12. huhtikuuta 2001
Teksti:

Tuomas Toivonen juttelee suorassa lähetyksessä puhelimessa Shoei Shigematsun kanssa. New Yorkista Hollantiin vasta palannut Toivosen japanilainen tuttu kertoo tapaamastaan valokuvaajasta, jota Bill Clinton oli pyytänyt hovikuvaajakseen.
    Aikaeron väsyttämä Shigematsu ei jaksa puhua. ”Mitä sinun projekteillesi kuuluu, Tuomas?” hän kysyy. Radiosta kuulen, että Toivosen Aula-hanke on saanut tilat Lasipalatsista.
    Lasipalatsissa Toivonen suunnittelee Nykypäivä-näyttämöä uusiksi, mutta hän olisi voinut kertoa Shigematsulle paljosta muustakin. Paitsi viittä vaille valmis arkkitehti Toivonen on myös Giant Robot -yhtyeen keulahahmo, dj ja toimittaja Radio Helsingissä.
    ”Nyt on kiinnostava aika. On monta kauhean mielenkiintoista asiaa, joiden kanssa olen tekemisissä sillä tavoin, että voin myös vaikuttaa niihin aktiivisesti”, 26-vuotias Toivonen sanoo esitellessään Aulaa Lasipalatsissa.
    Toivonen osoittaa vuoroin pienoismallia, vuoroin oikeata tilaa. ”Tuohon tulee pitkä pöytä, tuonne neuvotteluhuone ja tähän Euroopan suurin sohva. Tila rakentuu siten, että ihmisten väliset kohtaamiset ovat väistämättömiä.”
    Kohtaamisia tarvitaan, sillä Aulan olomuodon määrää lopullisesti se, mitä siellä keksitään, kun tila aukeaa jäsenille kevään mittaan.
    Pohjimmiltaan Aula on mahdollistava projekti. Se on kohtu, kehto ja ponnahduslauta jäsentensä moninaisille hankkeille ja ajatuksille. ”Täällä tahot, jotka eivät muuten löytäisi toisiaan, voivat kohdata. Sanotaan, että meillä on hyvä idea, eikä me tiedetä, kuka sitä myisi. Aulassa on mahdollista löytää ne, jotka tietävät”, selventää Toivonen.
    Aulaa on luomassa kymmenkunta ihmistä eri aloilta, ja siitä on tarkoitus tulla neutraali ympäristö, joka sijoittuu kodin ja työn välimaastoon mutta toimii paremmin kuin kahvila.
    ”Kun remppa valmistuu, mun olohuone on täällä. On jännä ajatus, että asunto on sirpalemainen tilakokonaisuus pitkin kaupunkia ”, Toivonen kuvailee.
    Lasipalatsin kulmasta tulee Toivosen asunnon toinen pää. Toinen pää sijaitsee Hernesaaressa, jossa on Toivosen makuuhuone. Sijainti on Aulan oleellinen piirre.
    ”Tämä on niin monien reitillä. Se voi muodostua kenelle vain tärkeäksi paikaksi”, Toivonen sanoo samalla kun Aulan alapuolella Mannerheimintiellä vilahtaa aina välillä joku tuttu.

