Postmoderni yhteiskuntamme on obsessiivinen. Se tarjoaa oivan itämisalustan erilaisille pakkoriippuvuuksille ja patologisille impulssitoiminnoille. Kaikkiin näihin kuuluu toistuva ja voimakas sisäinen yllyke, psyykkisesti pakottava impulssi, kasautuva paine, joka purkautuu häiriötoiminnan myötä.
Ääritapauksessa pakkokäyttäytymisen hallinta riistäytyy käsistä ja lopettaminen käy vaikeaksi. Impulssit ja toimintayllykkeet vaanivat kohdettaan yhä uudelleen, kannustavat epätarkoituksenmukaiseen ja itselle vahingolliseen toimintaan ja aikaansaavat syyllisyyttä, joka puolestaan saattaa houkutella uuteen tekoon. Kontrolloimattoman toiminnan kierre, pahan kehä, on valmis.
Toisinaan tekoja seuraa musertava syyllisyys, mutta ei aina. Pakonomainen riippuvuuskäyttäytyminen voi jatkuessaan johtaa häpeäntunteisiin, eristäytymiseen ja masennukseen.
Kleptomaniaan eli näpistelyhimoon kuuluu näennäisesti tarkoitukseton varastelu. Pyromania puolestaan on pakkomielteistä tuhopolttohimoa. Tyypillistä on voimakas, usein seksuaalinen kiihotustila ennen sytyttämistä ja paineen laukeaminen teon jälkeen. Olennaista on, ettei varastamiselle tai palojen sytyttelylle ole mitään ulkoista syytä, kuten välitön ruuantarve tai kosto.
Trichotillomaniasta kärsivällä esiintyy pakottavaa tarvetta ihon karvoituksen repimiseen. Impulsiivista karkailua puolestaan nimitetään poriomaniaksi. Eksplosiiviset eli räjähtävät persoonallisuudet joutuvat silmittömän raivon valtaan eivätkä pysty torjumaan aggressiivisia impulsseja, vaan tuloksena on vakavia hyökkäyksiä kanssaihmisiä kohtaan tai omaisuuden tuhoamista.
Sairaalloisen toiminnan erottaa terveestä ja normaalista se, että sairaalle yksilölle toiminta on pakonomaista, tuo tyydytystä tai vapauttaa tensiota. Nämä patologisiksi impulssitoiminnoiksi luokiteltavat sairaudet ovat suhteellisen harvinaisia. Niiden yleisempiä lähisukulaisia ovat erilaiset riippuvuudet.
Aineriippuvuuksissa yksilö on kiinni alkoholissa, huumeissa, tupakassa, lääkkeissä tai hän on monipäihteinen. Toiminnallisiin riippuvuuksiin voidaan lukea esimerkiksi nettiriippuvuus, peliriippuvuus, läheisriippuvuus, työriippuvuus, seksiriippuvuus ja shoppailu- eli ostoriippuvuus sekä erilaiset syömishäiriöt. Myös näillä on selkeä yhteys impulssien kontrolloinnin problematiikkaan.
Riippuvuuskäyttäytyminen on useiden tekijöiden summa, eikä syitä voida kuitata yhdellä selityksellä. ”Alttius riippuvuuteen voi olla joissakin tapauksissa geneettistä ja siihen vaikuttavat käytön myötä syntyvät muutokset aivojen välittäjäaineissa”, kertoo professori Anja Koski-Jännes Kuopion yliopistosta.
”Perintötekijät eivät kuitenkaan tuota riippuvuutta ilman myötävaikuttavia ympäristötekijöitä ja yksilön omaa toimintaa”, hän kuitenkin korostaa. Toiminnalliset riippuvuudet saavat aivojen välittäjäaineiden tasolla aikaan samanlaisia reaktioita kuin aineriippuvuuksien päihdyttävät aineet.
Pahimmillaan pakkomielle voi riistäytyä koko elämänsisällöksi. Päivärytmi pelkistyy impulssien ja kontrollin menettämisen synkäksi dialogiksi, jota säestävät syyllisyyden ja heikkouden tunteet. Eri häiriökäyttäytymisen muodot vaikuttavat vaihtelevassa määrin yksilön fyysis-psyykkis-sosiaaliseen hyvinvointiin. Usein ne rajoittavat vapaa-ajan toimintaa, estävät täyspainoisen työnteon ja kasaavat painetta läheissuhteisiin.
