15. joulukuuta 2000
Teksti:

Minä olin diktaattori.
    Minä hallitsin rautaisella kädellä.
    Vapaahetkinäni, joita oli vähän, minä leikin karhunpenikan kanssa, jolle olin antanut nimeksi Korkeakoulutus.
    Korkeakoulutus oli myöskin sen lentokoneen nimi, jonka olin luutnantti Ollilan johdolla lähettänyt maailmannapaa etsimään.
    Hallitustoimeni olivat hyviä. Ensimmäisenä päivänä valtaantuloni jälkeen olin antanut bulletiinin, jolla määräsin peruskoulun, myöskin Korkeakoulutuksen kivijalaksi nimitellyn, revittäväksi alas kolmessa vuorossa, yötä päivää. Innokas rakennusmestari oli pannut jonkun dynamiittipötkyn liikaa, koska pari viereistäkin taloa tuli alas koulun mukana.
    Tilalle rakennutin uuden, komean, hyvien asuinalueiden koulun, johon itse määräsin opettajat. Tähän kouluun panin omat ja ystävieni pojat ja tytöt.
    Tein muitakin mahdottomalta näyttäviä tekoja.
    Niinpä asetin hallituksen, jolla ei ollut oppositiota. Siksipä hallitus uskalsi ehdottaa minulle, että julkinen korkeakoulutus kokonaan lakkautettaisiin.
    Valtakunnan olot järjestettiin tunnustusta ansaitsevalla tavalla. Kun otin pois yliopistoilta heille lupaamani rahoituksen ja vakuutin heille maamme kilpailukyvyn riippuvan koulutuksesta, sain jälkimaailmalta lisänimen: hyväntekijä.
    Tein lukuisasti muitakin hyviä töitä.
    Mahdoton kävi minulle mahdolliseksi.
    Niinpä köyhdytin Helsingin yliopiston käden käänteessä. Turvasin yliopistoväelle oikeuden opetukseen kohtuuttoman opiskelijoita per opettaja -suhteen mukaan ja kun yliopistot saattoivat asian tiedotusvälineisiin, sain lisänimen: teoissa väkevä.
    Ylioppilaat opiskelivat talouden kielellä Helsingin yliopistossa, kuuntelivat täyteen tupattuja massaluennoita ja lukivat puhkialleviivattuja oppikirjoja.
    Poistin sivistyksen kuvat yliopistosta ja sivistyksen muistot koko maasta. Erotin kaikki yliopistoja hännystelleet virkamiehet. Niitä lähti isoja jos pieniäkin virkoja.
    Yliopiston köyhdyttäminen sai aikaan ihmeitä. Hengenviljelys alkoi kannattaa, tieteiden kaupanharjoitus vilkastui, Nokia-palkinnoita piti suomalaisille antaa tuon tuostakin. Yliopisto, joka oli ollut etuoikeutetun luokan käsissä, muodostui suomalaisen tietoteollisuuden palvelukseen valmistuvien opinahjoksi. Varmemmaksi vakuudeksi siitä, että yliopistoa todella johdetaan linjaamallani tavalla, panin Maija Raskin yliopiston rehtoriksi.
    Edistin kauppaa ja teollisuutta, tehomaataloutta ja kaikkia elinkeinoja, kuten olin lukenut historiasta hyvien hallitsijain tehneen ennenkin.
    Ja sain kaikki hyvään kuntoon, ihmisiin mielisuosion ja hyväntahdon, luovuin kansalaisten ihmeeksi ja murheeksi diktaattorin virasta ja lähdin perheineni Lotinapellon lähistöltä ostamalleni maatilalleni, jossa viljelin tulppaaneja hamaan kuolemaani saakka.

Otto Mattsson

Kirjoittaja työskentelee tuottajana WSOY:ssä.

Lue alkuperäinen Lautamiehen pakina