Aulan rakentelun lomassa toivonen käy Punavuoressa Radio Helsingin studiossa, jossa hän juontaa Ruuhka-nimistä ohjelmaansa. Lähetykset ovat kaupunkikierroksia metropolista toiseen.
    ”Joskus olen soittanut musiikkia vain tietystä kaupungista. Jos olen soittanut Tukholman musaa, niin olen tosiaan soittanut vain Tukholman musaa. Tai Pariisin, Los Angelesin, Detroitin… Asia on kuitenkin niin, että Oulusta tulee erilaista musiikkia kuin Keravalta”, Toivonen sanoo.
    Suurkaupunki, sosiaalisuus ja rajoittamattomuus. Ruuhkassa ja Aulassa huomaa monia asioita, jotka yhdistävät Toivosen tekemisiä.
    Kaupunkilaisia yhteen tuova Aula perustuu sosiaaliseen pääomaan ja transaktioon. Ruuhkassa puolestaan kuulijat saavat musiikin välityksellä mahdollisuuden kohdata muun maailman. Kaupunkifiilis korostuu, kun Ruuhkaan tulee puheensorinaa ja keskustelua. Joka ohjelmassa soitetaan puhelu, joka vie kuuntelijat musiikin ulkopuolelle toisen ihmisen luokse.
    Ohjelmassa alkaneet kaupunkisuunnittelukeskustelut korostavat kaupunkiteemaa. Onko Toivosella jokin kaupunkiagenda?
    ”Monet tekemäni asiat tähtäävät siihen, että Helsingistä tulisi enemmän metropoli”, hän toteaa.
    Onko metropoli-ajatuksilla kytkös siihen, että hän on ulkomaankirjeenvaihtajavanhempien poikana asunut eri kaupungeissa?
    ”Kyllä varmaan. Se on jäänyt päälle. Kun en ole enää perheen kanssa liikkunut, olen pitänyt huolen, että vietän pitkiä aikoja ulkomailla”, Toivonen tuumii ja laskee viettävänsä ajastaan noin puolet Suomessa.
    Jo Toivosen syntymä oli kaupunkeja halkova matka. Vuonna 1975 isät saivat osallistua synnytykseen vain harvoissa paikoissa, mutta Riihimäellä oli käynnissä kokeilu, jossa isien läsnäolo sallittiin. Kun synnytyksen hetki koitti, perhe ajoi taksilla Helsingistä Riihimäelle, jossa Tuomas syntyi.
    Kaupunkien vaihto alkoi toden teolla vuotta myöhemmin, kun perhe muutti isän uuteen asemapaikkaan Bonniin. Toivonen oppi leikkikoulussa saksan, joka unohtui perheen muutettua kaksi vuotta myöhemmin Pariisiin.
    ”Palasimme jouluksi Suomeen ja ajoimme Finnjetille Bonnin kautta. Tapasin vanhoja luokkakavereita enkä osannut enää puhua niille. Ranskassa puhuin koulussa puoli vuotta saksaa ennen kuin se muuttui ranskaksi. Bonnissa käydessäni yritin puhua ranskaa, mutta eihän ne mitään ymmärtäneet”, Toivonen nauraa.
    Helsingin ranskalaisessa koulussa vietetyn kuuden vuoden jälkeen seurasi muutto Washington d.c:hen. ”Mä olin jo päättänyt ryhtyä arkkitehdiksi ja otin siellä lukiossa pitkän taiteen. Siellä sai itse päättää, mitä tekee, ja mä keskityin kuvitteellisen kaupungin kehittelyyn.”
    Yhdysvalloissa Toivonen oppi englantia niin hyvin, että Giant Robotin keikoilla jotkut ovat erehtyneet kuvittelemaan Toivosta aidoksi jenkiksi.
    Viime aikoina Toivonen on viettänyt paljon aikaa Hollannissa, jossa hänen lopputyönsä valvoja asuu. ”Kiinnostavaa Hollannissa on sen maan tiheys. Se on yhtä kaupunkia koko maa. Hollannissa mukautuu sikäläiseen rytmiin, joka on jännä turbovaihde. Siellä on jatkuvasti sähköä, jota täältä saa joskus etsiä.”

