05. lokakuuta 2001
Teksti:

Kun suomalainen vetää vessan, hän huuhtelee viemäriin kuutisen litraa vettä. Madagaskarilainen kuluttaa vettä saman verran päivässä.
    Ranskalaisessa kylpylässä kylvetään mineraalivedessä. Afrikassa likaista ja seissyttä pintavettä haetaan kymmenien kilometrien päästä. Vedenhakuun voi kulua kolmasosa valveillaoloajasta.
    Etelän turistikohteessa turistit pulikoivat uima-altaassa. Paikalliset asukkaat ostavat vetensä säiliöautoista kunnallisen vesihuollon puuttuessa.
    Esimerkkejä vesivarojen jakautumisesta maapallolla voisi kertoa loputtomiin, mutta tarina pysyy samana: toisilla on vettä, toisilla ei.
    Avaruudesta katsottuna tällainen veden niukkuus tuntuu oudolta. Maapallohan on sininen, koska vesi peittää sen pinta-alasta kaksi kolmasosaa. Yhteensä vettä on noin 400 miljoonaa kuutiokilometriä eli noin 400 000 miljardia litraa.
    Ihmisille kelpaavaa makeaa vettä tästä vesimäärästä on kuitenkin vain kolme prosenttia. Makeasta vedestä kaksi kolmaosaa on jäätiköissä ja jäävuorissa. Sulasta makeasta vedestä puolestaan neljännes on saastunutta.
    Lisäksi osa sulasta makeasta vedestä on vaikeasti saavutettavissa. Loppujen lopuksi helposti saavutettavaa juomakelpoista vettä maailman vesivaroista on vain 0,03 prosenttia eli noin 120 miljardia litraa.

Janoa pahentaa vesivarantojen epätasainen jakautuminen. On arvioitu, että parinkymmenen vuoden kuluttua vain Suomen, Ruotsin, Sveitsin ja Kanadan vesihuolto on turvattu.
    Muilla mailla huolia tulee olemaan sitäkin enemmän. Jo nyt viidesosa maailman ihmisistä kärsii puhtaan juomaveden puutteesta.
     ”Vuonna 1995 erittäin vakavasta vesipulasta kärsiviä valtioita oli 19, ja niissä asui yhteensä 500 miljoonaa ihmistä. Vuonna 2025 näitä valtioita on arviolta 30 ja asukkaita niissä 2,5 miljardia”, Teknillisen korkeakoulun vesitalouden professori Pertti Vakkilainen toteaa.
    Kehitysmaissa puhdas vesi puuttuu jo joka kolmannelta hengeltä. Likainen vesi aiheuttaa kehitysmaissa noin 80 prosenttia kaikista sairauksista ja kolmanneksen kuolemantapauksista.
    Koko maailmassa likainen vesi ja huono hygienia tappavat vuosittain yli viisi miljoonaa ihmistä. Kuolleista yli puolet on pieniä lapsia.
    Puhtaan juomaveden puute on vesiongelman jäävuoren huippu. ”Kyllähän vettä juotavaksi riittää. Kysymys on pohjimmiltaan ruoasta. Koko maapallon makean veden varoista 70-80 prosenttia kulutetaan maataloudessa”, Vakkilainen kertoo.
    Joissain kehitysmaissa viljelysten kasteluun käytetään yli 90 prosenttia kaikesta vedestä, esimerkiksi Sudanissa 99 prosenttia. Köyhissä ja kuivissa maissa kasteluvedestä menee hukkaan jopa puolet. Silti viljelyksiä on pakko kastella.
    ”Jos ei kasteltaisi, meitä olisi täällä 1,5 miljardia vähemmän”, Vakkilainen toteaa.
    Väestönkasvu ja vesiongelma liittyvät olennaisesti yhteen. Kun viime vuosisadan aikana maailman väkiluku kolminkertaistui, veden käyttö kuusinkertaistui.
    Tänäkin vuonna maapallon väkiluku kasvaa 90 miljoonalla. Väestö lisääntyy erityisesti juuri niillä alueilla, joilla vettä on vähän. Väestönkasvusta noin 80 prosenttia päätyy kaupunkeihin, mutta vain viidessä prosentissa maailman kaupungeista on kunnollinen jäteveden puhdistusjärjestelmä.
    ”25 vuoden kuluttua maapallolla on 8 miljardia ihmistä, joista 7 miljardia elää kehitysmaissa. Tuolloin enää joka kolmas ihminen maailmassa asuu maaseudulla”, Vakkilainen sanoo.
    Lisääntyvän väestön käyttämän veden jakelu ja puhdistus käy kalliiksi. Hyvien vesiverkostojen rakentaminen koko maapallolle maksaisi yli 2000 miljardia markkaa.

