Alio: Pseudokiire poistettava

T:Teksti:

”Toivottavasti en keskeyttänet mitään tärkeää”, sanoin koputettuani professorin ovelle vastaanottoajan jo loputtua. Professori hymähti anteeksipyynnölleni. ”Keskeytit toki, mutta ei se mitään. Paljon ikävämpää olisi, jos löytäisit minut täältä pyörittelemästä peukaloitani”, hän sanoi, pyysi minut ystävällisesti sisään ja kuunteli asiani kelloon katsomatta.
    Tämä tapahtui puolitoista vuotta sitten. Sen koommin en ole tavannut professoria, mutta olen yrittänyt pitää hänet mielessäni. Jotta joskus onnistuisin puhdistamaan puheeni k-sanasta.
     Kas kun minä inhoan kiireen taakse piiloutuvia ihmisiä. Vähän myös säälin. Usein nimittäin tuntuu, että kiireinen yrittää kiireellään todistaa tärkeyttään vielä enemmän itselleen kuin muille. Ja lopulta hänellä on niin kiire pitää pseudokiireen marttyyrinkruunua hohtavana, ettei hän ehdi tehdä mitään.
    Ilmiö on sukua hymyterapialle: Jos pakottautuu pahantuulisena hymyilemään, paha tuuli lientyy. Jos pakottautuu kiireisenä uskottelemaan itselleen, että ehtii tehdä kaiken tarpeellisen ihan hyvin, yleensä ehtii ihan hyvin. ”Kuvittele nykyhetkesi suureksi, niin siihen mahtuu paljon”, neuvoi eräs viisas minua kerran.
    Ja kun tulee tekokiireen vastustamisessa oikein eteväksi, ehtii myös hymyillä, kuten professorini.
    Ilokseni olen tavannut näennäiskiireettömiä ihmisiä hänen jälkeensäkin. Äskettäin haastattelemani liikemies vastasi soittoihini milloin lentokentällä Milanossa, milloin New Yorkissa, milloin kesken työpalaverin Helsingissä, ja aina hän onnistui kuulostamaan siltä kuin istuisi rentoutuneena ja hyväntuulisena mökkisaunan patiolla.
    Sen taidon minäkin haluan oppia.

Sanna Sommers