27. huhtikuuta 2001
Teksti:

Näre ryhtyi tutkijaksi heti tehtyään gradunsa vuonna 1985. Tutkijuus ja feminismi kuuluivat hänen kasvuprosessiinsa. ”Lapsesta asti olen ollut utelias ja kiinnostunut tutkimaan asioita, vaikka se olisi ollut kiellettyäkin. Myös gradusta saamani palaute ja kannustus rohkaisivat minua tutkijaksi.”
    ”Feminismiin johtanut maailman hahmottaminen alkoi murrosiässä. Huomasin, että pojat kohtelivat tyttöjä epäoikeudenmukaisesti. 1970-luvulla jengeissä pidettiin esimerkiksi selviönä, että tyttö vaihtoi kaveripiiriään samalla kun poikaystävää. Opiskeluaikana yhteiskunnan epätasa-arvoa tuottavat rakenteet eivät korostuneet omassa yhteisössäni, mutta työelämässä ne alkoivat taas näkyä.”
    Feminismi ja naiseus eivät ole helppo yhtälö. Tai naiseus ylipäänsä. ”Opiskeluaikana en mennyt tyypillisen sosiologinaisen maiharirooliin vaan tulin tunnetuksi ’sinä sosiologian laitoksen piikkikorkoisena böönana’. Opiskelijayhteisön ulkopuolella törmäsin välillä siihen, ettei minua otettu ulkomuotoni vuoksi vakavasti. Vanhemmat ja etabloituneemmat ihmiset katsoivat, että mikäs bööna tuo on. Tämä oli yksi ulottuvuus feminismiin heräämisessäni. Halusin pitää kiinni naisellisuudestani mutta tulla myös otetuksi vakavasti. Tämä ristiriita on hankala: yhtäältä on naiseksi kasvaminen, jolloin kaipaa tunnustusta persoonalleen. Toisaalta ei halua luopua tietystä olomuodosta; minäkin halusin olla ruumiissani omalla tavallani.”
    ”Nykyilmastossa on paikoittain menty toiseen äärimmäisyyteen. Naisellisuutta vaaditaan. Kaikki pitää saada tungettua naiseuden formaattiin, johon kuuluu nimenomaan perinteinen viehättävä naisellinen ulkomuoto. Tämä naiseuden formaatti on seurausta yhtäältä kansainvälistymisestä ja toisaalta lama-ajan sukupuolikategorioinnin vimmasta. Ihmiset haluavat luoda kategorioita pystyäkseen hahmottamaan hajanaiseksi muuttunutta maailmaa ja tunteakseen olonsa turvalliseksi. Toivon, että voisimme elää yhteiskunnassa, jossa monenlaiset naiseudet ja mieheydet hyväksytään.”
    Näre ei allekirjoita yhdysvaltalaisen feminismin kuuluisinta pornon vastaista iskulausetta ”Porno on teoria, ja raiskaus on käytäntö.” Toisistaan irrallisia ilmiöitä nämä kolme eivät hänen mielestään silti ole. Sen sijaan Näreen ajattelussa toteutuu kulttihahmo Susan Brownmillerin siteeratuin ajatus raiskauksesta keinona pitää naiset ruodussa.
    ”Raiskaus on käytännön lisäksi symbolista väkivaltaa. Vaikka kaikki naiset eivät tule raiskatuiksi, tieto siitä mahdollisuudesta ja omasta haavoittuvuudesta on kollektiivinen kokemus. Että sitä tapahtuu joillekin on ikään kuin sukupuolikulttuurin tuottamaa ahdistelua.”
    ”Samaa rakennetta tuotetaan seksibisneksessä. Prostituutio ei ole muusta yhteiskunnasta irrallinen toiminto. Vaikka sitä kuinka perusteltaisiin ja oikeutettaisiin kahdenvälisenä kauppana, sen vaikutukset eivät jää näiden kahden ihmisen välille. Prostituutio johtaa ilmastoon, jota leimaa seksualisoitunut kulttuurinen häirintä. Prostituution asetelmassa toimitaan myös maksukykyisemmän ehdoilla.”
    Pornon suurin ongelma on Näreen mielestä sen raaistava vaikutus ihmisten seksuaalikuvastoon. Porno luo yksipuolisia mielikuvia seksuaalisuudesta. Se asettaa mekanistisia malleja ihmisten välisille suhteille ja lataa niihin epärealistisia odotuksia. Pornon mielikuvat kulkeutuvat ihmisten makuuhuoneisiin.
    ”Kun luin graduani varten pornolehtiä, niiden tarinoiden idea tuli selväksi. Niitä käytetään masturbaatioon. On huolestuttavaa, jos nyttemmin yleistynyt seksuaalista väkivaltaa muistuttavaa kuvasto alkaa värittää sukupuoli-ilmastoamme. Jotkut saattavat sisäistää väkivallan tavakseen olla seksuaalisessa kanssakäymisessä.”
