11. toukokuuta 2001
Teksti:

Reggae O.K., lauloi Riki Sorsa ja hankki Suomelle 16. sijan Euroviisuissa. Vuosi oli 1981, ja Suomessa elettiin pientä reggae-buumia, jonka tuolloin vielä jalkineita valmistanut Nokia huomioi markkinoimalla Regee-kumitossuja. Tossuja sai kolmea eri väriä, ja niitä mainostettiin lauseella ”Osta Regeet ja olet in”.
    Nokia ei enää valmista kumitossuja, mutta reggae on Suomessa suositumpaa kuin koskaan. ”Ehkä se johtuu uusien tyylien hakemisesta, ja nyt se kohdistuu jamaikalaiseen musiikkiin. Kiinnostus on kuitenkin niin vahvaa, että se näkyy jopa myynnissä”, sanoo Pekka Eronen, jonka omistama levyliike Eronen on erikoistunut dubiin, jatsiin ja salsaan.
    Levymyynnin lisäksi kiinnostus näkyy myös klubeilla. Esimerkiksi Vanhan ylioppilastalon Reggae Snowsplasheihin saapuu tuhansia kuulijoita.
    ”Aluksi porukka tuli vain katsomaan, mutta sana hyvistä bileistä levisi pian. Koko ajan tuli lisää reggaesta pitäviä nuoria suomalaisia, ja seuraavat piti jo järjestää isommassa paikassa”, sanoo dj Francis. Francis johtaa Reggae Snowsplashien lisäksi myös Helsinki Reggae Festivalia.
    Syy reggaen suosioon Suomessa on hänen mukaansa yksinkertainen: ”Suomalaiset rentoutuvat, kun he kuulevat reggaeta, ja rentouttavaan musiikkiin täällä on todella tarve.”
    Ensimmäisen kerran suomalaiset pääsivät rentoutumaan reggaen tahdissa vuonna 1974, kun Eric Claptonin tulkitsemasta Bob Marley -klassikosta I Shot the Sheriff tuli megahitti muun maailman lisäksi myös Suomessa. Vaikka reggae oli toistaiseksi Suomessa vielä outoa mustaa musiikkia, maan ainoan rocklehden Soundin toimittaja Mikko Montonen julisti vuoden 1976 ”reggaen vuodeksi”.
    Montonen uskoi kollegansa Waldemar Walleniuksen tavoin reggaen olevan ”70-luvun bluesia” ja sopeutuvan valkoiseen rockiin kuin blues kymmenen vuotta aikaisemmin. ”Tietysti valkoiset voivat tehdä hyvää reggaeta, sillä eihän minkään musiikin tekeminen ole ihonväristä kiinni”, hän kirjoitti.
    Ensimmäisen suomalaisen reggaekappaleen levytti Mikko Alatalo vuonna 1975. Mutta mustan reggaen lopullinen sulautuminen suomirockiin tapahtui vuonna 1977, jolloin punk ja uusi aalto ottivat läntisen yhteiskunnan tuhoa julistavat jamaikalaistähdet oppositioliikehdintäänsä.
    Muun muassa Pelle Miljoona levytti 1980 yhtyeineen klassiselle Viimeinen Syksy -albumilleen suomireggaen nimeltä Gabriel ja hehkutti lehdistölle reggaen yhdistävän ”voimakkaan yhteiskunnallisuuden ja helvetin tehokkaan henkisen filosofian”.
    Punk sai suomalaisnuoret kiinnostumaan myös alkuperäisestä reggaesta. Alkuperäislevytysten saanti helpottui, kun helsinkiläinen kielenkääntäjä Tero ”Daddy T-Roy” Kaski perusti Lapinlahdenkadulle vuonna 1980 alan erikoisliikkeen Black Starin. Kaski tuli tunnetuksi myös Radio Cityn monivuotisesta Roots & Reggae -ohjelmasta sekä perustamastaan reggaen erikoislehdestä Cool Runnings Internationalista.
    Samoihin aikoihin 1980-luvun alussa kirjoitettiin myös suomireggaen historian eriskummallisin luku, kun suomalainen seikkailijatar ja tutkija Helinä Rautavaara vietti kiihkeää reggae-elämää Jamaikalla. Rautavaaraa kiinnostivat Kingstonin reggaeartistit ja vuorilla majailevat rastat.
    Kertomansa mukaan Rautavaara hyväksyttiin sulkeutuneen rastalahkon vieraaksi, kun hän todisti valokuvilla olevansa rastojen elävän Jumalan, Etiopian kuningas Haile Selassien, tuttava. Lopulta ”Saaban Kuningattaren reinkarnaatio” karkoitettiin rastojen leiristä. Riettauden lisäksi syyksi ilmoitettiin osallistuminen lahkon vihaaman Bob Marleyn hautajaisiin vuonna 1981.

