Turussa vierailuun liittyy aina omat riskinsä. Viimeksi kun siellä kävin minulta meinasi nyrjähtää aivo.
Kulturelli kaveri kuskasi minut David Hockneyn valokuvanäyttelyyn. En ollut äijästä kuullutkaan, mutta menin, koska pressikortilla pääsee ilmaiseksi. Kaveri tiesi sentään kertoa, että tyyppi on paremmin maalauksistaan tunnettu pop-taitelija, Warholin aikalaisia.
Maalaisuuttani kuvittelin, että pop-taide on helppotajuista. Niinpä kun pahaa aavistamatta suuntasin silmäni teoksiin, se oli lähellä. Aivonyrjähdys, siis. Kubistiset valokuvat vielä ymmärrän, nekin, joissa aika kulkee vaikka kuva on paikallaan. Mutta kuvat, joissa on kuvia kuva kuvassa -teosten tekemisestä, koettelevat paitsi hahmotuskyvyn myös huumorintajun rajoja.
Annoin Hockneylle, tuolle vanhalle homolle, kuitenkin anteeksi. Maiseman takia.
Minäkin olen joskus yrittänyt neljän ruudun tekniikkaa, kun maisema ei ole mahtunut kerralla etsimeen. Vaan Hockneypa oli älynnyt kuvata kerralla neljä rullallista ja sisällyttää maisemaan aina myös omat kenkänsä. Seuraavalla lomamatkalla minä jätän vaatteet kotiin ja pakkaan laukun täyteen filmiä.
Sanna Sommers
