18. tammikuuta 2002
Teksti:

Niinpä! Otsikko kertoo kaiken! Jos käytössämme olisivat kaikki maailman resurssit ja tehtävämme olisi koota täydellinen poikabändi, millainen siitä tulisi?
    Hyvän poikabändin tunnistaa siitä, että sen jokaisella jäsenellä on oma tyylinsä ja helposti muistettavia luonteenpiirteitä. Näin mahdollisimman monet ihmiset voivat löytää bändin. Siksi lähes kaikista bändeistä löytyy esimerkiksi rakastettava renttu tai herkkä runopoika.
    Täydellisessä poikabändissä yksi jäsen olisi kuuluisa siitä, että hänellä on kertakaikkiaan valtavat sukupuolielimet. Hän vetoaisi erityisesti nuoriin faneihin.
    Toinen jäsen kanniskelisi mukanaan purkkia, jonka sisällä on liimaa. Hän imppailisi sitä jatkuvasti ja valittelisi, että ”on palapeli taas vähän hajalla”. Hän olisi hyvin hauska: aivoverenvuotohauska. Munuaisvauriohauska.
Kolmannen jäsenen ympärillä pyörisi sitkeitä huhuja, että hän harrastaa ihmissyöntiä. Yleensä hän kiistäisi huhut pöyristyneenä, mutta lipsauttaisi välillä kummallisuuksia, kuten: ”Varpaat ovat parhaita friteerattuina ja kengässä tarjoiltuna.” Tai: ”Saisinpa haukata kättäsi ja syödä sen.”
    Poikabändikysymys on alkanut vaivata mieltäni Salatut elämät -televisiosarjan takia. Sarjan kerrostalossa kaikki asukkaat tuntevat toisensa. Olen asunut kämpässäni pian vuoden enkä ole edes nähnyt naapureitani. Niinpä olen alkanut iltaisin kuunnella, minkälaisia ääniä seinän takana olevat naapurini päästävät.
    (Tässä yhteydessä haluaisin lähettää terqquja Salattujen elämien Aamua esittävälle näyttelijättärelle. Jos luet tämän, meilaapa minulle alla olevaan osoitteeseen. Mentäisiin ulos. Juteltaisiin vaikka siitä, mitä sinä teit tänään. Ja siitä, mitä sinä et tehnyt.)
    Anyways. Ne naapurit. Toisen seinän takana puhui kaksi naista. Se oli hämmentävää, kunnes kuulin toisen seinän takana kahden miehen puhuvan. Ahaa! Naapurissani asuu poikabändi! Naiset ovat heidän fanejaan. Tämä taas herätti heti kysymyksen (haisteltuani hieman liimaa), millainen olisi täydellinen poikabändi.
    Poikabändi hipoisi täydellisyyttä, jos sen suurin hitti olisi renkutus Pikkusisko-rock. Se voisi mennä näin: ”Olen tässä ajatellut mennä diskoon/ ja tutustua huomattavasti lähemmin sun pikkusiskoon.” Biisi käsittelisi kiistanalaista teoriaa, jonka mukaan pikkusiskot ovat aina parempia kuin isosiskot. Valitettavasti teoria ei kerro, missä pikkusiskot tarkalleen ottaen ovat isosiskoja parempia.
    Kateeksi ei käy naapureitanikaan, jotka joutuvat kuuntelemaan asunnostani kuuluvia ääniä. Luultavasti he pitävät sangen häiritsevänä asunnostani tasaisin väliajoin falsettiäänellä kantautuvaa raakkumista: ”Polli tahtoo keksin!” (Polli on koirani.)
    Voi ei, tila loppuu kesken! Nyt te ette saa koskaan tietää, mihin johtopäätökseen olisin tullut tässä poikabändikysymyksessä.

Sami Rainisto
Kirjoittaja on Talouselämä-lehden toimittaja.