01. helmikuuta 2002
Teksti:

Tietyissä piireissä taiteen tehtävänä on katsottu olevan kysymysten esittäminen. Viimeaikaiset suomalaiset elokuvat ovatkin poikkeuksetta onnistuneet herättämään ainakin kysymyksiä siitä, miksi ne on tehty.
    Renny Harlinin Mannerheim-elokuvaa odotellessa toistaiseksi merkittävin suomalainen elämänkertaelokuva on Jari Halosen Aleksis Kiven elämä. Se onnistuu herättämään rajattomasti kysymyksiä, joista ensimmäinen on: kuka helvetin Aleksis Kivi? Ja toinen: miten helvetissä Martti Suosalo on onnistuttu saamaan noin Aleksis Kiven näköiseksi, kuka helvetti se sitten onkaan?
    Ja kolmanneksi: miksi elokuvassa ei ole lainkaan söpöjä karvaelukoita? Miksi perhearvot loistavat poissaolollaan? Ja miksi siinä pitää kiroilla niin paljon?
    Merkillisin mysteeri liittyy kuitenkin rahaan. Miten on mahdollista, että lähes ATV-tuotannon visuaalisuuteen yltävään elokuvaan on onnistuttu upottamaan kymmenen miljoonaa markkaa, eikä siihen sittenkään ole saatu kuin kaksi alastonta miestä ja yksi nainen?
    Jari Halosen ohjaamalta kymmenen miljoonan markan elokuvalta olisi odottanut jotain suureellisempaa, esimerksi Industrial Light & Magicilta tilattua kahdensadan tuhannen dollarin vektorikyrpää joka vilkkuu Palojoen torpan yllä neonpunaisessa ja -vihreässä, työntyy läpi harmaan kiven ja symboloi Suomen kansan vaellusta Uralilta Laukaan Essolle.
    Mutta ei. Seitsemän vuoden suunnittelulla Halonen on keksinyt hoitaa erikoistehostepuolen ostamalla divarista karhuntaljan, jonka sisään on pantu avustaja murisemaan ja heiluttamaan tassua.
    Efektiteoria on ilmeisesti hylättävä, ellei elokuvassa sitten ole käytetty japanilaisen bioteknologiayhtiön tuottamaa synteettistä räkää, joka representoi räkää.
    Näyttää siltä, että rahat on onnistuttu tuhlaamaan palkkakustannuksiin. Suomalaisten näyttelijänpalkkojen tasoon nähden on mahdollista, jopa todennäköistä, että Kiven isää näyttelee todellisuudessa Marlon Brando, joka on maskeerattu Veikko Sinisalon näköiseksi.
    Teoriaa tukee Brando-Sinisalon poikkeuksellinen loistava minuutin pituinen roolisuoritus, jota ohjaaja ei ole väsynyt ylistämään. Kieltämättä täytyykin mennä hyvin kauas elokuvan historiaan ennen kuin vastaan tulee yhtä upea keitonsyöntikohtaus.
    Yhtä vakuuttavalla tavalla en myöskään muista kenenkään koskaan näytelleen kuollutta, paitsi yhden Pirjon kerran Ruissalon leirintäalueella, mutta siitä lisää joskus toiste.
    Ilmeisesti Jari Halonen on kaikessa hiljaisuudessa onnistunut keksimään jonkinlaisen ikiliikkujan, sammon, joka muuttaa paskan rahaksi ja rahan takaisin paskaksi.
    Otetaan paskaa. Heitetään paska lavalta katsomoon. Heitetään paska takaisin lavalle niin että se jää kiinni valkokankaaseen, ja ihme ja kumma: paska on muuttunut kymmenen miljoonan markan elokuvaksi!
    Merkittävä ja toistaiseksi ratkaisematon kysymys on sekin, miksi elokuvan näyttelijöiden on pitänyt viettää vuosi lenkkipolulla ja kuntosalilla oppiakseen lausumaan ilmeenkään värähtämättä ”hnnhgghh!?” ja ”ööghhnngg!?”. Jos siis vuoden treenaamisella oppii yhden ilmeen, mitä opitaan kahden vuoden treenaamisella?
    Nostamaan kättä ja sanomaan ”hnnhgghh!?” yhtä aikaa? Toisen ilmeen?
    Lisää kysymyksiä. Miten Veijo Meri on voinut olla näkemättä yhtään elokuvaa 1960-luvun jälkeen? Mitä tarkoittaa ”hnngghh”, ja onko se tulkittava strukturalistisessa vai ervastilaisessa katsannossa? Mitä sä niinku oikeen haluat tolla taiteellas niinku sanoa tai siis mikä on sun tota yhteiskunnallinen missio? Mistä tunnet sä ystävän? Miksi kuu on juustoa?
    Toimittaja Juha-Pekka Tikka on toteuttanut vuosia omaa ristiretkeään Ilta-Sanomissa. Hän on taistellut uupumatta inhimillisen kateuden, konservativismin ja suomalaiskansallisen henkseleiden paukuttelun puolesta
    – raportoimalla esimerkiksi julkkisten verotuloista ja osakesalkuista, tuomitsemalla omat kotoiset ”terroristimme” eli aktivistit ja siviilipalvelusmiehet sekä juhlimalla jokaista Nokian pientäkin voittoa Ericssonista.
    Tikka ylitti itsensä kirjoittamalla oikeista ristiretkistä keskiviikkona 16.1. Tikka ihmettelee, että piispa Eero Huovinen on tuominnut kristittyjen ristiretket uskon militarisointina.
    Tikan mielestä tuollainen on roskaa. Tikka tietää, että ”ristiretkien historia oli kyllä toinen kuin väitetään”. Ristiretket olivat itsepuolustusta: ”Muslimit tappoivat kristityt Afrikasta ja läntiseltä Välimereltä ja valmistautuivat valtaamaan Euroopan.”
    Tikka muistuttaa, että toisin kuin lännestä, islamilaisilta alueilta ”ei tule elintasoa, tieteen Nobel-palkittuja, rauhaa tai ihmisoikeuksia”.
    Hän kummastelee, että Suomi tarjoaa turvapaikan muslimipakolaisille, ”joita elämäntapamme ei kiinnosta pätkääkään ja joita ei haluta sulauttaa kulttuuriperintöömme”.
    Tikan yhden miehen ristiretkestä suvaitsemattomuuden ja ylimielisyyden puolesta tekee pelottavan se, että Ilta-Sanomilla on arkisinkin noin 850 000 lukijaa.