15. joulukuuta 2000
Teksti:

Paljon menestystä ja yksi lyhyt painajainen. Siinä säveltäjä Uljas Pulkkisin, 25, tähänastinen elämä, jollaisesta useimmat aloittelevat säveltäjät voivat vain unelmoida.
    Painajaisesta myöhemmin. Pulkkisin menestys alkoi siitä hetkestä, kun hänen säveltämänsä teos esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti.
    Oktetto-sävellyksen esitys televisioitiin, ja yleisö äänesti sen hopealle Uussävel-kilpailussa. Menestys jatkui viime vuoden toukokuussa Belgiassa, kun Pulkkis voitti sävellyksellä Tears of Ludovico Kuningatar Elisabeth -sävellyskilpailun.
    Samannimisen pianokilpailun finalistit saivat Tears of Ludovicon ohjelmistoonsa ja soittivat teoksesta 12 erilaista tulkintaa. Kylkiäisenä tuli lounas kuninkaallisten kanssa ja mojova summa rahaa.
    Tänä syksynä Suomen nykymusiikin ykkösorkesteri Avanti! vei Pulkkisin sävellyksen At the Scarlet Sage Birminghamiin, ja vain muutamaa päivää myöhemmin tähtipianisti Marc-André Hamelin vieraili Helsingissä ja esitti Pulkkisin Tearsin.
    Pulkkisin menestyksestä iloitsevat opiskelukaveritkin Sibelius-Akatemiassa. Näkyvät persoonallisuudet parantavat muiden työmahdollisuuksia. ”Ihan pimee kaverihan se on”, nauraa joku hyväntahtoisesti. ”Hervottoman hauska seuramies.”
    Menestyksen ja maineen keskellä Pulkkis vaikuttaa enemmän pop-tähdeltä kuin akateemiselta säveltäjältä: hän ei häpeile esitellä meikkejään ja vaatekokoelmiaan, ja hänen nimensä vetää vertoja kaikille pääkalloille ja walluille.
    Sitä paitsi nimi on aito. Uljas Voitto Pulkkis. Sukunimi on ruotsinkielinen muoto Pulkkisesta, ja etunimet ovat perua 1970-luvun taistolaisuuden ajoilta, jolloin Uljasin vanhemmat olivat poliittisesti valveutuneita.

Säveltämisen työn rinnalla Pulkkis on pitänyt huolta opinnoistaan: keväällä valmistui sävellysdiplomi ja ensi vuonna on tarkoitus kääräistä musiikin maisterin paperit.
    ”Uuttera”, toteaa Pulkkisin entinen opettaja Tapani Länsiö. Cocktaileista pitävän säveltäjän ahkeruus ei aina välttämättä näy päälle. Kun vanhempiensa luona asuva Pulkkis keväällä ilmoitti tekevänsä diplomin, vanhemmat ällistyivät: ”Missä välissä sinä olet opiskellut?”
    ”Itsellänikin on ollut semmoinen olo, että pidän vain hauskaa”, Pulkkis sanoo Café Engelissä. ”Tosin säveltäjällä ovat teokset mielessä koko ajan.” Kahvilassa soi Sibelius, mutta alitajunnassaan Pulkkis työstää sellosävellystä Roi Ruottiselle. Puhe on analyyttistä ja kädet heiluvat.
    Itse säveltämisen lisäksi Pulkkis tekee lujasti työtä myös markkinoinnin eteen. ”Olen yrittänyt saada teoksilleni aina näkyvän kantaesityksen”, hän sanoo.
    Tavallaan kuitenkin Pulkkis itse on teostensa paras mainos. Suomalainen musiikkiyleisö juoruaa kahvipöydissä Pulkkisin Burberry’s-ruudullisista vaatekerroista. Ehkäpä brittimerkin suursuosion salaisuus olikin Uljas, eikä muotinäytöksissä Burberry’sin mannekiinina esiintynyt Kate Moss.

