21. syyskuuta 2001
Teksti:

Ei naurata, EI TIPPAAKAAN. Ei naurata hölmö Amerikka, ei vainoharhainen varustautumisinto, ja kerrankin ei naurata edes George W. Bush.
    Ei sekään, ettei kenellekään tullut mieleen kertoa Mauri Pekkariselle tämän puheenvuoron aikana mitä maailmalla parhaillaan tapahtuu vaan annettiin eduskunnan jatkaa istuntoaan loppuun saakka.
    Eikä se, että Yleisradiossa katsottiin Mauri Pekkarisen puheenvuoron lähettämisen kokonaisuudessaan toteuttavan julkisen palvelun periaatetta paremmin kuin terrori-iskuista tiedottamisen.
    Ei paljon naurata edes se, että siviiliuhriottelussa usa-Muu maailma Yhdysvallat on edelleen murskaavasti voitolla, eikä takuulla jätä kavennusta kostamatta.
    Kovin hauskaa ei ole ajatella että kiristettiinpä turvatoimia maailman lentokentillä miten paljon tahansa, muutama ammattimies voi kaapata lentokoneen vaikkapa narunpätkällä, eiköhän ilmankin.
    Ironia ei oikein jaksa huvittaa siinä että wtc ja usa menivät nurin gwb:n abm:n kaatamisesta huolimatta, eikä siinäkään että jokin aika sitten Yhdysvallat itse koulutti Osama bin Ladenin ja taisteli samalla puolella.
    Pienen pientä tirskahdusta ei irtoa, vaikka Spiderman-elokuvan trailerissa Tommy Lee Jonesin pankkirosvohelikopteri takertuu World Trade Centerin tornien väliin singottuun hämähäkkimiehenseittiin; saati että kymmenen vuoden kuluttua hymy hyytyy kun vääjäämättä saa nähtäväkseen ne terrorihyökkäyselokuvat joihin verrattuna Independence Day vaikuttaa vastuuttoman vasemmistolaiselta pasifistipropagandalta.
    Vähimmissäkään määrin ei hymyilytä se että tätä kirjoitettaessa ei ole vielä sitä tietoa mikä tätä luettaessa on – toisin sanoen onko puoli lähi-itää vai maailmaa pommitettu liitukauteen, kivikauteen vai ainoastaan keskiajalle sillä aikaa kun lehti taitettiin, painettiin ja jaettiin jokaiseen ylioppilaskotiin.
    Tapahtumista on kuitenkin löydetty myös koomisia, huvittavia ja ratkihauskoja piirteitä, jopa suoranaisia hyviä puolia.
    Vino besserwisserinhymy irtoaa kun kapakassa siteerataan Ilmestyskirjaa väärin ja Nostradamusta oikein ja – vittu mitä taulapäitä – tämän todistusaineiston ja seitsemän tuopin perusteella päätellään sinänsä ansiokkaasti, että Osama bin Laden on aika paha jätkä; tosin vinokin hymy hyytyy viimeistään siinä vaiheessa kun päädytään siihen loogiseen lopputulokseen että sivistyneen maailman terrorismi- ja pysäköintiongelmat ratkeavat yhdellä iskulla, kun asfaltoidaan rättipäämaat Suezilta Gangesille.
    Poskilihakset eivät joudu töihin silloinkaan, kun naapuripöydästä lentää vaahtoa, puoli metriä dreadlockseja ja mielipiteitä, joiden mukaan se kaikki oli niille kapitalistisioille oikeastaan ihan oikein; sääli vain etteivät osuneet Valkoiseen taloon ja vielä enemmän sääli että World Trade Centerissä saattoi niiden pankkiiripaskiaisten lisäksi olla jokunen rehellinen siivoojakin.
    Kaikesta huolimatta voi sentään räkäisesti nauraa niille teinioivalluksilleen, että Maailma ja Ihmiskunta olisi vihdoin tullut jotensakin järkiinsä ja historia loppunut ja että kyllä tämä tästä vielä hyväksi muuttuu nyt kun Neuvostoliitto on kaatunut ja hei jätätkö ne jämät siitä röökistä ennen kuin reksi tulee ja Metallica on kyllä vitusti parempi bändi kuin Nirvana.
    Mutta ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin: luvassa on hyvät markkinat erilaisille turvalaitteita ja -palveluita tarjoaville yhtiöille, ja kun amerikkalaisten turvallisuushakuisuus kasvaa se tietää hyvää myös suomalaisille, kirjoittaa Hesari, ja mitäpä siihen enää olisikaan lisäämistä, ei sitten mitään, paitsi että nyt on oikeastaan jo aika huojentunut olo ja melkein hymyilyttää: vähällä päästiin.

doktor_dada@hotmail.com