Insinöörintutkinnosta 60 000 markkaa tai opettajan pätevyydestä 40 000 markkaa. Yliopistojen lukukausimaksuista on tullut englantilaisille nuorille tiukka paikka.
Opiskelijamäärät pienenevät, koska nuoret eivät halua velkaantua yliopisto-opintojen takia vuosikausiksi. Ja monet niistä, jotka menevät yliopistoon kovista maksuista huolimatta, keskeyttävät opintonsa rahavaikeuksien vuoksi, kertovat valtakunnallisen opiskelijajärjestön nus:n (National Union of Students) tutkimukset.
Tony Blairin työväenpuoluehallitus otti lukukausimaksut käyttöön vuonna 1998. Ennen vaaleja Blair sanoi poistavansa vain opintotuen, joten maksut tulivat yllätyksenä.
Maksuja vastaan osoitetaan mieltä joka vuosi, mutta kapinainto on alkanut laantua, ja opiskelijat maksavat kiltisti opinnoistaan noin 10 000 markkaa vuodessa.
nus tekee parhaansa muuttaakseen tilanteen. Liiton tiedottaja Sigrun Torbon mukaan maksut ovat jo jakaneet yhteiskunnan kahtia. Varakkaiden perheiden lapset rahoittavat opintonsa helposti. Vähemmän onnekkaat jättävät yliopiston väliin tai yrittävät raapia rahaa kokoon opintojen ohessa.
”Moni joutuu velkakierteeseen ja pelkää, ettei pysty maksamaan lainaa pois. Vain ilmainen opiskelu takaa kaikille mahdollisuuden edetä yhteiskunnassa,” Torbo muistuttaa.
Kaikkein vähävaraisimmat opiskelijat saavat tukea kotikunnaltaan. Yleisin tapa rahoittaa opinnot on kuitenkin opintolaina.
Opintolainaa saa vuodessa noin 16 000 markkaa, mutta pankit antavat löyhäkätisesti lisälainoja pitääkseen opiskelijat asiakkainaan valmistumisen jälkeen.
Tosin tutkinto ei taskussa lämmitä, jos on sadantuhannen markan velat niskassa. Sanomalehdissä on jatkuvasti tarinoita velkataakan alla kärvistelevistä vastavalmistuneista, jotka katuvat katkerasti menoaan yliopistoon.
NUS vetosi äskettäin opetusministeriöön, jotta lukukausimaksujen vaikutukset tutkittaisiin koko maassa. ”On vaikea parantaa järjestelmää, jos sen ongelmia piilotellaan eikä seurauksia tutkita kunnolla,” Torbo sanoo.
Ensimmäistä vuotta luokanopettajaksi opiskeleva Emma Crossley, 22, oli lopettamisen partaalla ennen joulua, kun pankki sulki tilin tilinylitysten takia. Yliopiston sosiaalipalvelut tulivat onneksi hätiin ja kirjoittivat pankille kirjeen tytön rahavaikeuksista. Helmikuun lopussa hän sai sekin yliopiston hätärahastosta lukukausimaksujen hoitamiseksi.
”Tämä on naurettava systeemi. Hallituksella riittäisi varmasti rahaa lukukausimaksuihin. Tukea pitäisi maksaa opiskelijoille tapauskohtaisesti”, Crossley toivoo.
Crossleyn rahavaikeudet alkoivat heti opintojen alussa. Alle 25-vuotiaana hän kuului niihin, joiden vanhempien odotetaan rahoittavan lastensa opiskelun. Hän sai vain pienimmän mahdollisen tuen omalta kotikunnaltaan, vaikka oli asunut vuosia omillaan.
Ongelmana oli se, että hän oli opiskellut aikaisemmin kaksi vuotta muuta alaa. Jos hän olisi tullut suoraan koulusta, hän olisi saanut enemmän tukia.
”On älytöntä, että ihmisten pitäisi 18-vuotiaina tietää, mitä he haluavat tehdä koko elämänsä. Suurin osa hakee opiskelemaan jotain, mikä kuulostaa kivalta, ja vasta parin vuoden päästä oma ala selviää. Nyt miettimiseen ei ole varaa. Minä tein aluksi väärän päätöksen ja maksan nyt siitä.
”Lukukausimaksut aiheuttavat Crossleyn mielestä liikaa paineita vanhemmille. Hänen omat vanhempansa ovat keskituloisia työssäkäyviä, mutta he voivat antaa tyttärelleen rahaa harvoin.
Crossleyn opiskelijatovereista yksi joutui lopettamaan, koska ei pystynyt maksamaan lapsensa päivähoitoa. Toinen tyttö uupui, koska hän opiskeli päivät ja kävi yöt töissä, eikä sittenkään pystynyt maksamaan lukukausimaksuja.
Erityisen typerää Crossleyn mielestä on se, että hallitus on nyt keksinyt monenlaisia keinoja tukea köyhiä opiskelijoita. Esimerkiksi opettajaopiskelijoille on luvattu osa opintolainasta anteeksi, jos he valmistuttuaan sitoutuvat työskentelemään tietyn ajan opettajina.
”Hallitus ei poista lukukausimaksuja, koska se ei suostu myöntämään tehneensä virheen. Siksi se joutuu keksimään kiertokeinoja,” Crossley arvelee.
Anu Vilkman
Kuva: Petteri Tikkanen