Kaikki markkinointi on silti turhaa, jos tuote ei ole hyvä. Pulkkisin tuote on. Hänen musiikkinsa on värimaailmaltaan rikasta, mikä kertoo innostuksesta ranskalaiseen nykymusiikkiin. Ranskasta voisi olla peräisin myös hauskuus, sillä perisuomalainen jahkailu ja tekotaiteellisuus ovat Pulkkisin sävellyksistä kaukana.
    Sävellysten nimet herättävät huomiota. Yleensä taidemusiikin partituurien kansissa on totuttu näkemään neutraaleja sinfonia- ja konsertto-nimityksiä. Pulkkikselle ne eivät kelpaa. ”Ne ovat tylsiä ja harmaita”, hän sanoo. ”Nimet tulevat minulle mieleen vasta kun kappale on valmis.”
    Pulkkis suunnittelee aina myös kansikuvan teostensa nuotteihin. At the Scarlet Sage syntyi kolibrin innoittamana, ja niinpä Pulkkis on taiteillut nuottien kansilehdille paikallaan lentävän kolibrin.
    ”Haluan ohjailla muusikoiden ajatuksia tiettyyn suuntaan”, Pulkkis sanoo. Mutta eikö ole vaara, että ulkomusiikilliset nimet johdattelevat teoksen kuulijaa liiaksi? ”Samalla tavalla voivat itse musiikin eri piirteet johtaa kuulijaa harhaan”, Pulkkis toteaa. ”Teoksissani on kuultu Beethoven- ja Wagner-sitaatteja, mutta itse en ole niitä sinne suunnitellut.”
    Säveltäjän ammatissa Pulkkis on hyödyntänyt musiikin historian tuntemuksensa lisäksi uusinta tekniikkaa. Elektronisen sovelluksen liittäminen sävellykseen karsii kuitenkin esitysmahdollisuuksia, kun tekniset ideat koetaan vaikeiksi toteuttaa. ”Monet tilaajat eivät missään tapauksessa tahdo edes ääninauhaa mukaan”, Pulkkis kertoo ja harmittelee yleisemmin taiteen ja tekniikan huonoa yhteensopivuutta.
    ”Miksi nykyoopperoiden libretto on aina jokin satu? Miksei aiheeksi oteta vaikkapa it-firman tarinaa tai satelliitin korjausoperaatiota avaruudessa?”
    Pulkkis osallistui pari vuotta sitten Varsovan syksy -festivaalin järjestämään nettikonserttiin. Nettikonsertissa hän oli ”audiovisuaalinen artisti”, yksi monista muusikoista, jotka eri puolilla Eurooppaa soittivat nykymusiikkia nettiyhteyksien välityksellä. Yleisö ei esityksestä innostunut. ”atk-harrastajia ei kiinnostanut nykymusiikki eikä musiikkiyleisöä atk-asiat”, Pulkkis sanoo.
    Uuden tekniikan mahdollisuuksia pitäisi Pulkkisin mielestä hyödyntää enemmän suomalaisessa nykymusiikissa. ”Ettei aina pitäydyttäisi satavuotisessa perinteessä. Musiikki ei saa olla tylsää, vaikka tieteellisen tarkka sommittelu onkin ainoa hyvä lähtökohta. Käsityötaito on välttämätöntä.”

Richard Wagner on Pulkkisin kotijumala, josta puhuessaan hän innostuu. ”Wagnerin musiikista saa käsityksen, että se on suorastaan viileän älyllistä. Kontrasti kiinnostaa. Wagnerin luonteenpiirteet heijastuvat oopperoiden henkilöhahmoihin mutta eivät sävelkieleen.”
    Säveltäjien musiikki on erilaista, mutta Pulkkis on kiinnostunut samoista turhamaisuuksista kuin Wagnerkin: vaatteista ja hajuvesistä.
    Vaatetuksen osalta Pulkkisin musiikkipiireissä tunnettu Burberry’s-villitys on laimentunut. ”Ruutu on alkanut kyllästyttää. Kerran peilin edessä ihmettelin, minne sen hohto on kadonnut.”
    Haastatteluun Pulkkis on pukeutunut Cerrutin kashmir-pukuun ja Cerrutin satiinihuiviin. Burberry’s-ajoilta on silti monta jäännettä: siniraidallinen paita, vaaleanruskea päällystakki sekä ruudullinen salkku ja sateenvarjo. Jalassa ovat Bossin kengät, joista voi halutessaan peilata itseään, ja kaulassa on Bossin kullanhohtoinen solmio.
    ”Pidän kaikesta mikä kiiltää”, Pulkkis sanoo ja muistuttaa: ”Sitten on tämä hajuvesi.” Meinasikin jo unohtua. ”Se on Chanel vitosta. Koko kylpyhuoneeni on Chanelia: saippua, vartalovoide ja meikki.”
    Kokonaisuudessa on yksi kauneusvirhe: silmälasit. ”Bossilta ei löytynyt kapeille kasvoilleni sopivia, niin nämä ovat tällaiset Safilot”, Pulkkis suree. Huolellisen koketeerauksen vuoksi Pulkkisin aamutoimet kestävät kauan. ”Ihan niin kuin naisilla.”
     Helsingissä on yhden käden sormilla laskettava määrä Pulkkikselle kelpaavia kauppoja. Vaateostosten todellinen mekka on Lontoo. ”Sinne kannattaa mennä alennusmyyntien aikaan”, Pulkkis neuvoo. ”Cerrutin puku maksoi oikeasti 10 000 mk, mutta sain sen kolmella ja puolella tonnilla!” Halvalta kuulostaa.

