Valtio on siirtänyt osan päätöksentekovallasta kunnille muun muassa koulutuksen ja terveydenhoidon kaltaisilla tehtäväalueilla.
Standardi kurssikirjavirke, joka ei ilahduta kunnallisoikeuden professori Aimo Ryynästä lainkaan. Hänestä Suomessa ollaan liian valtiokeskeisiä.
”Ikään kuin valtio omistaisi kaiken toimivallan ja sitten armollisesti hajauttaisi sitä kuntiin”, Tampereen yliopistossa opettava Ryynänen sanoo ja muistuttaa, ettei kansanvaltaisessa oikeusjärjestelmässä valta kuulu millekään yksittäiselle taholle, vaan se on lainsäädännön perusteella jakautunut eri käsiin.
”Manner-Euroopassa – esimerkiksi Saksassa – kansalainen on vallan perimmäinen lähde, joka luovuttaa osan vallastaan ensisijaisesti paikallisyhteisölle, ja jos yhteisö ei selviydy jostain, niin vasta sitten tulee isompi taho kuvaan: liittokunta, osavaltio, valtio, eu. Meillä vallan ajatellaan kulkevan ylhäältä alas, siellä alhaalta ylös.”
Esimerkiksi Natura-ohjelman kohtaama vastustus johtui Ryynäsen mukaan ainakin osaksi siitä, että ympäristöministeriö hoiti sen vanhaan tapaan käskytystyylillä. ”Sanottiin, että ottakaa tai jättäkää eli siis ottakaa. Olisiko Natura herättänyt vähemmän vastarintaa, jos sitä oltaisiin lähdetty ideoimaan paikallistasolta käsin?” hän pohtii.
Uusien ajattelu- ja toimintatapojen etsimiseen on paineita, koska kuntien oma valta on kasvanut Suomessa reilusti viidentoista viime vuoden aikana. Valtion antamaa normistoa on purettu 1980-luvulta lähtien, ja vuoden 1993 valtionosuusuudistuksen jälkeen kunnat ovat saaneet itse päättää, mihin ne rahansa käyttävät: mielenterveyspalveluihin vai jalkapallostadioneihin.
Koulut, terveydenhoito, liikenne ja rakentaminen ovat ihmisten hyvinvoinnin kannalta olennaisia asioita, joista nykyisin päätetään erittäin pitkälle kunnissa. Ryynänen onkin usein huomauttanut, että hyvinvointivaltio on hyvinvointikunta
Samalla kun valtaa on siirretty kunnille, kunnallishallinnon tutkimus on lisääntynyt, ja sen yhteydet käytäntöön ovat voimistuneet. Ryynänen itse on mukana sisäministeriön ja Kuntaliiton osallisuushankkeessa, jossa pyritään vahvistamaan kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa kuntien päätöksentekoon. Hankkeessa tarkastellaan myös kunnissa kokeiltuja uusia toimintamalleja, ja tämä työllistää aikanaan tutkijoita.
Käytännön kokemusta päätöksenteosta Ryynänen on hankkinut toimiessaan kotikuntansa Orimattilan kunnanvaltuutettuna vuodesta 1996 lähtien. Hän kuuluu myös kokoomuksen puoluevaltuustoon.
Eurooppalaiset esikuvat ovat Ryynäselle läheisiä kunnallisdemokratian kehittämisessä. Hän haluaa nähdä kunnan yhteisönä.
”Meidän pitäisi päästä pois pohjoismaisen kuntamallin laitosmaisuudesta. Siinä kunta on tehokkaasti palveluja tuottava yritys ja kuntalaiset asiakkaita, joita siellä luukuilla palvellaan. Tietysti asiakkaita pitää jatkossakin palvella, mutta meillä on unohdettu se, että kunta on yhteisö, yhteinen asia, yhteinen paikkakunta, johon voidaan ja halutaan vaikuttaa.”
Yhteisöllisyyttä parannetaan Ryynäsen mukaan ensiksikin läpinäkyvyydellä, ”lasisella kaupungintalolla”, kuten saksalaiset sanovat. Suomessa ei hänen mielestään nähdä tarpeeksi hyvin, missä päätökset syntyvät ja miten ne vaikuttavat.
Tärkeä esimerkki piilossa tehdyistä ratkaisuista on kunnan luottamuselinten – kaupungin- ja kunnanhallitusten sekä lautakuntien – täyttäminen. ”Vaalit ovat ensin ja sitten alkaa todellinen taistelu, kun päätetään ketkä pääsevät mihinkin, eikä lopputulos välttämättä noudata vaalien lopputulosta”, Ryynänen kritisoi.
