01. joulukuuta 2000
Teksti:

Kansallisoopperassa pyörii kuulemisen arvoinen iskelmäkaruselli: Giuseppe Verdin Trubaduuri. Tämä ikiverdi ooppera on täynnä melodioita, jotka tarttuvat kotiin vietäviksi. Niitä on kilkutettu pianosovituksina ja veivattu kaduilla posetiiveissa kohta 150 vuotta. Monesti itse tarinan käänteet pääsevät kummasti unohtumaan, kun musiikki ei aina tunnu seuraavan juonenkulkua.
    Trubaduurin libretto, siis teksti, onkin kuuluisa huonoudestaan. Katsojan on hankala pysyä kärryillä sekavilta tuntuvissa tapahtumissa. Ehkä Verdilläkin oli vaikeuksia, sillä sinänsä traagisen oopperan musiikillinen ilme on mukaansatempaava ja iloinen.
    Kaiken yllä on iätön veljessurman teema. Trubaduuri Manrico ja Lunan kreivi rakastavat Leonoraa. He ovat veljeksiä, mutta sen tietää vain mustalaisnainen Azucena, joka on kasvattanut Manricon kuin oman lapsensa.
     Libretto perustuu Antonio García Gutiérrezin näytelmään, jonka tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun sisällissodan aikoihin. Väkivallan sävyttämä tarina päättyy siihen, että Lunan kreivi surmaa oman veljensä. Samalla Leonora tekee itsemurhan ja Azucena joutuu roviolle. Melkoinen loppu siis.
    Kansallisoopperan Trubaduuria vaivasi ensi-illassa epätasaisuus. Osasyynä oli tietenkin tunnetusti hajanainen tarina. Loppua kohden tunnelma kuitenkin tiivistyi. Orkesteri lämpeni ja laulajat pääsivät kunnolla sisään hahmoihinsa.
    Parasta antia teoksessa on Verdin musiikki. Tulkkeina on erinomaisia laulajia, joista Päivi Nisulan Azucena ja Raimo Laukan kreivi Luna erottuivat parhaimpina. Orkesterin ja laulajien yhteistyössä oli ensi-illassa vielä epätarkkuuksia, mutta nekin korjaantunevat ajan kanssa.
    Lavastuksessa Tiina Makkonen oli tavoitellut väkivallan ilmettä. Kirjavat, ruosteiset pinnat tekivät yleisvaikutelmasta kuitenkin levottoman ja hieman tylsän. Tiivistyvässä lopussa valaistus kuitenkin muuttui niin, että näkymä siistiytyi.
    Näkymään saatiin imua hienoilla liikkuvilla kulisseilla, joista muotoutui mitä erilaisimpia miljöitä. Lämpöä toivat elävän tulen käyttö ja pinnoille heijastetut usein viitteelliset kuvat. Teoksen sirkusmaisuutta oli korostettu pestaamalla lavalle aitoja jonglöörejä ja trapetsitaiteilijoita. Kuorokohtaukset salpasivat hengen, mutta pienempien tehojen kohtaukset jäivät usein ihmeellisen kylmäksi.
    Trubaduurin ensi-ilta juhlisti 130-vuotiasta suomenkielistä oopperaa. Samainen ooppera esitettiin nimittäin vuoden 1870 marraskuussa Arkadia-teatterissa Antti Tuokon suomennoksena. Tapaus oli merkittävä, sillä olihan suomenkielinen kirjallisuuskin tuolloin vasta syntymäisillään.
    Onneksi ooppera lauletaan nykyisin alkukielellä, sillä omakieliset sanat tekisivät tarinasta viimeistään täydellisen farssin. ”Minussa palaa torjutun rakkauden hirmuinen mustasukkainen roihu!” laulaa kreivi Luna. Italiaksi se kuulostaa paljon hienommalta: Di geloso amor sprezzato arde in me tremendo il foco!
    Tammikuussa oopperassa vietetään Verdi-viikkoa, jolloin nähdään Trubaduurin lisäksi myös La Traviata, Otello ja Don Carlos. Trubaduuri on varma valinta, sillä hyvästä musiikista pitävät kaikki.

Janne Koskinen
Kuva: Sakari Viika