Vesivaroja verottavat myös saasteet. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa jo puolet kaikista makean veden alueista on saastunut vakavasti, ja Worldwatch-instituutin mukaan pohjavettä uhkaa saastuminen kaikilla asutetuilla mantereilla.
     Pohjaveden saastuminen on käytännössä peruuttamatonta. Tänään pohjaveteen päässeet kemikaalit poistuvat sieltä keskimäärin vasta1400 vuoden kuluttua.
     Useilla tiheästi asutuilla alueilla pohjavettä myös käytetään nopeammin kuin se ehtii uusiutua. Esimerkiksi laajoilla alueilla Intiassa ja Kiinassa pohjaveden pinta laskee yli metrin vuodessa. Pekingin kaupunki on vajonnut jo puoli metriä pohjaveden liikakäytön vuoksi.
     Ennustettu ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa vesitilannetta. Äärimmäiset säänvaihtelut voimistuvat, ja viime vuosina miljoonia ihmisiä tappaneiden kuivuuksien ja tulvien kaltaiset ilmiöt pahenevat. Vuoteen 2050 mennessä arviolta 100 miljoonaa ihmistä kärsii ilmastonmuutoksen aiheuttamasta veden puutteesta.
    Ei siis ihme, että makean veden strateginen merkitys suurenee koko ajan. usa:n tiedustelupalvelu nimesi jo 1980-luvun puolivälissä maapallolla kymmenen paikkaa, joita uhkasi sota vedestä.
    Eniten vedestä kiistellään Lähi-idässä, jossa henkeä kohti saatavan veden määrä on pienin maailmassa. Pohjois-Afrikassa riidellään Niilin vedestä, Etelä-Aasiassa Gangesin ja Indus-joen. Kaikkiaan yk:n mukaan koko maailmassa on 70 eri aluetta, missä vedestä kiistellään jo nyt.
    Sovullekin on sijaa. Maailmassa on tehty yli 2000 kansainvälistä sopimusta, joissa käsitellään myös vettä. Pelkästään vettä koskevia kahden- tai monenvälisiä sopimuksia on noin 300.
     Optimistisimmissa tulevaisuudenkuvissa vesi toimii rauhaanpakottajana. Toivoa on, sillä jopa israelilaiset ja palestiinalaiset ovat kyenneet sopimaan veden käytöstä. Viime talvena kansojen keskinäinen vesitoimikunta julisti veteen liittyvän infrastruktuurin väkivallanteoilta rauhoitetuksi.

Vesipulaa on ratkottu monin eri tavoin. Merivedestä tehdään juoma- ja kasteluvettä höyryttämällä siitä suolat pois. Suolanpoistolaitoksia on maailmassa jo noin 12 000.
    ”Suolanpoistoon on varaa vain rikkailla mailla. Köyhissä maissa se ei tule kyseeseen ilman subventointia”, sanoo vesiasiain neuvonantaja Eero Kontula ulkoasiainministeriöstä.
    Suolanpoistoa on käytetty paljon esimerkiksi Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa, missä veden tuotantokustannusten yli kymmenen markan hinta kuutiometriä kohden ei ole ollut ongelma.
     Tulevaisuudessa suolanpoistolaitoksia suunnitellaan käytettävän aurinkoenergialla. On laskettu, että Marokosta Egyptin itärajalle ulottuva kolmirivinen peilijärjestelmä kehittäisi aurinkoenergiaa neljä kertaa niin paljon kuin koko Eurooppa nykyisin kuluttaa sähköä.
    Vettä myös siirrellään. Pohjois-Kyprokselle vettä on kuljetettu Turkista, ja Yhdysvallat on vuosikausia viritellyt vesikauppaa Kanadan kanssa. Norjalainen yritys on ratkaissut veden kuljetusongelmat kehittämällä myrskynkestävän ”jättiläiskondomin”, jolla makeaa vettä voidaan kuljettaa valtamerillä.
    Vesiongelman ratkaisuyrityksistä mielikuvituksellisimpia ovat ehdotukset mannerjäätikön hyödyntämisestä ja jäävuorien hinaamisesta vesipulasta kärsiville alueille.
    ”Se on ehkä enemmän vain villi ajatus. Vaikka tuskin sille mitään periaatteellista estettä on”, Vakkilainen sanoo.

