19. lokakuuta 2001
Teksti:

1995-2001harvoin rockmusiikin historiassa yleisölle tarjoutuu tilaisuus tarkastella bändin uraa johdonmukaisena kehityskaarena, jossa on paitsi selkeä alku myös päätepiste. Ultra Bran tapauksessa se on mahdollista, koska yhtye ei ole koskaan ollut kliseinen rockbändi. Sellainen, jonka uran nousuja ja laskuja ohjaavat tähtihahmojen egot tai markkinoinnin puristamat pikavoitot.
    Nyt, kuusi vuotta Houkutusten kiihottava maku debyytti-ep:n jälkeen, on vaikea kuvitella, minkälainen 1990-luvun loppupuolisko olisi ollut ilman Ultra Brata. Mitä opiskelijabileissä tai jatkoilla oltaisiin kuunneltu kyllästymiseen asti? Finnhitsejä? Tuskin niitäkään, sillä koko kotimaisen 1970-luvun musiikin maineenpalautus kulkee käsi kädessä Ultra Bra -ilmiön nousun kanssa.
     Aluksi Kallion ilmaisutaidonlukion agitprop-projektiksi leimattu yhtye on tosiasiassa onnistunut välttelemään yksinkertaisia määrityksiä alusta lähtien. Musiikillisesti yhtyeen heavyyn ja progeen taipuvainen komppiryhmä loi vastapainon säveltäjä Kerkko Koskisen hienostuneelle melodiselle näkemykselle. Samoin tiukka rockkomppi ajoi yhtyettä koko ajan pois laululiikkeen iskelmällisestä jazzsoundista.
    Uusvasemmistolaista leimaa taas söi paitsi Koskisen porvarillinen perhetausta myös yhtyeen halu naittaa runoja, nonsense-tekstejä, kantaaottavuutta ja huumoria ison orkesterin viihteelliseen kuorosoundiin. Yhtye tuntui yhdistävän ongelmattomasti lähihistorian kulttuuri-ilmiöt viihdyttäväksi paketiksi ilman ideologista lastia.
    Ultrabralaiset eivät olleet poliittisessa huolettomuudessaan välinpitämättömiä maailman pahuudelle. He vain eivät enää kantaneet vanhempiensa syntejä tai ansioita harteillaan.

Sinä päivänä kun synnyin –kokoelma tarjoaa kuuntelijalle katsauksen kuluneisiin vuosiin, mutta mikään kattava retrospektiivi se ei ole. Tuplalevyn ensimmäinen cd esittelee bändin neljän lp:n hitit, mutta otos antaa epätasaisen kuvan bändin monipuolisesta soundista. Siksi kakkos-cd:lle bändi onkin valinnut ennen julkaisemattomia biisejä, b-puolia ja ensimmäisen ep:n kokonaisuudessaan.
    Mukaan on päässyt muun muassa Uusien poliittisten laulujen iltaa varten Helsingin juhlaviikoille vuonna 1997 tehty Laulu marsalkka Mannerheimille. Poliittisessa paatoksessaan se kuitenkin häviää Kroketilta pudotetulle Lähettäkää minulle kirjoja -kappaleelle, jossa 70-luvulta tuttu kommarilattari yhdistyy suuriin poliittisiin viisauksiin.
    Ehkä aikojen merkki on vuoden 1998 Me yhtenäistämme, Telian radiokampanjaa varten tehty mainosbiisi. Ne, jotka luulivat, että ub ei osaa parodioida itseään, erehtyivät.

Harvinaisuudet tekevät ub:n uran päättävästä kokoelmasta takuuvarman listahitin, viimeisen kädenojennuksen yhtyeen faneille. Mutta millaisia bändin neljä levyä oikeastaan olivat?
    Vapaaherran elämää -levy on suoraviivaisuudessaan edelleen ub:n rakastetuin levy ainakin sen biisien keikkasuosiosta pääteltynä. Vaikka levy ei ollut kovin hiottu, sen sävellykset olivat puhtaampaa poppia kuin myöhempien levyjen moniosaiset progeiskelmät.
    Kroketti taas oli Kerkko Koskisen iskelmäsäveltäjän uran kiistaton kohokohta. Euroviisuista lapsellisen innostunut Koskinen teki Vanhalla Ylioppilastalolla järjestettyyn Neuroviisut -varjoviisuihin mahdollisesti vuosikymmenen komeimman iskelmän Sinä lähdit pois. Kappaleen loogiseksi pariksi levyltä löytyi myös yhtäläisen komea rakkauslaulu Minä suojelen sinua kaikelta, joka on lajissaan edelleen ylittämätön suomalaisen popin historiassa.
    Kroketille oli jo hiipinyt niin sanottuja vaikeita biisejä, kuten jylhän modaalinen Tule pelaamaan meidän kanssa krokettia, mutta vasta seuraavalla Kalifornia-levyllä yhtye pääsi kunnolla toteuttamaan vaikeasti kuvailtavaa näkemystään orkestraalisesta rockista.
    Kaliforniasta tulikin yhtyeen kaunein ja melodisin levy. Lukuun ottamatta banaalia Jäätelöauto-hittiä ja Hei kuule Suomi -renkutusta levyn tunnelma oli johdonmukaisen vakava. Aivan kuin vaihtuva vuosituhat olisi todella vaikuttanut levyn tunnelmiin.
    Viimeiseksi jäänyt Vesireittejä tuntui summaavan yhtyeen uran. Se on hyväntuulinen kokoelma kaikista yhtyeen tyylilajeista, mutta tällä kertaa mahtipontisuus on viety wagneriaanisiin mittoihin. Iskelmä on vaihtunut heavyoopperaan ja Kalifornialta tuttu eteerinen tunnelmallisuuskin on saanut aggressiivista särmää.

Otto Talvio
Kuva Mika Ranta

Kirjoittaja on Pop-akatemian emeritusrehtori.

Ultra Bra: Sinä päivänä kun synnyin. (Johanna).