20. syyskuuta 2002
Teksti:

Vanhanaikaista humanistia vitutti. Näin määrittelee CMX-yhteen laulaja A. W. Yrjänä sen, miksi CMX:n uudella levyllä yhteiskunnallinen sanoma kuuluu entistäkin suorempana. Yhteiskunnasta ja osattomuudesta Yrjänä on riimitellyt ennenkin, mutta uudella Isohaara-albumilla sanoma ei jää rivien väliin. Yksin talon pimeydessä/ istuu valtaistuimellaan/ lapsi silmin lasittunein/ itkee sähkön valtamereen, Yrjänä laulaa. Kun ennen lämmiteltiin käsiä palaneiden kotien tuhkassa, nyt käydään markkinauskon kimppuun. ”En mä silti mitenkään tietoisesti lähtenyt hakemaan yhteiskunnallista tematiikkaa”, laulaja-lauluntekijä sanoo. ”En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka kasaavat yrityselämässä kauheasti voittoja. Se ihmiskäsitys on aika mekanistinen, tulosjohtoista arvottomuutta.” Yrjänä istuu Kaapelitehtaan kuppilassa ja hypistelee rukousnauhaa. Nauha kuluu tupakkalakon aikana käsissä tupakan korvikkeena, mutta uskonnolla on miehelle suurempikin merkitys. ”Sata vuotta on huudettu, että uskonto on valheellinen juttu ja mytologiat vain tarinoita. Tilalla ei ole oikeastaan muuta kuin nopeammin liikkuvia ärsykkeitä”, hän päivittelee nykykulttuurin henkistä ohuutta.
Yrjänä on pienestä pitäen ollut kiinnostunut mystiikasta, uskontotieteestä ja psykologiasta. Hän on huolissaan kulttuurisen kokemusmaailman ohenemisesta, ja se kuuluu musiikissakin. ”Oikeastaan se näkyy melkein joka helvetin laulussa. Eri asia on, mitä sellaiselle kehitykselle pystyy tekemään.”

Rakkaus mytologiaan ja runouteen on näkynyt Yrjänän musiikissa aina. Hän näkee fantasiakirjallisuuden ja roolipelit vastavetoina materialistiselle nykymenolle, samoin omat menneisyyteen ja piilotajuntaan kurkottavat intohimonsa. Sanoituksissa hän on tullut sen sijaan lähemmäksi konkretiaa. ”Kai se on kirjoittajana ja henkilönä kasvamista, ettei tarvitse mennä itsetarkoituksellisten hämäryyksien taakse.”
Ollaan siis pitkällä 1980-luvun puolivälin Torniosta, jossa kirkosta eronnut teologian ylioppilas Yrjänä yhtyeineen yhdisteli hardcore-punkia mytologisiin mielenmaisemiin. Yhdeksän studiolevyä ja satoja keikkoja myöhemmin CMX on vakiinnuttanut asemansa kriitikkojen lemmikkinä ja fanien joskus absurdeja mittasuhteita saavan palvonnan kohteena. Puheet synkistelystä ja rockjournalistien lanseeraamasta ”totisen messiaan” imagosta hän kuittaa itseironisesti. ”Bändikaverit sanoivat joskus keikkabussissa, että messias katsoo sitten, ettei juo liikaa ennen keikkaa.”
Nuoruuden asuinpaikan arktinen hysteria kuuluu silti yhä musiikissa. Yrjänän mielestä Tornio on mielentila. ”Tornio on tiettyä vittuilua ja sarkasmia, romantiikkaa ja iljettävää sentimentaalisuutta”, hän selittää. ”Aina on joku ampunut itsensä. Sellaista työttömyys- ja viinanjuontikulttuuria.” Mutta onko CMX kasvanut liian isoksi itselleen, jopa instituutioksi? ”Onhan se rasite, kun tietää, että ihmisillä on odotuksia. Sitä muuttuu vähän raskasliikkeisemmäksi. Alkaa haaveilla, että tekisi levyn, jolla on vain korppikotkan raakuntaa tai syntikkapoppia ilman laulua”, Yrjänä myöntää.
Välillä kokonaan keikkailun lopettanut CMX hakee edelleen karnevalistista energiaa esiintymislavoilta. Ei haittaa, vaikka mukana hoilottavasta yleisöstä kovin moni ei olisi Yrjänän tavoin perehtynyt Englannin 1600-luvun metafyysikkorunoilijoihin tai antiikin filosofiaan.
”Rokissa seksuaalisuus, pilkkaaminen ja älyttömyydet muuttuvat päällimmäisiksi olennaisuuksiksi. Minusta on kiva mennä lavalle pullistelemaan. Jos joku on oikeasti rocktähti esittämättä yhtään rocktähteä, on sekin jonkinlainen tragedia.”

Rankan ja rosoisen menon vastapainoksi CMX:n äänimaailmaan on aina kuulunut herkkyys. Yrjänä toteaa yhtyeen pelaavan kontrasteilla, erityisesti hellyydellä ja raakuudella. ”Ne kuuluvat rokkiin, koska seksi kuuluu rokkiin, ja se taas on molempia.” ’
Ruumiin ilojen lisäksi CMX:n musiikki on henkistä etsintää. Jungin psykologia ja unet tarjoavat lauluntekijälle jatkuvasti ammennettavaa, ja Yrjänän mukaan unet puhuvat samaa kieltä kuin mytologiat. Ne ovat tavallaan kollektiivisia unia.
”Henkinen tutkimusmatka on projekti, jota tulen toteuttamaan varmaan koko ikäni. Laulut ja runot ovat oikeastaan tilannetiedotuksia siltä matkalta.” Yrjänän uskonnollisuus on henkilökohtaista, eikä hän sitoudu mihinkään tunnustuskuntaan. Pappien kanssa hänelle ei ole tullut kertomansa mukaan erimielisyyksiä. ”Uskovaisten ihmisten kanssa on helpompi keskustella kuin ateistien. Ateismi vasta on fanaattinen uskonto.”

Keski-ikää lähestyvä ja kolmatta runokirjaansa valmisteleva Yrjänä ei usko ikääntymisen vievän terää säkeistään. Kaksikymppisten rankkuus on romantiikkaa ja isänmurhaa, hän sanoo. ”Todella rankkoja ovat vaikkapa Thomas Mann ja Tuomari Nurmio, jälkimmäinen melkein liian rankka.”
Leppoisan oloinen rocktähti taputtaa vieressä istuvaa rumpalia polvelle ja kysyy: ”Onko kohta rock?” Bändillä on alkamassa treenit samassa rakennuksessa. On vaikea uskoa, että tämä mies on Suomen vittumaisimman rockmuusikon maineessa. Mistä maine on oikein kertynyt? ”Täytyy pitää seitsemän vuotta nettisivuja, joissa vittuillaan kaikille. Sillä pääsee jo pitkälle”, messias hymähtää.

Mikko Rouhiainen ja Jani Saxell