Läpinäkyvyyden lisäksi Ryynänen toivoo kuntalaisten asiantuntemuksen laajempaa hyödyntämistä. Vaikka kansalaiset eivät nykyisin halua sitoutua puolueisiin tai järjestöihin, heillä on kiinnostusta tilapäisiin hankkeisiin, hän kertoo.
”Jyväskylässä kaksi tutkijaa teki kesällä suunnitelman tiettyä aluetta koskevasta vapaa-ajanviettokeskuksesta. He keskustelivat maanomistajien kanssa ja tarjosivat sitten valmiin suunnitelman kaupungille. Suomesta kuitenkin puuttuvat mekanismit, joilla voitaisiin hyödyntää ihmisten asiantuntemusta.”
Vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen tähtäävät hankkeet herättävät usein kysymyksen siitä, kuka niitä oikein tahtoo ajaa. Haluaisivatko esimerkiksi Helsingin kaavoitusta valmistelevat virkamiehet, että osa heidän vallastaan siirtyy kansalaisille? Monia pelottaa, että erilaiset nuorisovaltuustot ja muut kevyet vaikuttamishankkeet tähtäävät ennemminkin siihen, että kritiikki tehdään vaarattomaksi.
”Se on ihan perusteltu pelko”, Ryynänen myöntää ja jatkaa, ”mutta monet asiat eivät mene enää nykyisin pelkällä virkakäskyllä täytäntöön, vaan tarvitaan kansalaisten panosta. Silloin on tärkeää saada kansalaiset mukaan päättämään.”
Hyvä esimerkki on turvallisuus. Turvallisuus ei ole yhtä kuin poliisin vuotuinen määräraha valtion talousarviossa, vaan hyvä turvallisuus syntyy vain kansalaisten ja viranomaisten yhteistyöstä, Ryynänen muistuttaa. Sama koskee hänestä kaavoitusta, joka ei saavuta tavoitteitaan ilman ihmisten hyväksyntää.
Demokratia on paitsi mukavaa, myös taloudellisesti kannattavaa. ”Maat, joissa kansalaisyhteiskunta toimii ja joissa kansalaiset haluavat sitoutua ja osallistua, menestyvät taloudellisesti paremmin kuin keskitetyt järjestelmät, joita kansalaiset eivät hyväksy”, Ryynänen sanoo.
Sisäministeriön osallisuushankkeessa ollaan hänen mukaansa jo pääsemässä kohti kovempia vaikuttamisen muotoja. Vuonna 2001 hallitus antaa eduskunnalle hankkeesta selonteon – stay tuned!
Ryynänen on jossain määrin pettynyt omissa yrityksissään osallistua päätöksentekoon. Hän on huomannut, että kunnanvaltuutetun mahdollisuudet vaikuttaa ovat huonompia kuin hän etukäteen oletti.
Tutkijoilla on Ryynäsen mukaan kuitenkin annettavaa: luottamushenkilön rooli on kunnallispolitiikassa kyseenalaistajan rooli, ja tutkijat osaavat kyseenalaistaa.
Puoluevaltuustopaikkaansa Ryynänen kommentoi sanomalla, että nykyisin puoluevaltuustoista on tullut enemmän koristeita, kun valta on puolueissa siirtynyt johtajille. Taustalla on ”minusta ja vähän muidenkin mielestä eduskuntakeskeinen kansanvalta-ajattelu”, hän sanoo.
”Tämä näkyy myös siinä, miten eduskuntaryhmien asemat ovat vahvistuneet. Ryhmät ovat saaneet lisää valmistelevaa työvoimaa, kansanedustajat saivat avustajat, ja muutos on imenyt voimavaroja kenttätason politiikasta. Useiden puolueiden toimistoista on väkeä vähennetty aika radikaalisti ja siirretty eduskuntaan, mitä en pidä välttämättä hyvänä.”
Eduskuntakeskeisyys näkyi Ryynäsen mukaan myös perustuslakikeskustelussa, joka painottui lähes täysin presidentin ja eduskunnan suhteisiin, ei juuri paikallistason asemaan.
Päätöksenteon arjessa koetuista pettymyksistä huolimatta Ryynänen muistuttaa, että tutkimukseen liittyy aina annos ihanteellisuutta. Tutkijan kuuluu olla hieman naiivi ja tarkastella ihanteellista demokratian mallia eli yhteisöllistä kuntaa, jossa kaikki voivat vaikuttaa asioihin.
”Vaikka arkielämässä näin ei olisikaan”, Ryynänen sanoo, ”niin tutkijan tehtävänä on olla selvillä, mihin suuntaan meidän on mentävä.”
Kyösti Niemelä
Kuva: Pasi Autio