Pulkkisin tyyli ei miellytä kaikkia, mutta pinnallisuuden leima ei häntä pelota. ”Eihän taidemusiikin säveltäjä voi olla pinnallinen. Se on mahdotonta. Tämä on minulle vastapainoa älylliselle työlle ja tapa rentoutua”, hän selittää.
    Vaatteiden laadun pitää näkyä. ”Merkki takaa kestävyyden”, Pulkkis sanoo ja ihmettelee: ”Kaverit eivät ole suostuneet tulemaan kanssani shoppailemaan.”
    Toinen harrastus on rullaluistelu. Siihen pitää olla kuitenkin arkisemmat kamppeet, ”koska Cerrutin puvussa kaatuminen tulisi aika kalliiksi.” Potkulauta on viimeisin villitys. Se on käytännöllisempi, koska sillä voi potkia vaikka puku päällä.
    Pulkkis suhtautuu luontevasti naistenlehtijulkisuuteen, jossa hän on itsekin vieraillut. Se on hänen mielestään tapa saada hyvä musiikki ihmisten tietoisuuteen. ”Nykymaailma vaan on sellainen”, hän sanoo.
    Mutta mikä on pinnan ja sisällön suhde? Pulkkisin mukaan persoonallisuus ei voi näkyä musiikissa. Yritän väittää vastaan. ”Ajattelumaailma voi siirtyä musiikkiin, mutta ei persoonallisuus”, hän sanoo.
    Pulkkis tunnetaan ihmisenä, joka sanoo asiat suoraan. Monet kuulevat samaa suoruutta hänen musiikissaankin. Pulkkis on hauska seuramies, ja hänen musiikkinsa seurassa on hauska olla.
    Ehkä markkinointi on onnistunut, koska sisältö selvästi vastaa ulkomuotoa. Pulkkis ilmeisesti pelkää, että persoonallisuuteen tuijottaminen saattaa silti viedä huomiota itse musiikilta. Hänen tapauksessaan niin ei ole, sillä teokset ovat yhtä puhuttelevia kuin mies itse.

Ja lopuksi se painajainen. Se sai alkunsa, kun Uljas suuttui ja huusi Universal Editionin markkinointipäällikölle. Universal Edition on legendaarinen kustantamo, joka kiinnostui Uljasin musiikista ja kutsui hänet viime keväänä Torinon Biennaaliin.
    Järjestelyt olivat kaiken kaikkiaan myöhässä, eivätkä Uljasin pyytämät elektroniset laitteet olleet saapuneet ajoissa. Viimeinen pisara oli, kun joku sattui möläyttämään, ettei edes tiennyt mikä on rengasmodulaattori.
    Se oli Uljasille liikaa. Hän sanoi taas suoraan mitä ajatteli – Universal Editionin markkinointipäällikölle. Myöhemmin kotiin tuli kirje, jossa kerrottiin, kuinka taiteilijan kuuluu käyttäytyä. Anteeksipyynnöt eivät enää auttaneet.
    ”Ei voi jäädä harmittelemaan”, Uljas sanoo reippaasti, ja mikä on sanoessa, sillä töitä riittää. Harvalle säveltäjälle soitetaan ja kysytään: ”Mitä haluaisit säveltää?”
    Nyt työn alla ovat huilukonsertto Bis-levy-yhtiölle, sellosävellys Roi Ruottiselle sekä Mäntän musiikkijuhlien tilaus. Sinne on pyydetty ylimääräistä osaa Saint-Saënsin Eläinten karnevaaliin. ”Luulen, että sävellän hyttysen”, Uljas sanoo.

Janne Koskinen
Kuva: Ville Palonen