16. helmikuuta 2001
Teksti:

Helsingin keskusta ruuhka-aikaan: äänisaaste vyöryy niskaan kaikkialta. Autot tööttäilevät, raitiovaunut jyrisevät ja liikennevalot soivat lakkaamatta.
    Tavallisen ihmisen korvissa kaupungin äänet ovat rasittavaa ja ikävää melua. Mutta äänitaiteilija Petri Kuljuntausta kokee äänimaailman aivan toisin. ”Voisin sanoa pitäväni melusta.
    ”Kuljuntausta käyttää melua työssään. Hän kiertää kaupungilla ja äänittää niin sanottuja epämääräisiä ääniä, joissa ei ole kyse sävelistä tai säveltasoista.
    ”Se on aina yllätys ympäristönauhoituksia kuunnellessa, että mitä sieltä löytyy. Aivan uskomattomia ääniä, joita ei kukaan osaisi organisoida niin upeasti. Esimerkiksi monta liikennevaloa piipittää hieman epävireisesti ja muodostaa näin minimalistisen kudelman. Ei sitä ole silti tarkoitettu koko ajan kuunneltavaksi, vaan sopivina annoksina sopivina hetkinä.
    ”Ympäristönauhoituksien pohjalta tekemäänsä äänitaidetta Kuljuntausta esitteli viimeksi elektronisen musiikin ja äänitaiteen Helsinki Sound 2001 -festivaaleilla Kiasmassa tammikuun puolivälissä.
    ”Yksi festivaalin alkuideoista oli ottaa Helsingin äänet jokaisen teoksen pohjaksi. Kerätä materiaalia ja katsoa mitä kukin saa irti”, festivaalin tuottanut Kuljuntausta kertoo.
    Kuljuntaustan lisäksi festivaaleilla esiintyivät alan huippunimet David Rothenberg, Richard Lerman ja Atau Tanaka. Salit olivat täysiä ja äänitaide huikeaa. Sen rinnalla viime vuoden mullistavimpana rocklevynä mainostettu Radioheadin
     Kid A:kin kuulostaa pikkupoikien midi-iltamilta.
    Juuri uudenlaisen äänitaiteen esittämisestä Helsinki Sound 2001:ssä oli kysymys, Kuljuntausta kertoo.
    ”Tänä päivänä tarvitaan tämän päivän ääntä. Mennyttä ei tulisi kieltää tai pyrkiä hävittämään, mutta pitää kuunnella, mitä nyt tapahtuu. Viulu, piano ja sähkökitara olivat oman aikansa hi-techia. Nauhuri, mikrofoni ja tietokone ovat tämän päivän musiikki-instrumentteja. Nyt meillä on vihdoinkin laitteet, joilla ilmassa olevaa soivaa ääniainesta voidaan muokata ja käyttää musiikin materiaalina.
    ”Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitokselta valmistunut Kuljuntausta uskoo vakaasti traditioihin ja lakeihin sidotun säveltaiteen jäävän vähitellen musiikin historiaan: ”Äänillä voidaan tehdä niin paljon, ettei me tarvita enää säveliä. Minä koen äänien maailman, ’korvan taiteen’, paljon rikkaampana.
    ”Aivan täysin Kuljuntausta ei kiellä traditionaalisen musiikin merkitystä itselleen. Bachille hänkään ei voi mitään. ”Se antaa käsittämättömiä kokemuksia, joskus liiankin suuria. Senkään takia en halua kuunnella sitä.
    ”Säveltaiteen lakien ja muodon lisäksi Kuljuntausta haluaa myös hylätä sen esteettiset ihanteet. ”En halua ilmaista tunteitani musiikissa. Tunteen palo, vaatimus, että musiikin pitää koskettaa tai saada liikkeelle, on vain yksi traditio.
    ” Onko elektronisen musiikin tarkoitus olla täysin tunteetonta? Kuljuntaustan mukaan kyse on aina tekijästä eikä instrumentin ominaisuuksista.
     ”Taiteen tekemisessä on etukäteen jo niin paljon arvolatausta, että tietokonettakin pidetään jonain pahana laitteena. Tavataanhan monia viulistejakin, joista sanotaan, että hän soittaa kuin kone. Me emme ole vielä oikein päässeet tästä romantiikan ajan taidekäsityksestä.

