Ajatus kuulostaa yhtä houkuttelevalta kuin runoilta, jossa Tommi Läntinen lausuu Aika on hiekkaa -kappaleensa sanoja.
Saksalaisen Dr. Oetker -yhtiön mozzarellapizza murtaa ennakkoluulot. Se on uusavuttoman poikamiehen pelastaja. Pizza löytyy pakastealtaasta viimeistään, kun on kiertänyt tyhjän ostoskorin kanssa viisi kertaa kaupan ympäri myymäläetsivän epäluuloisen katseen alla. Hätätapauksessa sen voi syödä pahvipakkausta lautasena käyttäen.
Olen elävä todiste siitä, että Dr. Oetkerin pakastepizza yhdistettynä Unicafen lounaaseen voi olla aikuisen ihmisen pääravinto usean kuukauden ajan.
Ai miksi juuri Dr. Oetker? Mitä vikaa muissa pakastepizzoissa muka on?
Paljonkin. On kuluttajan huijaamista kutsua pizzaksi autonrenkaan kokoista pullataikinalevyä, jonka päälle on ripoteltu hiukan teurasjätteitä ja säilykeananasta.
Dr. Oetkerin pizza on inhimillisen kokoinen ja näköinen. Se painaa 325 grammaa ja paistuu uunissa seitsemässä ja puolessa minuutissa sopivan rapeaksi, ei kuitenkaan korpuksi. Mozzarellaa on riittävästi, muttei liikaa. Ja pizza maistuu hyvältä. Sitä syödessä voi melkein kuvitella itsensä toukokuiseen Roomaan, Trasteveren kaupunginosan ulkoilmaterassille. Tai ainakin Dortmundiin.
Yksi asia on silti muistettava. Puhun vain mozzarellapizzasta. Dr. Oetkerin tonnikalapizza on liian suolainen, ja quattro formaggissa kaikki neljä juustoa maistuvat samalta teollisuusliisteriltä.
En edes uskalla kuvitella, miltä maistuu syksyllä Saksassa lanseerattu pastapizza. Paras pitäytyä mozzarellassa.
Ilkka Karisto
