06. lokakuuta 2000
Teksti:

”Paras skandaali syntyy yhteisössä, jonka moraalikäsitys perustuu yhteisiin moraalisääntöihin ja -ihanteisiin”, määrittelee historioitsija Marja Jalava. ”Toisaalta yhteisössä pitää olla myös riittävästi toistensa kanssa kilpailevia eturyhmiä. Tällaisessa tilanteessa vastakkainasetteluja on helppo luoda ja niiden elinvoimaisuus säilyy.”
    Toisin kuin skandaalinhimoisten rivikansalaisten, Jalavan kiinnostus skandaaleihin on puhtaasti ammatillista. ”Skandaalit ovat tulleet viime vuosina historiantutkimuksen apuvälineiksi. Kiistojen avulla saadaan esiin historian moninaisuus ja mielipiteiden kirjo.”
    Jalava on tutkinut suomalaista sukupuolimoraalia vuosisadan vaihteessa, mikä johdatti hänet kauppatorin laidalle. Siellä katselee merelle tyttö, joka ilmestyessään maisemaan vuonna 1908 käynnisti oman aikansa kulttuuriskandaalin.
    ”Feministien mielestä Havis Amanda olisi kuulunut lähinnä herrojen tupakkahuoneeseen. Sillä oli pariisilaisen ilotytön ruumiinmuoto, ja vielä vanhanaikainen kampaus”, Jalava kertoo. ”Naisasianaisia ärsytti lisäksi patsaan korsetin mukaan muokkautunut ruumiinrakenne. Ajan feministeille korsettiin kahlittu nainen oli vailla tahtoa oleva olento, joka ei itse osaa hallita omaa kehoaan.”
    Naisasianaisten lisäksi Havis Amanda -riitaan osallistuivat nouseva työväestö, suomenmieliset, ruotsinkieliset liberaalit ja kirkollisen moraalin kannattajat.

Havis Amanda -kohu täytti molemmat skandaalin vaatimukset. Suurinta osaa suomalaisista yhdisti kristillis-idealistinen moraali ja haave itsenäisyydestä. Toisaalta yhteiskunnassa oli tarpeeksi suuria ihmisryhmiä, joiden välillä oli peruuttamattomia ristiriitoja.
    Liberaalit ruotsinkieliset korostivat kannanotoissaan vapaamielisyyttä ja eurooppalaisuutta. Ainoina keskustelijoina, joilta herui Ville Vallgrenin veistämälle patsaalle ymmärrystä, he ajautuivat riitoihin sekä naisasialiikkeen että suomenkielisten kanssa, Jalava kuvailee.
     ”Hufvudstadsbladetin ympärille ryhmittyneet miehet pilkkasivat feministien asennetta. Lehden taidekriitikon Gustaf Strengellin mukaan patsas oli ’helmi sioille’. Myös työväestö piikitteli feministejä. Työmies-lehti kirjoitti, ettei naisten, joita kukaan ei viitsinyt katsella edes täysissä pukeissa, kannattanut arvioida patsasta esteettisesti.”
     Suomalaisuusaatteen ja kansallisromantiikan edustajat puolestaan halveksivat avoimesti Vallgrenin edustamaa art nouveauta. He ihmettelivät, miksi ranskalaisilta kriitikoilta kiitosta saanut patsas ansaitsi paikan Suomen pääkaupungissa, kun taas eurooppalaisuutta Helsinkiin kaivanneet ruotsinkieliset liberaalit pitivät tätä Havis Amandan ansiona.
    ”Moraali on ollut aina skandaalien rakennusaine. Niin myös sortovuosina, jolloin kysymykset kansakunnan siveydestä nostattivat tunteita. Arkipäivän sanomalehtiretoriikassa kiistelivät sivistynyt ja kulturelli eurooppalaisuus sekä Suomen kansan Aasiasta periytyvät hallitsemattomat vietit, joihin valistunut kansakunta uhkasi sortua”, Jalava kuvaa.
    Pelkkä patsaan alastomuus ja ulkomainen tyyli eivät shokeeranneet ihmisiä. Hämmennystä aiheutti se, että maallinen naisveistos sai koristaa maan pääkaupunkia, johon aikaisemmin oli pystytetty kansallisessa hengessä suurmiesten pönäköitä patsaita.
     Patsaskeskustelu laantui vuoden 1908 lopussa. Jalavan mukaan sen vaiensivat tehokkaasti puheenvuorot, joita esittivät taiteentuntijat sekä maan johtavat taiteilijat Akseli Gallen-Kallela mukaan lukien.

