattiin, että äänestäjien pelkoja ei pidä aliarvioida. Le Peniä äänestivät maaseudulla asuvat mummot ja papat, jotka eivät olleet rikollisuutta nähneetkään, mutta pelkäsivät sitä kovasti.
    Eivätkä kansan syvät rivit tottele tutkijoita aina meilläkään. Suomessakin on jo lähiöitä, joissa työttömyysprosentti on äänestysprosenttia suurempi, tutkija Jukka Relander Helsingin yliopistosta huomauttaa.
    ”Jos niissä jengi päättäisikin yhtäkkiä lähteä uurnille, todennäköisesti lopputulos olisi jotain sellaista, mikä ei viehättäisi liberaalia helsinkiläistä humanistista eliittiä.” Turvaa otetaan sieltä, mistä sitä kätevästi tarjotaan. Ei sieltä, mistä sitä tutkijoiden mielestä pitäisi hakea.

Anu Partanen