21. syyskuuta 2001
Teksti:

Viime syksynä vietettiin Urho Kekkosen syntymän 100-vuotisjuhlia. Presidentistä ilmestyi ennätysmäärä kirjoja, osa tutkimuksia, osa uudelleen lämmitettyjä vanhoja juttuja. Ajoittain kiihkeänkin keskustelun kuluessa esiin nousivat – jälleen kerran – Kekkosen naiset.
    Eräs naisista, Suomen Moskovan-suurlähettiläänä toimineen Jaakko Hallaman puoliso Anita Hallama kuunteli keskustelua, luki kirjoituksia ja loukkaantui. Hän suuttui erityisesti journalisti Pekka Hyvärisen Suomen mies -teoksen väitteistä.
    Hyvärinen kuvasi Hallaman syöjättäreksi ja istutti muun muassa keskustapuolueen puoluesihteeri Arvo Korsimon suuhun Hallamalle osoitetut sanat: ”Lähde täältä huora! Jätä presidentti rauhaan.”
    Hallama päätti vastoin aiempia suunnitelmiaan sanoa oman sanansa Kekkosesta ja itsestään. Hän ehti mukaan kuitenkin vasta nyt, vuotta muita myöhemmin. Otavan julkaisema Sydämen kieltä sydämelle -kirja kertoo Hallaman mukaan millainen heidän suhteensa oikeasti oli, sillä ”totuuden, kipeänkin, on syytä vihdoin tulla julki”.
    Puolustuspuheenvuoronsa formaatiksi Hallama valitsi kirjan. Hänen mukaansa ”kirjoitettu sana pysyy”. Enempää hän ei aio sitä kommentoida.
    Kuitenkin jo yksin esipuheessaan Hallama selittelee teostaan kysymyksiä herättävästi. Hän on rakentanut kirjansa lainaamalla, referoimalla ja kommentoimalla presidentin hänelle lähettämiä kirjeitä, siis toimittamalla toisen tekstiä. Hän kuvaa metodiaan ”poikkeuksellisen luotettavaksi”. Poikkeuksellinen menetelmä hänellä onkin ollut käytössään, nimenomaan luotettavuuden näkökulmasta!
    Viisaana naisena Hallama toki myöntää toisessa yhteydessä, että kyseessä on hänen totuutensa. Poliittiset muistelmat ovat hyvin subjektiivinen kirjallisuuden laji. Tämän ymmärtävät nykyään niiden kirjoittajatkin.
    Vai ymmärtävätkö? Ainakaan Hallama ei näytä pohtineen sitä, onko muistelmiin viisasta vastata muistelmilla, vaikka vastapuolen tarinat tuntuisivat valheilta. Olisiko kannattanut vain vaieta ja odottaa, että tutkijat yrittävät aikanaan muodostaa jotakuinkin objektiivisen kuvan koko kuviosta?