Kaikkia aikamme käytös- ja hillitsemishäiriöitä ei välttämättä olla valmiita tunnustamaan ongelmaksi. Kiihkeätempoisen spesialistiyhteiskunnan arvostama työlleen uhrautuva ahertaja tuskin leimautuu työnarkomaaniksi. Postmodernissa markkinoinnin ihmemaassa, jossa kuluttamisesta on tullut onnen synonyymi, ei mielellään puhuta shoppailuriippuvuudesta.
Yksilön patologisia impulssitoimintoja ja riippuvuuksia tulisi tarkastella yhteiskunnallisessa kontekstissaan. Ihminen on aina sosiaalisen todellisuutensa tuote, aikansa mannekiini. Aikaamme luonnehtii yhteisen perinteen rapautuminen ja voimakas individualisoitumiskehitys. Kulttuurin teknokratisoitumisen kaupanpäällisenä riehuu byrokratian pysäyttämätön voittokulku. Kyseessä on suurten kertomusten kuoleman jälkeensä jättämä tyhjiö, nykykulttuurin kiihkeärytminen anomia, johon haetaan selkeyttä tarrautumalla tavaroihin, ruokaan, peleihin, päihteisiin ja toisiin ihmisiin.
Zeitgeist, ajan henki, on impulsiivinen. Elämysyhteiskunta tekee jäsenistään ärsykenarkomaaneja. Kulttuurisen tietoisuuden pohjamudissa elävät pakkomielteiden siemenet, kollektiiviset korviketoiminnot, jotka toimivat lääkkeenä maailman liian nopeaan muutokseen.
Vaikeasti kontrolloitavien impulssien ja riippuvuuksien hoidossa käytetään vaihtelevia terapeuttisia interventioita. Kognitiiviset käyttäytymisterapiat pureutuvat ongelman ulkoisiin ilmentymiin ja voivat tarjota tuloksellista ensiapua. Psykoterapian ja muiden keskustelevien terapiamuotojen kautta voidaan päästä käsiksi taustalla vaikuttaviin syihin.Kleptomaani-Kari
Kari on ollut kleptomaani niin kauan kuin jaksaa muistaa. ”Päiväkodin pehmoeläimistä ja kurahousutodellisuudesta se kaikki alkoi”, hän sanoo.
Karin perhetausta on mediassa idealisoidun ydinperhe-mallin mukainen; äiti on opettaja ja isä insinööri. Nuoren miehen opiskelupaikka löytyi joitakin vuosia sitten humanistiselta alalta.
”Yllyke varastamiseen on tuli joka polttaa jossain käpylisäkkeen takana. Ennen pöllimistä mä olen kuin perseeseen ammuttu karhu. Sen jälkeen tunnen oloni lauenneeksi. Kaikki pakkomielteet on hetkeks hävinneet. Varastamisen tunnetta voi verrata orgastiseen tunteeseen. Sitä on niinku yhtä maailmankaikkeuden kanssa, se on eräänlainen adrenaliininkatkuinen huippukokemus”, Kari kuvailee käsiään heilutellen.
”Vähän myöhemmin tulee morkkis. Se läsähtää niskaan kuin aamuyön tahmea krapula. Tunnen olevani helvetin paha jätkä, se leikkikentän kurja korsto, jonka kanssa kukaan ei halua leikkiä.”
Tarkkaa syytä toimintaansa Kari ei osaa nimetä. Lähinnä kyse lienee arjen ja unelman epäsuhdasta sekä ärsykenälästä.
”Oikeessa elämässä unelmat ja todellisuus ei aina kohtaa. Mä haluan täyttää tyhjän kohdan sisimmässäni ja että joku tuntuis joltain, että aivoissa ois hetken hanat auki ja vois elää on the edge, seisoa ohikiitävän hetken jyrkänteen reunalla”, hän puhuu ääni väristen kuin kertosäe jossain kauan sitten unohtuneessa populaaribiisissä.
Vielä vanhempiensa luona asuva Kari kertoo piilottelevansa ryöstösaaliitaan. ”Saatan varastaa 15 pyyhekumia ja vetää kaikki saman tien vessasta alas”, kuvailee hän vinosti hymyillen ja lähtee selkä aavistuksen kyyryssä, kaulukset pystyssä kohti ostosparatiisin täyttymättömillä illuusioilla ladattua esinetodellisuutta. Hän on kuin omaa varjoaan pakeneva Vietkongin sissi, hailakkasilmäinen Peter Pan postmodernissa tavarataivaassa, satukirjan aikuisuutta kaihtava Nuuskamuikkunen.
Reea Salminen
Kuva: Hans Nissen
