16. marraskuuta 2001
Teksti:

Ensin oli ostari. Pieni harmaa laatikko itähelsinkiläisen lähiön kyljessä. Siellä kauppa, kapakka ja kemikalio. Ostarille mentiin lapsena äidin kädessä roikkuen.
    Lähiö kasvoi. Ostoskeskuksesta tuli kauppakeskus katettuine lasikäytävineen.
    Pian kauppakeskuksesta kuoriutui kimmeltävien haaveiden ja värivalojen ostosparatiisi. Sen lonkerot ylettyivät yli Itäväylän, maan alle, jokaiseen ilmansuuntaan. Lähiö yritti pysyä perässä.
    Meille teineiksi ehtineille lapsille tavarataivas oli kasvavan vapauden ja vaurauden symboli. Vapauden hurmaa koettiin lintsaamalla voikkatunnilta ja imeskelemällä Eiffel-tornin korkuista Mövenpick-jäätelötötteröä musakin tahdissa.
    Ihanat vuodet välkehtivien mainosvalojen alla.
    Minun on yhä vaikea kritisoida kulutushuumaa ja hehtaarihalleja.
    Luin taannoin, että mainokset muuttavat jopa muistoja. Ihmiset uskoivat nähneensä Väiski Vemmelsäären Disneylandissa, kun kuva niin kertoi – vaikka Väiski on kilpailevan yhtiön tuote.
    En hämmästynyt. Itse uskon Stu-stu-stu- studio Line -televisiomainoksen kuvaksi omasta 1980-luvustani. Vaikka teininä rutistelin limaisia permanenttikiharoita enkä heitellyt wet look -harjatukkaa.
    Jotenkin muistan sen vain väärin.
    Ja yhä rakastan kosmetiikkamainosten levollisia naisia. Kuvia ihanasta elämästä.
    Siksi kaupassakäynti on muuttunut sietämättömäksi. Ostoskori ei olekaan kannanotto henkilökohtaisen vapauden puolesta vaan kannanotto maailmanpolitiikkaan.
    Muovikassi kädessään sitä pohtii, mitä tuli ostettua: parempaa palkkaa kahvinviljelijälle tai inhimillinen elämä banaaninpoimijalle.
    Kaikki se tuntuu epätodelliselta. Mainosten maailma on paljon todellisempi. Näkyvä, kuuluva, käsin kosketeltava.
    Joskus hyllyjen välissä iskee ahdistus. Vastuuta on liikaa. Silloin on rynnättävä ulos riistohedelmät kainalossa ja syötävä ne kotona nopeasti, pesemättä.
    Niin paljon kuin tavarataivaita rakastankin, minua pelottaa. Ostosparatiisit vain paisuvat, viimeksi Itäkeskus ja Iso Omena. Kamppiin suunnitellaan uutta tavarataloa. Yhä suurempi osa arkea on kaupallista. Sellaista, jossa ollaan aina yritysten vieraana – ja isännän ehdoilla. Oleskelulupa on ostettavissa. Kuten kaikki muukin: maailmankatsomus, parempi minä, parempi maailma, lehmälle rennot päivät laitumella ja ikuinen elämä ostosparatiisin kappelista.
    Joskus mietin, mikä maailma se sellainen oikein on. Maailmaa voivat parantaa kaupan hyllyjen välissä lähinnä ne, joilla on varaa valita. Entä kuinka valistuneinkaan ja varakkainkaan kuluttaja voisi pärjätä mainosten kuvatulvalle.
     Ryhtymällä totaalikieltäytyjäksi? Tuskin.
    Onneksi on yksi päivä jolloin valintoja ei tarvita. Älä osta mitään -päivä tuskin vaikuttaa kulutuskäppyröihin. Se muistuttaa silti, että toisinkin voisi olla. Päivänä, jona ei tarvitse taistella kamahelvetissä, ehtii ehkä pohtia todellisuutta mainoksen takana.

Kirsikka Saari

”Älä osta mitään” -päivä 23.11.

2001 Tapahtumat: www.luontoliitto.fi/bnd