14. joulukuuta 2001
Teksti:

Anna-Liisa Mattila: Piparikirja. Atena Kustannus, 2001. 142 mk.

Taas meni pipariksi. Sydänsuruja?
    Ongelmia ruoansulatuksessa? Pinna kireällä? Ajatus pätkii? Masentaa?
    Ei hätää, apu on lähellä: pipari.
    Jo 1100-luvulla nunnaluostarin perustaja Hildegard Bingeniläinen tarjoili pipareita avuksi niin sydänkipuun kuin vanhenemisen hidastamiseen. Muun muassa tämä tieto ja ”hermo- ja älypipareiden” resepti löytyy jyväskyläläisen Anna-Liisa Mattilan tuoreesta Piparikirjasta.
    Laiskalle uusavuttomalle piparit ovat pikkujoulujen pakkopullaa: kaupan piparkakut maistuvatkin pahvilta.
    Piparikirjan kirjoittaja ei valmispipareihin sorru. Entinen kotitalousopettaja Mattila innostui piparkakuista, kun hän alkoi eläkkeellä opiskella hungarologiaa. Unkarin kansatieteen kirjoista Mattila luki maan kakkuperinteestä; pipareiden edeltäjiä olivat hunajakakut.
    Tosin jo 12-vuotiaana possumuottia taikinan päälle asetellessaan Mattila ihmetteli piparin alkuperää.
    ”Aikuiset eivät osanneet vastata. Nyt tiedän, että possun muoto tulee viikinkiajan uhrileivästä”, Mattila sanoo.
    Joulupipareiden suosio on taattu. Ne ovat kinkun, laatikoiden ja joulutorttujen jälkeen suosituin jouluruoka.
    Mattilalla on yksi selitys suosiolle: ”Pipari on ihana asia. Nytkin maailmalla tapahtuu kaikenlaista ikävää, mutta pipari on pieni, iloinen asia.”

Kirsikka Saari