”Helsinki sound 2001:n mielenkiintoisimman esiintyjän, tokiolaisen Atau Tanakan, lavakalustoon kuuluu kannettava tietokone ja nippu siihen yhdistettyjä geelisensoreita, joilla sairaaloissa mitataan sydänkäyriä.
    Ääni syntyy, kun raajoihin kiinnitetyt geelisensorit lähettävät sähköimpulsseja kannettavaan tietokoneeseen. Jäsenten liikkeet määräävät äänen korkeuden ja tahdin.
    Synkän oloinen esitys on kuin sekoitus modernia tanssia sekä metallista suhinaa ja pauketta. Tanakan liikkeet ovat hitaita ja keskittyneitä, ja äänet kuulostavat välillä jopa hauskoilta.
    Soitin on sanfranciscolaisten insinöörien luomus ja nimeltään BioMuse. Sen kehittelyä tuki Ranskan Apple, jota kiinnosti laitteen käyttö interaktiivisen multimedian ohjauksessa.
    Tanakan mukaan BioMuse oli multimediamaailmalle vielä liian eksoottinen laite, eikä tuotantoon koskaan ryhdytty. Tanaka kuitenkin uskoo, että laite kehitetään vielä joskus kaupallisiin tarkoituksiin: ”Jos sitä käytetään luovaan ja kulttuuria rikastuttavaan toimintaan, miksei? En haluaisi sen kuitenkaan päätyvän videopelien myynninedistämisvekottimeksi tai jonkun pop-artistin show-elementiksi.
    ”Ennen festivaalin alkua Tanaka kävi muiden festivaalille osallistuvien taiteilijoiden kanssa Ruoholahden Nokia Research Centerissä esittelemässä laitteitaan. ”He olivat kiinnostuneita tietämään, miten taiteilijat näkevät teknologian, ja saamaan meiltä ehkä uusia ideoita. Kyse on siis eräänlaisesta vaihdosta.
    ”Tanakan seuraava projekti on luoda matkapuhelimilla musiikkiteos, ja hän toivoo saavansa Nokiasta yhteistyökumppanin. ”Olen samassa tilanteessa kuin viisi vuotta sitten. Kävin samalla tavalla esittelemässä Applelle ensin työtäni. Tällä tavoin minulla on varaa työskennellä erikoisen teknologian parissa.
    ” Tanakan kotisivuilla kerrotaan muun muassa BioMusella tuotetusta hendrixmäisestä kitaransoitosta. Kysymyksessä oli kuitenkin pelkkä kitaran ääntä tutkiva demoesitys. Vakavasti musiikkiin suhtautuvasta Tanakasta on huomattavasti mielekkäämpää soittaa oikeaa kitaraa kuin yrittää jäljitellä sitä koneella. ”Taiteilijana pyrkimyksenäni on löytää ja tuottaa uusia ääniä eikä imitoida vanhoja.
    ”Hauskimpana kokemuksenaan uusien äänien tuottamisesta Tanaka kertoo matkastaan Burkina Fasoon. Monissa paikallisissa kylissä ei ollut sähköä, joten Tanakan kymmenen hengen muusikkoryhmän piti tuottaa virta omilla generaattoreilla, kun he esiintyivät yhdessä paikallisten muusikoiden kanssa.
    ”Laitteistamme oltiin todella kiinnostuneita, mutta heillä oli myös vähemmän kysymyksiä. Kaikki oli heille niin uutta. Kyse oli vain puhtaista musiikillisista reaktioista, ei typeristä kysymyksistä kuten mitä softaa käytämme.” Joukoittain paikalle kerääntyneet kyläläiset eivät konerytmejä karsastaneet, vaan tanssivat ja juhlivat iloisina.

Viljami Puustinen
Kuva: Riina Reponen