Myös reggaeklubit heräsivät Helsingissä eloon 80-luvun alussa. Kasken omistaman Black Starin vakioasiakkaat järjestivät rootsreggaeklubeja, joihin diggarit kokoontuivat vaalimaan perusarvoja.
    ”Siellä soi niin hyvä jamaikalaismusiikki kuin ylipäätään missään oli mahdollista”, muistelee Pekka Eronen, joka samoihin aikoihin oli mukana perustamassa levyantikvaari Diivaria.
    Kun Black Star -väki lopetti klubi-isännöinnin, tilalle astuivat Helsingin afrikkalaiset. Tunnetuin afrikkalaisten pyörittämä klubi lienee Punky Reggae Party, joka toimi edemenneessä Fat Mamasissa.
    1990-luvun lopulla reggaeklubien kävijämäärät ja väen heterogeenisyys lisääntyivät. Nykyisin reggae-diggarit ovat keski-iältään parikymppisiä ja kiinnostuneita nimenomaan alkuperäisestä musiikista.
    ”Tossa yksi kaveri juuri mietti, että ostaisiko ollenkaan uutta hkl:n kuukausikorttia, vaiko ne pari levyä, jotka sen oli pakko saada”, Eronen kertoo levyjen menekistä. Reggaen uuden nousun syyksi hän epäilee hip hopin ja dubmusiikin suosiota ja siihen liittyvää juurien kaivelua.
    Toisena syynä reggaen menestykseen Eronen pitää sitä, että jamaikalainen musiikki on osaltaan länsimaisen tanssimusiikin perusta. ”Drum’n bass on jo nimenäkin suoraan sieltä ja koko dub-ilmiö: eihän sen jamaikalaisempaa musiikkia voi ollakaan”, hän sanoo.
    Uusin ilmiö Helsingin reggaeskenessä on suomenkielinen reggae, jota levytetään ja jota voi kuulla esimerkiksi Sauna Barissa, Sodassa ja Semifinalissa.
    ”Minusta täällä on turha mystifioida jotain Jamaikan meininkiä. Universaalista sykkeestä tässä on kyse”, sanoo Semifinalin Club Miriä isännöivä Marko Roininen. ”Meidän oma suomalainen kansanmusiikki on pitkälti hävinnyt, mutta tango on ottanut sen paikan sielussa. Tango on lattaria, reggae on lattaria. Ei niissä ole muuta eroa kuin että bassoa on vain hieman lisätty.”
    Roinisen oman Makrokosmos-bändin demolevytys Reggae Kekkonen kertoo luonnon mystiikasta sekä Kekkosen tavasta ratkaista kriisitilanteet saunomalla.
    ”Reggaessa saa jopa naiiviuden rajoilla sanoa asiat niin kuin ne on. Kekkonen heittää vettä kiukaalle ja kiuas sihahtaa Jah. Yhteyden tunne tulee saunomalla, ei neuvottelemalla. Kiuas on se, joka puhuu: Jah!”