     Tie tasa-arvoiseen sukupuolikulttuuriin ja ei-vahingolliseen seksuaalisuuteen ei kuitenkaan kulje pornon kieltämisen tietä. ”Yksi käytännön toimenpide olisi, ettei se kuvasto tunkisi niin lähelle arkeamme. Jos joku haluaa viettää aikaa pornon äärellä, se olkoon mahdollista. Mutta olisi hyvä, ettei pornoon tarvitsisi törmätä ilman omaa valintaa. Ettei joka puolelta tihkuisi pornon mallistoa. Näin kaikki ja erityisesti nuoret saisivat tilaa tunnistaa, mitä he itse haluavat. Heillä tulisi olla kasvurauha mielensä kuvittamiseen. Seksuaalisuuteen liittyviä kulttuurisia pakkoja täytyy tehdä näkyväksi.”

Yksi yhteiskuntatieteiden tämän hetken kuumista kysymyksistä on kiista sukupuolen merkityksestä ja rakentumisesta. Tässä sosiologi Sari Näre pitää itseään vanhakantaisena.
    ”Sukupuolitutkija joutuu punnitsemaan, missä määrin hän painottaa sukupuolen määrittelyssä sosiaalisen ja biologisen merkitystä. Mielestäni biologiaa ei tule unohtaa sukupuolieron määrittelyssä. Omassa työssäni olen jäsentänyt sukupuolta paitsi biologisen ja sosiaalisen sukupuolen, myös psykologisen ja kulttuurisen sukupuolen käsitteillä. Jotkut haluavat torjua biologian, toiset yhteiskunnan merkityksen. Näin tieteestä tehdään sukupuolipolitiikkaa.”
    Tutkijan täydellistä sitoutumattomuutta on perinteisesti pidetty välttämättömänä tutkimuksen puolueettomuudelle ja tasolle. Tieteen ja politiikan eroa on korostettu. Kun tutkija Sari Näre aloitti Helsingin kaupunginvaltuutettuna runsas neljä vuotta sitten, hän ei enää pelännyt tahrautumista: ”Tutkijahahmoni oli jo politisoitunut.”
    Puolue oli helppo valita paitsi näkemyksellisesti myös suvun perintönä. ”Kuten monella yhteiskuntatieteilijällä, minunkin perhetaustassani on poliittinen jännite: isoisoisäni oli punainen agitaattori ja isoisäni toiselta puolelta kuului ikl:ään. Vihreys on ikään kuin kompromissi.”
    Näre on ottanut poliittiseksi tavoitteekseen muun muassa katuprostituution kieltämisen ja nuorten mielenterveyspotilaiden aseman parantamisen. Hän on ollut myös prima motor Pro Lapinlahti -liikkeessä.
    ”Mielenterveysasiat eivät olleet erityisesti mielessäni ennen ensimmäistä kauttani. Mutta kaupunginvaltuustossa huomasin ne kaikista huonoimmin hoidetuksi. Myös Lapinlahti-asian valtuustokäsittelyyn tuomisessa koin aluksi olevani melko yksin.”
    ”Minulla näyttää olevan sekä tutkijana että poliitikkona ’oinasrooli’. Yritän avata keskustelua, eikä sovinnaisuus pidättele minua esittämästä kritiikkiä. Välillä joudun jankuttamaan ja välillä tulee turpiinkin. Mutta myöhemmin samat asiat voivat mennä uudelleen keksittyinä jakeluun. Näkemyksellisyydestäni on tullut kiitosta varsinkin vasemmalta laidalta.”
    Sari Näre herättää intohimoja sekä tutkijana että poliitikkona. Eräs Näreen kanssa vuosia sitten yhteen ottanut tiedeyhteisön jäsen kieltäytyy kommentoimasta Närettä sanallakaan. Näreen kokoomuslainen valtuustokollega uskoo tämän vilpittömyyteen ja aitoon huoleen ajamistaan asioista. Hänen mukaansa Näre kuitenkin ärsyttää valtuuston enemmistöä: ”Sari Näreen puheenvuorot ovat tunnevoittoisia ja usein asian vierestä, niin että moni häipyy hänen alkaessaan puhua.”
    Naisasianaisten ulkonäköä koskevista ennakkoluuloista on ehkä päästy yli. Tosin edes toinen feministi ei voi häkeltymättä kuunnella, kun tämä viehättävä nainen puhuu kateederilla fellaatiosta ja masturbaatiosta. Mutta kovuutta, tiettyjä liberaaleja arvoja, annosta miesvihaa ja ennen kaikkea vapaan seksin kannatusta valtakunnan ykkösfeministiltä odottaa.
    Näreen pehmeys yllättää. Hän näkee yhä nuorempien yhä hurjemmat seksuaaliset kokeilut osittain kulttuurisen pakon tuottamina. ”En halua olla vihainen täti sormi pystyssä ja kieltää seksuaalista etsikkoaikaa. Mutta sukupuolten välinen luottamus ei rakennu pelkästään seksillä.”
