02. maaliskuuta 2001
Teksti:

Kaksi on miehellä pahoa. Talonmies ja Kansainvälinen hiihtoliitto, ja vain kahta ei karpaasi ymmärrä, moottorikelkan kaasaria ja naista.
    Mutta jos maailmassa enää mihinkään voi luottaa niin rehtiin suomalaiseen mieheen. Suomalainen mies on vakaa kuin peruskallio, suoraselkäinen kuin Karjalan laulumaiden jykevä ikihonka ja tyyni kuin erämaajärven rauhallinen pinta iltaan kääntyneen elokuisen päivän viileydessä.
    Suomalaisen miehen yksinäinen hahmo piirtyy tummana figuurina vasten taivaanrannan hiipuvaa punaa, ja toinen suomalainen tietää, että tuohon tummanpuhuvaan, omin käsin raivatun pellon reunassa seisovaan ylvääseen hahmoon voi luottaa kuin vain omaan äitiin.
     Rehti suomalainen mies on rehellisen Suomen kansan arvokkainta pääomaa, kysykää vaikka ulkomaalaisilta.
    Suomalainen mies muistaa, että kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen. Suomalainen mies tietää, että tilanteessa kuin tilanteessa tulee seistä omalla pohjalla luottamatta ulkopuolisten apuun.
    Mutta kun.
    Kun asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Katsokaas kun.
    Rehdin suomalaisen hiihtäjän veriarvot ovat luonnostaan niin korkeat ja Kansainvälisen hiihtoliiton määräämät rajat niin epäreilut, että veriarvoja on nostettava vielä lisää. Rehdin suomalaisen kännykkäkauppiaan itse määrittelemät kannustejärjestelmät ovat täysin epärealistisella tasolla, ja rehti suomalainen tiedemies tekee kaikkensa tutkimuksen eteen, ei kai se nyt niin pennin päälle voi olla rahat Kuopion yliopistossakaan. Ja miten niin toisten sähköposteja ei saa lukea?
    Rehti suomalainen mies ei tiedä. Rehellinen mies ei koskaan kieroile, jos joku vain kertoo, mitä ei saa tehdä.
    Mutta kukaan ei kerro. Suomalainen mies erehtyy. Jotenkin se vain lipsahti, vaikka voitelu oli hyvä. Rehdille suomalaiselle miehelle jätetään kertomatta niin paljon asioita, että kyseessä on pakko olla ruotsalaisten salajuoni.
    Kun suomalainen mies on tehnyt virheen, hän ei epäröi myöntää erehdystään. Mies seisoo tekojensa takana ja kantaa tapahtumista täyden vastuun, sillä hän tietää, että pelto on raivattava aina yksin, eikä ulkopuolista apua anneta eikä perkele pyydetä.
    Täyden vastuun kantaminen on toisinaan niin raskasta, että mies joutuu painumaan maan alle, nostamaan oikeusjutun, vaikenemaan yksityiskohdista, valittamaan korkeampiin oikeusasteisiin, pyrkimään uudelleen eduskuntaan entisestä Turun ja Porin eteläisestä vaalipiiristä.
    Mutta vieläkään suomalainen mies ei selittele. Veriarvot vain olivat luonnostaan niin korkeat että itse asetettu optiojärjestelmä oli niin epärealistinen että miten ihmeessä toisten rahat eivät ole omia?
    Mutta isänmaamme arvokkain pääoma, toiset rehdit suomalaiset miehet ja lämminsydämiset, leppeät suomalaiset naiset, ymmärtävät, miten vaikeaa suomalaisella miehellä toisinaan on. Rehti suomalainen mies saa aina anteeksi, sillä jokainen on syyllinen, kun kukaan ei kerro, ja mies saa jatkaa peltonsa raivaamista. Kyllä yksittäistä ihmistä on lyöty jo aivan tarpeeksi, tämähän on silkkaa ajojahtia.
    Kerrankos sitä mies erehtyy. Jos minä vain olisin tiennyt. Jos minä vain mitenkään olisin tiennyt.