Valtiot ovat yleensä yrittäneet tarjota kansalaisille vettä halvalla tai ilmaiseksi. Joidenkin mielestä tämä on pahasta.
    Eräs maailman johtavista vesiasiantuntijoista, Global Water Partnership -järjestön puheenjohtaja Margaret Catley-Carlson, haluaisi korottaa veden hintaa sen riittävyyden varmistamiseksi. Vettä säästyisi ja lisätuloilla voitaisiin parantaa köyhien ja kuivien alueiden vesihuoltoa.
    Vakkilainen suhtautuu tällaiseen ajatukseen skeptisesti. ”Tuskin yksityinen tai kunnallinen vesilaitos lähtee lahjoittamaan rahaa mihinkään. Maailma on aika itsekäs ja karu paikka.”
    Vakkilainen pitää vedenkuljettamista ja suolanpoistoa ensiapuna. Ihmiset pitäisi opettaa auttamaan itse itseään. Globaali jano sammuisi varmemmin ja väestönkasvu pysyisi kurissa, jos kehitysmaiden ihmiset – erityisesti naiset – koulutettaisiin hyvin.
    Ulkoasiainministeriön Eero Kontula pitää yhtenä keskeisenä tekijänä kysymystä ravintotuotannon omavaraisuudesta. ”Olisi mietittävä, missä ravintoa kannattaa tuottaa ja mikä omavaraisuuden aste on järkevä.”
    Ajatuskuvio rakentuu virtuaaliveden käsitteelle. Virtuaalivedellä tarkoitetaan vettä, joka on sitoutuneena erilaisiin kehitysmaissa kasvatettaviin tai valmistettaviin tuotteisiin.
    Esimerkiksi tuhannen vehnäkilon tuottamiseen kuluu miljoona vesilitraa. Ja kun suomalainen syö israelilaisen appelsiinin, hän kuluttaa sata litraa israelilaista vettä, eli vettä siirtyy kuivasta Lähi-idästä vetiseen Suomeen.
    Virtuaaliveden suunnan pitäisi tietysti olla päinvastainen. Mutta suunta tuskin vaihtuu. Maanviljelyä ei kuivillakaan alueilla tahdota lopettaa, sillä riippuvuutta muista valtioista pelätään.
    ”Kansakunnat pyrkivät olemaan omavaraisia. Ja on aivan ymmärrettävää, että ihmiset keskittyvät rahakasvien viljelyyn”, Vakkilainen toteaa.