Soul Captain Band esittää reggaeta suomeksi

Jos uskottavan reggaen esittäminen vaatii kilpailuyhteiskunnan vastaista asennetta, niin viisivuotiaan Soul Captain Bandin syntyhistoria olisi kunniaksi mille tahansa reggaebändille.
    Bändin ydinryhmä tutustui toisiinsa Tapiolan musiikkilukiossa, jonka kilpailuhenkisen ilmapiirin kestämiseksi päätettiin perustaa kaikista säännöistä vapaa yhtye. Vokalisti Jukan kiinnostus reggaehen määräsi sen, millaista musiikkia bändi alkoi esittää.
    Esityskieli vaihtui englannista suomeksi vuonna 1998, kertoo kosketinsoittaja Tom-I. ”Englanniksi sanat menevät filtterin läpi, koska ne ovat suomesta käännettyjä ja sisältävät fraaseja. Kieltä, joka kuulostaa hyvältä mutta puhuu sydämelle vähän. Vanhalla me sitten esitettiin ensimmäinen suomenkielinen biisi Ihminen ja tajuttiin yhtäkkiä, että sanat voivat mennä suoraan sydämeen samalla tavalla kuin musiikki.”
    Suomeksi laulamisesta huolimatta Soul Captain Band on sitoutunut vahvasti alkuperäisen reggaen sanomaan ja perinteeseen. Muotokieli on vain uusi.
    ”Vertauskuvallisesti rootsreggaen ilmaukset ovat kenelle tahansa käypiä ilmauksia, mutta meillä on omat kulttuuriset juuret, joista löytyy meitä suoremmin puhuttelevia vertauksia. Olisihan täällä älytöntä ruveta puhumaan jostain Afrikkaan paluusta”, Tom-I sanoo.
    Yhtyeen suomijuuret kuuluvat parhaiten kansanlaulujen reggaesovituksissa. Ohjelmistossa ovat muun muassa Juokse sinä humma ja Hiski Salomaan tunnetuksi tekemä Vapauden kaiho.
    ”Vapauden kaiho on ajaton vapauslaulu ja täysin ajankohtainen nykyäänkin. Mikään ei ole muuttunut. Se vain elää”, Tom-I arvioi.
    Solisti Jukan yhteiskunnalliset tekstit tuovat etäisesti mieleen työväenlaululiikkeen. Sanoma on kriittinen muttei osoitteleva. Pahaan ei haluta vastata pahalla.
    ”Ihmisten tulee ajatella omilla aivoillaan”, sanoo Tom-I. ”Parhaimmillaan me voidaan avata silmiä tai ravistella pölyjä, mutta siihen meidän vaikutusvalta jää. Me emme ole käännyttämässä ketään.”
    Soul Captainin kappale Uusi verso kehottaa nuoria olemaan hyväksymättä järjestelmää. ”Se ei perusta totuuteen/se tahtoo tehdä rahaa”, laulussa sanotaan.
    ”Uusi verso kertoo luottamuksesta siihen, että asiat muuttuvat. Koko ajan täytyy kylvää uusia siemeniä. Me näemme ympärillä ainesta, mutta se on vielä nuorta”, Tom-I kertoo.
    Esimerkkeinä uusista versoista Tom-I pitää hip hopin ja konemusiikin suosiota sekä musiikin tuottamisen demokratisoitumista, jonka on tehnyt mahdolliseksi tekniikan halventuminen. Perinteisen popteollisuuden koneisto ei ole enää ainoa mahdollisuus tavoittaa kuulijat.
    Soul Captain Bandilla ei ole toistaiseksi levytyssopimusta, vaikka tarjouksia yhtyeelle on tullut. Nimeltämainitsemattomien levy-yhtiöiden toiminta ei vain ole ollut yhtyeen etiikan mukaista, joten se on levittänyt musiikkiaan omakustanteena.
    ”Me emme hae minkäänlaista yleisöä. Ne, jotka löytävät meidät, saavat kyllä jotain irti meistä”, Tom-I sanoo.
    Hänen mielestään musiikin merkitys on sen yhdistävässä voimassa. Parhaimmillaan musiikki toimii, kun erilaisten ihmisten välille syntyy kontakti.
    Hyvä esimerkki onnistuneesta yhteyden luomisesta on Soul Captain Bandin keikkatarina Hakaniemen Juttutuvasta: Lavan edessä istuneen talon kantajengin epäluuloisuus tanssivaa rastatukkanuorisoa ja reggaeta kohtaan hävisi, kun Soul Captain soitti versionsa Vapauden kaihosta, Tom-I muistelee.
    ”Yhtäkkiä ne nousivat kaikki seisomaan ja lauloivat mukana. Näki, kuinka laulu tuotti niille iloa. Siitä tuli sellainen olo, että aivan kuin olisi herännyt uuteen päivään, jolla on jotain annettavaa!”

Viljami Puustinen
Kuva: Jakke Huovinen