07. syyskuuta 2001
Teksti:

Pop-yhtye on aina musiikkiaan suurempi. Mielikuvat myyvät enemmän levyjä kuin nerokkaat sävellykset, ja pienikin yksityiskohta ratkaisee paljon.
    Vaikkapa kengät. Uusimmasta lupaavasta tulokkaasta The Strokesista kirjoitettaessa palstamillimetrejä on uhrattu enemmän yhtyeen jäsenten jalkoihinsa pujottamien Converse-tennareiden kuvailuun kuin vaikkapa yhtyeen soittotaidon analysointiin.
    The Strokes on tyypillinen pophypetyksen (suom. henkselinpaukuttelun) kohde: nuori, lahjakas ja kokematon yhtye, josta on vuodatettu ylisanoja, superlatiiveja ja messiasvertauksia puolen Raamatun verran.
    Kohu yhtyeen ympärillä on edennyt hypetyksen kultaisen säännön mukaisesti: mitä vähemmän yhtye on ehtinyt saada aikaan, sitä enemmän siitä puhutaan. Viiden newyorkilaisnuorukaisen orkesteri on singahtanut kalliiden kiiltopaperilehtien kansiin, vaikka se on ollut kasassa vasta pari vuotta ja julkaissut kaksi sinkkua ja yhden albumin – koko sävelletyn tuotantonsa.
    Hypetys ja seuraavan suuren jutun etsintä on etenkin mennyttä popimperiumiaan haikailevien brittien kansallisurheilua, mutta himin ja kumppaneiden ansiosta henkselinpaukuttelu on vaivihkaa ehtinyt Suomeenkin. Manboysta, Kemopetrolista, The Rasmuksesta ja Sub-Urban Tribestä on leivottu innokkaasti uusia Nokioita, vaikka ulkomaanmenestys rajoittuisi toistaiseksi Ruotsissa äänitettyyn levyyn.

Useimmiten The Next Big Thing on Ex-Big Thing, sillä pop-teollisuudessa vanha konsti on yleensä parempi kuin pussillinen uusia. Media riehaantuu aina helpommin uudesta Beatlesista tai Bowiesta kuin todella uudenlaista musiikkia tarjoavasta yhtyeestä.
    Yksi eniten 90-luvun musiikkiin vaikuttaneista yhtyeistä, Rage Against the Machine, sai julkaista debyyttilevynsä kaikessa rauhassa. Bändi menestyi hiljalleen ja loi vanavedessään nyttemmin valtavan ostariheviskenen Limp Bizkiteineen ja Linkin Parkeineen.
    The Strokeskaan ei ole keksinyt pyörää saati tulta uudestaan, korkeintaan sähkökitaran. Ikuisessa tyylien kierrossa eletään vaihetta, jossa 1960- ja 70-lukulaisen kömpelö protopunksoundi kuulostaa tuoreelta ja omaperäiseltä.
    Yleensä alle kahden vuoden ikäisiä yhtyeitä kehotetaan demopalstoilla etsimään omaa linjaansa. Syksyllä 1999 perustetulla The Strokesilla on ollut avoin tie otsikoihin pitkälti juuri siksi, että se kuulostaa muilta yhtyeiltä.
     Arvosteluissa on vilahdellut vertailukohtina Velvet Undergroundin, Debbie Harryn, Televisionin ja Ramonesin kaltaisia nimiä, joita kaikkia yhdistää The Strokesin tavoin newyorkilaisuus.
    Kotikaupunki on kohonnut bändistä puhuttaessa myyttisiin mittoihin. The Strokes onkin onnistunut siinä, mihin maailman tuhannet varavelvetit ja -ramonesit ovat kompastuneet: sulauttamaan erilaiset vaikutteensa luontevasti omanlaisikseen.
    Yhtye todella kuulostaa ja näyttää newyorkilaiselta – ja siksi siis New Yorkin punk-univormuun kuuluvat Converset ovat syrjäyttäneet lehtijutuissa analyysit basistin peukalotekniikasta.
    Omituista sinänsä, että amerikkalaisesta The Strokesista innostuivat ensimmäisenä nurkkapatrioottiset britit. Brittilehdet omivat yhtyeen kiiltokuvapojikseen parin sinkun perusteella, ja se julkaisi levynsä Euroopassa aiemmin kuin kotikonnuillaan.
    Mutta ei hätää. Kohu ehti toiselle puolelle Atlanttiakin kiitettävän nopeasti.
    Amerikkalainen tavarataloketju kieltäytyi ottamasta loppujen lopuksi ei-niin-kovin-shokeeraavalla kannella varustettua levyä valikoimiinsa, ja syyskuussa Yhdysvalloissa ilmestyvään albumiin sorvattiin kiireen vilkkaa uudet kannet. Yhtye tietenkin kiistää uuden kannen liittyvän millään tavalla tavarataloketjun päätökseen, ja show jatkuu.
    The Strokes on täydellinen yhtye, levy-yhtiön markkinointiosaston märkä uni ja poptoimittajan kirjoituskrampin korjaussarja. Askeettisesti tuotettu Is This It -albumi rokkaa ja poppaa sopivassa suhteessa. Se kestää vertailun muinaisiin suuruuksiin, näyttää hyvältä ja on juuri oikeassa paikassa täsmälleen oikeaan aikaan. Siitä huolimatta mikään yhtyeessä ei vaikuta laskelmoidulta, eivät edes ne tennarit.
     Niin, ja kun se levykin on vielä ihan hyvä.

Ville Similä

The Strokes: Is This It (rca/bmg)