Asiantuntijoiden mukaan vesiongelmat voidaan ratkaista yhdellä tavalla: sinisellä vallankumouksella. Sininen vallankumous rinnastuu 1960-70-lukujen vihreään vallankumoukseen, joka muutti radikaalisti ihmisten suhtautumista ympäristöön.
    Joiltakin osin sininen vallankumous on jo alkanut. Erilaiset kansainväliset organisaatiot työskentelevät vesihuollon parantamiseksi. Erityisesti yk:n ja Unicefin ansiosta puhdasta vettä nauttivien ihmisten määrä maapallolla on suurentunut vuoden 1990 2,5 miljardista yli kolmeen miljardiin henkeen.
    Valtioiden, järjestöjen ja yritysten yhteistyötä tarvitaan kuitenkin lisää, sillä yksittäisen ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa maapallon vesiongelmiin ovat rajalliset, ulkoministeriön Eero Kontula sanoo.
    ”Jos ajattelee maailman vesitaloutta, ei veden säästämisellä täällä ole mitään merkitystä. Ei oikein ole sellaista kanavaa, jonka välityksellä yksittäinen ihminen voisi vaikuttaa. Minun mielestäni paras tapa vaikuttaa on osallistua keskusteluun vedestä ja siitä, miten sen saanti tullaan turvaamaan köyhille ihmisille.”
    Jos köyhät eivät innosta ihmisiä pohtimaan veden tärkeyttä, ehkä maapallo innostaa. Myllyjen lisäksi vesi nimittäin pyörittää maailmaa – kirjaimellisesti.
    Maapallolle on sadan viime vuoden aikana rakennettu niin paljon kanaaleja, patoja ja vesisäiliöitä, että yhdysvaltalaisen vesiasiantuntijan
     Peter H. Gleickin mukaan veden siirtely paikasta toiseen on muuttanut maapallon kiertonopeutta.Otsikko:
     Hanat auki

Jos helsinkiläiset olisivat kurkkuja, he olisivat onnenkurkkuja. Nahistumisvaara puuttuisi, sillä vettä saa – suorastaan pitää – käyttää Helsingissä säästelemättä.
    Kehotus reippaaseen vedenkulutukseen perustuu yksinkertaiseen aritmetiikkaan. Kaksi kolmesta suomalaisesta käyttää talousvetenään pohjavettä. Mutta kulutus ei vedenpintaa laske, sillä Suomessa sataa niin paljon, että se korvaa käytetyn veden. Järvet jäävät vielä reserviin.
    Ongelma ei siis ole vedenkulutus vaan säästäminen. Suomalaiset kuluttavat keskimäärin 244 litraa vettä vuorokaudessa, mutta se ei riitä esimerkiksi Helsingin vesihuoltojärjestelmälle.
    ”1970-luvulla yksi ihminen kulutti noin 400 litraa vettä päivässä, ja Helsingin väkiluvun arvioitiin kasvavan kymmenessä vuodessa miljoonaan henkeen. Järjestelmä on mitoitettu sen mukaisesti. Olemme joutuneet investoimaan melko paljon pitääksemme veden laadun hyvänä”, kertoo viestintäpäällikkö Ari Nevalainen Helsingin Vedestä.
    Veteen voi tulla haju- ja makuvirheitä, koska se viipyy putkistoissa entistä kauemmin. Vesi viipyy, koska uudet kodinkoneet kuluttavat aiempaa vähemmän vettä ja ihmiset on valistettu säästeliäiksi vedenkuluttajiksi.
    Myös viemäreiden toiminta on kärsinyt vedensäästökampanjoista. Virtaaman pieneneminen on johtanut muun muassa viemäreiden liettymiseen ja hajuhaittoihin.
    ”Uusissa vessanpöntöissä on kaksi huuhteluvaihtoehtoa. Pienempi huuhtelu käyttää kolme, suurempi kuusi litraa vettä. Vessanpöntön tehokas toiminta vaatii kuitenkin vähintään kuuden litran huuhtelua, jotta taloyhtiön viemärit eivät tukkeutuisi”, toteaa Nevalainen.
     Vessan voi siis vetää reilusti ja muutenkin vettä voi kuluttaa, Nevalainen neuvoo.
    ”Helsingissä ei ole pulaa vedestä, joten tarvetta liioiteltuun veden säästämiseen ei ole. Pikemminkin ihmisten pitäisi huolehtia siitä, mitä vessasta pistetään alas, kuin puhtaan veden kulutuksesta.”
    Mutta veden pumppaamiseen tarvitaan energiaa. Eikö ylimääräinen energiankulutus rasita ympäristöä? Ei, Nevalainen vastaa.
    ”Vaikutus on ekologiselta kannalta pieni. Helsinkiin vesi sitä paitsi tulee Päijänteestä omalla painollaan, ja matkalla voimalaitokset tekevät vedestä sähköä.”

Sanni Jokinen
Kuva: Marko Turunen