16. helmikuuta 2001
Teksti:

Pääkaupunkiseudun asuntopulaan olisi pitänyt tarttua rivakasti jo aikaa sitten.
    Niin tuettujen arava-asuntojen kuin vapaarahoitteistenkin asuntojen rakentaminen jäi viime vuonna alle tavoitteiden. Rakentaminen on liian kallista kysynnän ollessa kova.
    Ympäristöministeriössä valmisteltu asunnottomuuden vähentämisohjelma on hyvä yritys, kunhan vain se ei jäisi monen muun ohjelman tavoin vain paperille.
    Taloja pitää rakentaa lisää. Pääkaupunkiseudulla valtion ja kuntien tulisi saattaa vapaat tontit asuntokäyttöön. Mutta tonttipolitiikka ei riitä. Lisärakentaminen nostaa rakentamisen hintaa ja sitä kautta asuntopulaa.
    Vanhanaikaiselta kalskahtava aluepolitiikka on yksi ratkaisuvaihtoehto.
    Kokonaisen kansakunnan valuminen työn perässä Helsinkiin pitää estää. Sitä ei halua kukaan. Muuallekin täytyy luoda työpaikkoja ja muita asumisen ehtoja.
     Aluepolitiikka ei kuitenkaan saa olla komeiden siltojen rakentamista sinne, missä niitä ei tarvita.
    Yksi valtion nykyjohdon pois sulkema ratkaisu olisi paluu vuokrasääntelyyn.
    Kun vuokrasääntelyä lähdettiin purkamaan vuonna 1991, silloinen hallitus uskoi, että näin saataisiin toimivat, terveet kysynnän ja tarjonnan lakiin perustuvat vuokramarkkinat, joilla asuntopula poistuisi.
    Lama lisäsi kyllä vuokra-asuntojen tarjontaa jonkin aikaa ja laski asumisen hintaa.
    Nyt asuntopula on pahempi kuin koskaan. Kärsijöinä ovat etenkin pienipalkkaiset nuoret ja opiskelijat.
     Perusväite vuokrasääntelyä vastaan on se, että se ei sovi vapaille markkinoille. Raha on asunnonomistajan vuokratuloista pois. Asumisessa markkinat – kysynnän ja tarjonnan laki – eivät kuitenkaan selvästi toimi hyvin.

Heikki Valkama,
päätoimittaja