Mutta nyt ollaan suomessa, Annankadun Bamboo Centerissä. Ravintolasta on tullut Toivosen vakiolounaspaikka. Se sijaitsee kätevästi lähellä Lasipalatsia, ja kiinalaisessa ravintolassa on hitunen geneeristä kaupunkia, johon Toivonen välillä viittaa.
    Geneerinen kaupunki on kokoelma ristiin omaksuttuja piirteitä maailman eri kaupungeista. Globalisaatio tuo nämä piirteet esiin kaikista kaupungeista. Ne ovat oireita tulevaisuudesta eivätkä olisi olleet mahdollisia 50-100 vuotta sitten.
    Kaupungissa syödään sekaetnistä ruokaa ja puhutaan epäaksentilla, ja on helppoa kuvitella, että siellä soittaa myös Toivosen johtama Giant Robot, joka yhdistelee eri tyylilajien ja aikakausien urbaania musiikkia.
     Giant Robotilla on takana mainio vuosi. Helsinki Rock City -kappaleen menestyksen jälkeen debyyttilevyä soitettiin paljon sekä Suomessa että Keski-Euroopassa. Viime syksynä bändi kiersi Eurooppaa ja sai Suomessa näkyvyyttä, kun ohjaaja Olli Saarela käytti Giant Robotin musiikkia elokuvassaan Bad Luck Love.
    Yhtyeen alkuaikoina dub painottui, sitten mustan musiikin eri lajit, ja nyt tulossa on r’n’b-elektroa, jos Toivosen puheista voi jotain päätellä.
    Giant Robot tekee toista levyään aivan uudella tavalla, kertoo Toivonen, joka on juuri viettänyt pari päivää Porvoossa studiossa. Rumpali Zarkus Boussén eroamisen jälkeen bändi ei pestannut uutta rumpalia, vaan rumpuosuudet tuotetaan ulkopuolisilla.
    Yhtye hakee myös uutta levytyssopimusta. ”Suomessa me osataan suunnilleen nimetä ne reilut tuhat ihmistä, jotka muodostavat meidän yleisön”, Toivonen sanoo. Uuden levy-yhtiön pitäisi auttaa Giant Robotia löytämään ne tuhat kuulijaa myös muista kaupungeista.
    Giant Robotissa Toivonen vastaa lähinnä laulusta mutta kajoaa joskus kosketinsoittimiin ja koneisiin. Musiikin harrastamisen hän aloitti neljäs-viidesluokkalaisena saadessaan synttärilahjaksi syntetisaattorin ja sitten balettikurssikaverilta sähkökitaran. ”Panostin siihen, että mulla oli hirveesti soittimia. Sitten oli luontevaa olla bändeissä.”

Musiikin lisäksi toivonen valitsi myös ammattinsa hyvin nuorena. ”Mä rakensin legoja todella ammattimaisesti. Skidinä heräsin joskus viideltä ja ehdin rakentaa neljä tuntia ennen koulua”, Toivonen kertoo.
    Kun Toivonen sai valmiiksi avaruusaluksen, joka oli hänen mielestään paljon parempi kuin Legon omat avaruusalukset, hän laati oikeaoppiset rakennusohjeet ja lähetti ne Legolle.
    ”Piirsin paljon, ja legojen rakentaminen oli kivaa. Mikä ammatti siitä tulee? Arkkitehti. Ei tulisi mieleenkään alkaa muusikoksi, se ei mulle sopisi. On hyvä tehdä sekä arkkaria että musaa, sillä ne ovat mittasuhteiltaan niin erilaisia asioita. Arkkitehtuuri on hidasta. Musiikissa nautinto tulee heti. Sä soitat nuotin, kuulet sen, ja se on siinä”, Toivonen kuvailee.
    Missä määrin hän tuntee olevansa arkkitehti?
    ”Se on kiinnostava kysymys. Eri tilanteissa mulla on eri rooli kulloisessakin ryhmässä. Tässä olen enemmän arkkitehti, tässä joku toimittaja ja tässä taas muusikko”, Toivonen vastaa.
    ”Tilanneherkkyys on sitä, että osaa nähdä ryhmässä tärkeät roolit, sen, mitä pitää tehdä. Pitää tunnustella ja kuunnella”, Toivonen selvittää. Mitä useamman ryhmän jäsenen luottamuksen on voittanut, sitä paremmin pääsee tekemään sitä, missä on hyvä.
    Bamboo Centeristä Toivonen fillaroi juontamaan ohjelmaansa Radio Helsinkiin. Tällä kertaa Ruuhkan puhelu menee Aku Raskille, joka on tehnyt ohjelmassa soitettavan musiikkipätkän.
    Aluksi Toivonen ja Raski juttelevat virallisesti musiikista. Sitten Raski toteaa avanneensa valkoviinipullon, aloittaneensa ruoan laittamisen ja kuuntelevansa ohjelmaa serkkunsa kanssa, joka sattuu olemaan Toivosen avovaimo Sara Lindberg.
    ”Mitä, pitäiskö munkin tulla sinne? Mä en tiennyt mitään”, parahtaa Toivonen. ”No tää oli tällainen ex tempore -juttu”, toteaa Raski. Vartin päästä Toivonen katoaa eetteristä. Ruuhka päättyy.

Jonathan Mander
Kuva: Ville Palonen