Nykymaailmassa Havis Amanda –skandaali ei olisi enää mahdollinen, Jalava arvioi, mutta sen avulla voi ymmärtää paremmin nykyisiä skandaaleja.
    ”Vallgrenin patsaan skandalisoiminen edellytti ihannetta yhtenäisestä kansasta, jolla oli yhtäläinen moraali. Nykyään suomalaiset ovat jakaantuneet lukuisiin erilaisiin ryhmiin, joilla kaikilla on enemmän tai vähemmän omanlaisensa käsitys moraalista. Suurin osa ihmisistä ajattelee, että jokainen tallaa tavallaan. Ja hyvä niin.”
    Taiteilijoista on monen muun ihmisryhmän tapaan tullut joukko, joka saa aivan rauhassa yrittää järkyttää moraalia.
    ”Julkisuus yrittää kyllä tehdä paljon töitä kaivaakseen taiteen kentästä esiin skandaaleja. Viimeisin iso yritys oli Ecce Homo-näyttelystä kevään ja kesän aikana käyty keskustelu. Sekin käsiteltiin kuitenkin melko nopeasti loppuun”, Jalava pohtii.
    Kulttuuriskandaalit ovat nykyajassa tuomittuja häviämään mehukkaammille julkkisskandaaleille. Median tapa herättää moraalista närkästystä yleisössä on niin pinnallinen ja nopea, ettei taide pysty kilpailemaan julkkisten toilailujen kanssa. Jopa kakkaa yleisön päälle 1980-luvun alussa heitelleen Jumalan teatterin kaltaiset tempaukset menettävät kiinnostavuutensa parissa viikossa.
    Jalavasta tällaisella eriytymisellä on hyvät puolensa. ”Se osoittaa ainakin, että nykyään osaamme katsoa taidetta taiteena emmekä moraalin jatkeena.”

Aivan hedelmätöntä maaperää skandaaleille kulttuuri ei vielä kuitenkaan ole. Tuoreena esimerkkinä Jalava mainitsee Nelosen ”homosarjan” Älä kerro äidille. Kolumnisti Ritva Santavuori on jo ehtinyt haikailla Iltalehdessä sitä urhoollista, joka tekisi sarjasta rikosilmoituksen.
    Myös kansanedustaja Päivi Räsänen (krist) on tuominnut sarjan julkisuudessa sillä perusteella, että siinä kuvataan vihjailevasti alaikäisen pojan ja täysi-ikäisen miehen välistä seksisuhdetta. Sarja liikkuu Räsäsen mielestä paitsi hyvän maun, myös alaikäisen seksuaalisen hyväksikäytön kieltävän lain rajoilla.
    Tutkija Jalava arvioi, että velvollisuudentuntoisen moraalinvartijan tavoin Räsänen yrittää kaivaa moraalista närkästystä esiin yleisöstä, jolle homoerotiikka on joko hyväksyttyä tai yhdentekevää.
    Vaikka yleisesti ottaen tällainen yritys on nykyisin vaikeaa, Jalava ei ole valmis julistamaan närkästyksen aikakautta päättyneeksi. Yhtenäisen moraalin maailmaan voi nykyisestä sallivasta aikakaudesta olla yllättävän lyhyt matka.
    ”Mielipideilmaston yhdenmukaistumiset tapahtuvat äkkiä. Esimerkiksi jokin vakava taloudellinen tai ekologinen kriisi voisi herättää tarpeen koko kansan moraalille”, Jalava sanoo.
     Hän uskoo, että meistä on tullut entistä yksilöllisempiä skandaalien kuluttajia, joille närkästystä osataan markkinoida tehokkaasti. Jalava mainitsee mehevinä skandaaliaineksina muun muassa ekoradikalismin ja turkistarhaiskut.
    ”Kettutytöt kuumentavat ihmisten tunteita kaikissa ihmisryhmissä. Heidän tekemisistään keskustellaan nyt niin kuin Havis Amandasta aikoinaan.”

Historiallinen yhdistys järjestää seminaarin aiheesta Skandaali! Kulttuurikiistat aikakautensa ilmentäjänä. Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, 12.10. kello 16.

Anna-Kaisa Pitkänen
Kuva: Nelonen