25. toukokuuta 2001
Teksti:

Pääjohtaja Vappu Taipaleelle kävi niin kuin Galileo Galileille. Hän hairahtui lausumaan dogmin vastaisen totuuden ja joutui inkvisition kohteeksi.
    Taipale kertoi kokeilleensa LSD:tä 1960-luvun alussa Ylioppilaslehden numerossa, joka ilmestyi kuukausi sitten. Haastattelun jälkeen oli kaksi viikkoa hiljaista, kunnes joku Ilta-Sanomissa huomasi kohtalokkaat kolme kirjainta muuten hyväntahtoisessa pikku haastattelussa.
    Ilta-Sanomat uutisoi tavalliseen tapaansa. Julkisuuden henkilö lausuu jotain, joka voidaan tulkita huumemyönteiseksi. Lausunto julkaistaan.
    Seuraavana päivänä IS:n toimittaja soittaa Irti Huumeista ry:hyn, jonka edustaja toistaa papukaijamaisesti mantrat siitä, kuinka tällaiset lausunnot ovat tuhoisia huumeiden vastaisen taistelun kannalta.
    IS:n toimittaja on tyytyväinen. Pari puhelinsoittoa ja kohujuttu on valmis.
    Seuraavaksi pääkirjoitustoimittajat ja muut kommentaattorit kokoontuvat sopulilaumaksi. Kuin fariseukset he langettavat moraalisen tuomion sille julkisuuden henkilölle, jonka puheet ovat kyseenalaistaneet dogmin huumeiden kaikkinaisesta saatanallisuudesta. Niin se käy.
    Eikä kukaan viitsi ottaa tosiasioista selvää.
    Esimerkiksi kohun varsinaisesti aloittaneen jutun Ilta-Sanomiin (9.5.) kirjoittanut Pasi Jaakkonen olisi saanut helposti juttunsa tueksi kiihkotonta faktaa. Hänen olisi vain täytynyt lukea kunnolla sama Ylioppilaslehti, josta hän bongasi sanat Vappu Taipale ja LSD.
    Lehdessä oli myös artikkeli LSD:n käytöstä psykiatrisessa tutkimuksessa. Artikkelissa haastateltiin muun muassa 60-luvun alussa Hesperian sairaalan apulaisylilääkärinä työskennellyttä Kalle Acktéta.
    ”Se oli vuonna 1961. LSD:tä pidettiin eräänlaisena pikamenetelmänä psykoanalyysiin, koska sanottiin, että sen avulla pystyy muistamaan lapsuudestaan unohtuneita mutta merkittäviä tapahtumia”, Ackté totesi.
    Jos ajan henki oli tällainen, ajatteleva ihminen tajuaa, miksi Vappu Taipale, tuolloin psykiatriasta kiinnostunut lääketieteen ylioppilas, kokeili LSD:tä.
    Taipaleen myöhemmät elämänvaiheet puhuvat sen puolesta, ettei hänen LSD-kokeiluistaan jäänyt pysyviä haittoja. Hän on elänyt aikuisikänsä samassa avioliitossa, kasvattanut neljä lasta, väitellyt tohtoriksi ja toiminut ministerinä.
    Hän ei siis millään mittapuulla ole huumehörhö vaan kansalaiskuntonsa osoittanut ihminen. Juuri tämä Taipaleen lausunnossa ärsyttää joitakuita niin suunnattomasti. Se, että Taipale on käyttänyt vaaralliseksi väitettyä huumetta ja elänyt mielekästä elämää.
    Taipaleesta tuli – varmasti tahtomattaan – vastaesimerkki, joka osoitti kiusallisesti huumeita koskevat dogmit vääriksi. Sen takia hänet teilattiin.
    En glorifioi huumeidenkäyttöä. En yllytä ketään käyttämään LSD:tä tai väitä sen olevan vaaraton nautintoaine. Olen surullinen siitä, että kaikenlaiset päihteet raunioittavat monta ihmiselämää suoraan tai epäsuorasti.
    Mutta kieltäydyn jyrkästi hyväksymästä puolivillaisia ja valheellisia väittämiä silloin, kun puhutaan huumeista. Kieltäydyn jyrkästi teilaamasta ketään julkisesti, vaikka hän olisi joskus käyttänyt laittomia päihteitä.
    Toivon, että huumepoliitikan päättäjillä ja journalisteilla olisi selkärankaa tehdä samoin. Ja pelkästään tämän totuuskysymyksen vuoksi toivon, että Taipale itsensäkieltämistiedotustilaisuutensa jälkeen sanoi hiljaa itsekseen: ”Se oli kokeilemisen arvoista – sittenkin.”

Juhana Rossi

Kirjoittaja on Ylioppilaslehden toimitussihteeri.