Big in Japan

T:Teksti:

Tomi kähkönen on tuntematon supertähti. Tai oikeastaan hänet tuntevat miljoonat, nimittäin Japanissa.
    Kähkösen – tai taiteilijanimeltään Tom K:n – bändi Stereo Butchers on myynyt maassa kultaa, ja bändin single on parhaillaan radiosoittolistan kuudentena.
    ”Tom K on Suomesta, samasta maasta kuin hard rock ja heavy -bändit kuten Hanoi Rocks, Stratovarius, Amorphis”, hehkuttaa japanilainen musiikkijulkaisu Burn aukeaman jutussa tammikuun numerossaan.
    Alun perin reppureissaajana tokiolaisbaariin tarjoilijaksi kolme vuotta sitten päätynyt Kähkönen, 24, perusti japanilaisten ystäviensä kanssa bändin. Kitaristi/laulaja Kähkönen laulaa osin japaniksi ja osin englanniksi.
    ”On hassua, että Suomessa kukaan ei tunne minua. Kun ensimmäinen singlemme Omae ya naika nousi listalle, vanhempani kotimaassa eivät uskoneet minua”, Kähkönen tilittää Burnin haastattelussa. Bändin taustavoima on kuuluisa japanilaistuottaja Komuro Tetsuya. Suomalaisen korvissa yhtyeen ”rokki” kuulostaa lähinnä iskelmältä.
    Ylioppilaslehti ei tavoittanut maaliskuussa Kähköstä. Levy-yhtiö Avex trax:sta pahoiteltiin, että Stereo Butchers tai japanilaisittain Sutereo Buchaazu on parhaillaan kiertueella.

Suomessa Stereo Butchersin levyä Bakana hanashida vol. 1 saa ainakin Digeliukselta ja nettilevykaupoista 1.4. lähtien.

Heikki Valkama
Kuva: Avex Trax/Masaru Hayami