”Totuutta” paljon mielenkiintoisempi kysymys on, miksi Hallama kirjoitti kirjansa. Voiko Kekkosesta ja hänen naisistaan sanoa enää mitään uutta?
    Yllättävää kyllä, Hallama voi. Hänen teoksensa paljastaa, että vielä kuusi-seitsemänkymppisenäkin presidentti oli lepertelevien rakkauskirjeiden kirjoittaja, samanlainen hellittelijä kuin kaksikymppinenkin Kekkonen. Vaikka nuori Kekkonen kirjoitti kirjeensä toisenlaiselle naiselle, vaimolleen Sylville, kirjeiden sävy ja laatu ovat aivan samat.
    Mutta miksi Hallama siis on kirjoittanut kirjansa? Hän kertoo tahtovansa vaikuttaa ihmisten käsityksiin Kekkosesta – ja itsestään.
    Tehtävä saattaa olla ylivoimainen. Suomalaisten käsitykset Kekkosesta ja myös Anita Hallamasta ovat juurtuneet syvään. Tavallinen ihminen tuskin edes haluaa kuulla ”totuutta” tästä myyttikudelmasta. Kukin vaalii omaa Kekkostaan, myyttistä sankariaan tai paholaistaan.
    Siis vastausta kirjoittajan motiiveihin tulee etsiä muualta. Kirjallaan Hallama kenties haluaakin vain puhdistaa oman maineensa: hän ei ollut syöjätär vaan Kekkosen rakastettu.
    Kaikki eivät tätä ”totuutta” hyväksy koskaan. Hallaman kirja on jo ehtinyt aiheuttaa närää monen suomalaisen mielessä. Kun ihmiset ovat saaneet selville, että Kekkonen todella rakasti Anita Hallamaa – tämä piirtyy selvästi kirjan sivuilta – heistä on tuntunut, että heitä on petetty.
    Miksi? Taitaa olla niin, että suurmies Kekkosen elämää on pyritty ja pyritään edelleen selittämään liian mustavalkoisesti. Kekkosen naiset olivat joko hyviä tai pahoja eli klassisesti madonnia tai huoria.
    Tämän jaon mukaan sairas ja hauras Sylvi Kekkonen oli madonna, komea ja pelottava Anita Hallama huora. Näin oli helppo lokeroida kaikki naiset paikalleen. Kun sitten paljastuu, että Kekkonen todella rakasti Hallamaa ja Sylvi antoi sen tapahtua, kuvio menee sekaisin.
    Jotakin samaa olikin kohussa, joka nousi viime syksynä Sylvi Kekkosen elämäkerran julkistamisen jälkeen. Tuolloin esitin, että Sylvi Kekkonen ei ehkä ollutkaan miehensä marttyyri, jonka elämän Kekkonen naisjutuillaan tuhosi.
    Koetin tarjota yksinkertaisen tilalle monimutkaista. Ajattelin, että Sylvi Kekkonen oli oppinut elämään miehensä kanssa, koska tämä vaihtoehto oli syystä tai toisesta paras. Suuri yleisö ei kuitenkaan tätä sulattanut.
    Näyttääkin siltä, että monen on vaikea hyväksyä epävarmuutta, epätavallisia ratkaisuja, harmaata aluetta selittämään ihmisten intohimoja ja keskinäisiä suhteita. Tai he eivät ainakaan halua liian inhimillistä selitystä sellaisesta henkilöstä, joka on nostettu jalustalle ja josta on muodostunut selkeä (esi)kuva. Nyt Anita Hallama on tarjonnut liian hankalan näkökulman presidentti Kekkoseen, ja se on joillekuille liikaa.
    Kaiken kaikkiaan Hallaman kirja puolustaa paikkaansa. On kiinnostavaa ja hämmentävää tietää, että pelättyjä myllykirjeitä lähettänyt itsevaltias on kirjoitellut rakastajattarelleen kuin ensirakastaja: ”Ja sitten kun olen herännyt unelmistani, olen huomannut, että olet kaukana poissa, kaukana kuin tähdet – ja niin kauan. Kaipaan ja ikävöin Sinua.” Postikortin sisällöksikin on Kekkoselle riittänyt: ”Rakas rakkaudella Rakastettu.”
    Tämmöistä Kekkosta ei ole piirtynyt Juhani Suomen tiiliskivielämäkerrasta, Hannu Rautkallion paha agentti -kirjoista, ei edes Paavo Haavikon kryptisistä TV-dokumenteista. Vaikka Hallama ei kenties onnistu kirjallaan muuttamaan julkisuuskuvaansa, hän on sentään onnistunut luomaan uuden Kekkosen.

Anita Hallama: Sydämen kieltä sydämelle.
Otava, 186 mk.

Kirjoittaja on helsinkiläinen historian opettaja ja valtiotieteiden maisteri. Hänen kirjoittamansa
Sylvi Kekkosen elämäkerta (Art House) julkaistiin viime syksynä.

Kekkosen kolme naista

Kyllä kansa tietää: Kekkonen oli naistenmies. ”Varman tiedon” mukaan hän halusi maakuntamatkoillaan aina yöpyä sairaanhoitajaopistoissa, jotta hänellä olisi varmasti seuraa koko yöksi.
    Juttuja riittää. Varmasti tiedetään kuitenkin se, että Kekkosella oli elämässään kolme naista, joita hän rakasti romanttisesti. Naiset olivat puoliso Sylvi Kekkonen, kirjeenvaihtaja Anne-Marie Snellman ja suurlähettilään puoliso Anita Hallama.
    Kaikki suhteet kestivät pitkään, yli kymmenen vuotta. Sylvi ja Urho Kekkosen suhde oli intohimoinen aluksi, mutta muuttui ilmeisesti vuosikymmenten mittaan kumppanuudeksi. Kumppanuutta sävytti molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus.
    Suhde Snellmaniin ajoittui 1950-luvulle ja loppui Jugoslavian-matkaan vuonna 1963, jolloin Hallama tuli kuvioihin. Snellmanista kiinnostunut saattoi lukea kuvauksen suhteesta Eeva-lehdestä puolitoista vuotta sitten, ja nyt Hallama on kertonut oman tarinansa.
    Enää tuskin tarvitse epäillä, että Kekkonen rakasti vilpittömästi rakastajattariaan. Eri asia on, kuinka pysyviä Kekkosen tunteet olivat.
    Kekkonen paljasti Sylville jo nuorena miehenä, että ”minä olen häälyväinen. Minun tunteeni, niistä en mene takaukseen, kuinka kauan ne kestävät. Minä olen kokenut monet kerrat sen”. Lähes samoin sanoin kirjoittaa Hallama Kekkosesta.
    Kukaan nainen ei kuitenkaan tiettävästi Kekkosta jättänyt. Ei ennen kuin Sylvi jätti hänet vuonna 1974 – kuollessaan. Kekkosella oli kiistatta ote naisiin. Mies oli hurmuri. Tästä kertoo myös Anita Hallaman tuore teos.

Anne Mattsson
Kuva: Otavan kuva-arkisto