    ”Noususuhdanne on tuonut naisille enemmän liikkumavapautta. Mutta en tiedä, toimiiko tämä vapaus parisuhteissa vapautena sitoutua vai vapautena olla sitoutumatta. Nuoret naiset ovat myös muuttuneet sukupuolikäyttäytymisessään vaativammiksi. He ovat alkaneet käyttää etupäässä miehille kuuluneita keinoja. Jotkut nuoret miehet ovat kertoneet, että he ovat kokeneet tulleensa seksissä käytetyiksi.”

Näre arvostelee suomalaista yhteiskuntaa hoivan puutteesta. ”Ei ole ihme, että meille on syntynyt yhteiskunnallinen hoivan järjestelmä,
     sosiaaliturva, mikä sinänsä on hieno saavutus. Hoivaa kun ei tässä kulttuurissa arvosteta. Se näkyy esimerkiksi monien lasten kärsimässä vanhemmuuden puutteessa, hoiva-ammattien huonoissa palkoissa tai perusäitiyspäivärahan arvottamisessa työttömyyspäivärahaa pienemmäksi. Hoivan puute on tunnistettavissa myös sukupuolikulttuurissamme, jota sävyttää useimmiten pikemminkin kilpailu. Hoivalla en tarkoita tässä passaamista tai suojelua vaan vastavuoroista emotionaalista kannattelua, herkkyyttä toisen ja omille tarpeille. Nuorten miesten parissa olen onneksi tunnistanut havahtumista siihen, että he voivat luoda lapsiinsa uudenlaista kontaktia, joka ei toista aiempien sukupolvien miesten perintöä.
    Hoivan jakaminen ja tuottaminen liittyy myös sukupolvien väliseen suhteeseen. Kiireinen työelämä riistää vanhemmat lapsilta, ja me hoidamme vanhuksemmekin häpeällisen huonosti. Ja vanhukset ovat suurimmaksi osaksi naisia, jotka ovat hoitaneet muita koko ikänsä!”
    Valtakunnan ykkösfeministin poliittisesta julistuksesta ei odottaisi löytyvän hoivaa ja turvallisuutta vaan ennemmin rakennusohjeet kuuraketille, joka veisi mennessään kaikki miehet ja kaikki ongelmat. Ennakkoluulo ei ole tiedon väärti, ei Sari Näreen eikä hänen aatteensa osalta.
    ”90-luvun henki oli tehokkuusvaatimuksia, kilpailuttamista, yksityistämistä, protestanttista etiikkaa, hoivan torjumista. Tämä julma perintö on nykyhetken perusongelma: miten kehittäisimme sellaisia poliittisia rakenteita, joissa ihmiset voisivat luottaa olevansa turvassa, jos heitä kohtaa menetys; että he kokisivat perusturvaa sekä taloudellisesti että ihmissuhteissa? Kulttuurissamme elää armottomuuden juonne, jolla on yhteiskunnallisia seurauksia.”
    Pitkäaikaisen ystävän kommentit tukevat käsitystä Näreen pehmeydestä: ”Sari saattaa raivota kuuluvasti tietokoneelleen ja muille laitteille, mutta ihmisiin hän suhtautuu aina ymmärtävästi. Vaikka meidän ystävyyteemme kuuluvat räiskyvätkin yhteenotot, Sari on ystävä naurussa ja surussa. Kun minulla meni huonosti ja moni ystävä kaikkosi, Sari hoivasi minua ja seisoi rinnallani.”
    Vapaa-aikanaan Sari Näre kirjoittaa, matkustaa, tapaa ystäviään, saunoo ja on 5-vuotiaan pojan äiti. Aikaisempaan rakkaaseen harrastukseen, vatsatanssiin, ei tällä hetkellä jää aikaa.
    ”En ole saanut vieläkään hankittua dosentin papereita, kun papereiden jättämiselle ei ole deadlinea. Mutta minua ei oikeastaan harmita, sillä dosentuuri veisi aikaa pois lapseltani. Tämä on ehkä kunnianhimottomuutta ja niin sanottua naisellista ajattelua: haluan nauttia ajasta lapseni kanssa, kun hän on pieni.”
    Lopuksi Sari Näre haluaa huomauttaa, ettei hän koe olevansa ”valtakunnan ykkösfeministi”. ”Jos tällaisia määreitä minuun liitetään, tulkitsisin sen liittyvän feministeihin kohdistuvaan sosiaaliseen tilaukseen, joka on välillä voimakkaampi, välillä lievempi talous- ja sukupuolisuhdanteista riippuen. Tällaiset määreet kertovat tiettyjen ilmiöiden ja henkilöiden fantasmoimisesta: ”valtakunnan feministin fantasma” palvelee kollektiivisia tunneprosesseja, jotka voivat vaikuttaa yhteiskunnallisiin muutoksiin. Suomessa feministeihin latautuu hyvinkin äärimmäisiä tunteita ihastuksesta inhoamiseen, siksi ”valtakunnan feministin” paikka tuskin on kovin haluttu.”

Anna Mäkelä
Kuva: Ville Palonen