20. lokakuuta 2000
Teksti:

In media res eli suoraan asiaan. Historian professori Juha Siltala määrittelee sivistyksen elämäntavaksi, johon kuuluu filosofista pohdintaa ja joutenoloa sekä käytännön tietoa. Sivistystä ei saavuteta tuottamalla ja omaksumalla, vaan ihmiseltä vie aikaa nivoa tiedoistaan oma maailmankuvansa. Siksi tehokkuusvaatimukset sopivat erittäin huonosti kansalaisten sivistämiseen.
     Myös opetushallituksen pääjohtaja Jukka Sarjala mainitsee yleissivistyksen ominaislaaduksi joutilaisuuden. ”Suomen sana ’koulu’ juontuu ruotsin ja latinan kautta kreikasta, jossa sanan ’skhole’ yksi merkitys oli joutilaisuus. Yleissivistävä koulutus oli siis tarkoitettu vapaille kansalaisille, jotka laajensivat tietämystään. Alkuperäinen merkitys kannattaisi muistaa nykyään. Peruskoulu ei ole 9-vuotinen tietokilpailu.”

Klassisen määritelmän mukaan yleissivistystä ovat tiedot ja taidot, jotka kuuluvat jokaiselle kansalaiselle. Sen juuret ovat antiikin maailmassa ja nykymuotoisena se heräsi eroon valistuksen aikana.
    ”Klassinen yleissivistys, kreikkalaisten enkyklios paideia, oli mahdollisimman kokonaisvaltaisen kasvatuksen tulos. Klassisen yleissivistävän kasvatuksen perusajatus on, ettei mitään inhimillisen tiedon aluetta saisi tietoisesti jättää kasvatuksessa huomiotta”, kertoo klassillisen filologian professori Paavo Castrén.
     Klassisessa sivistysihanteessa korostettiin sitä, ettei sivistys ollut pelkkä suljetun eliitin etuoikeus. Jokaisen kaupunkivaltion kansalaisen tuli olla sivistynyt pystyäkseen osallistumaan yhteisten asioiden hoitoon. Tällainen periaate oli aiempaan pappiseliitin hallitsemaan itämaiseen sivistyskulttuuriin verrattuna käänteentekevä.
    Ihmisen ei tarvitse olla yhden alan asiantuntija tai lukea määrättyjä kirjoja vastatakseen klassista sivistysihannetta, vaan hänen on kyettävä hahmottamaan kokonaisuuksia ja arvioimaan ylhäältä annettua tietoa.
    Myöhemmin sivistys on vaikuttanut modernin länsimaisen demokratian kehitykseen. Sekä porvaristo että työväenliike ovat pyrkineet sivistämään kansaa, mutta antiikin perusajatus on säilynyt. Myös nykyään sivistystä voi Juha Siltalan mukaan perustellusti kutsua ”kansalaiskompetenssiksi”.

Sivistyksen sisällöstä on riidelty niin kauan kuin kansalaisia on sivistetty. Yksistä sivistys tarkoittaa vieraiden kielten ja kaunokirjallisuuden tuntemusta. Toisista se on tietoa luonnonlaeista ja matematiikan perusteista.
    ”Henkilö ilman luonnontieteellistä yleissivistystä ei ole yleissivistynyt. Perinteisesti yleissivistykseen on luettu vain kirjallisuus, filosofia, historia ja näiden kaltaiset humanistiset aineet. Ajattelija C.P. Snow puhuu tästä ensimmäisenä kulttuurina, kirjallisten älyköiden yleissivistyksenä”, selittää fyysikko Kari Enqvist.
     Enqvistin mukaan on runsaasti perusteita sille, miksi luonnontieteellinen sivistys kuuluu suureen yhteiseen yleissivistykseen.
    ”Viime vuosisata oli sähkön vuosisata, ja niin tulee myös 2000-luku olemaan. Esimerkiksi transistori ja geeni ovat vain 50 vuotta vanhoja keksintöjä. Tämä kertoo, kuinka nopeasti luonnontiede muokkaa maailmaa.”
     Enqvist suree eri tieteenalojen eristäytymistä toisistaan.
    ”Vanhaan jakoon perustuu löyhästi myös ihmisten karsinointi ’sisällöntuottajiin’, humanisteihin ja ’välineiden tuottajiin’, luonnontieteilijöihin. Jako edustaa valitettavasti enemmän ajatuksen esittäjien toivemaailmaa kuin reaalitodellisuutta. Kummankin alan asiantuntijat tarvitsevat toisen puolen tietämystä.”
    Nykyään monet luonnontieteilijät ja humanistit yrittävät lähentyä. Yksi syy on varmasti yhteinen vihollinen eli koulutusjärjestelmän suosima välineellisen sivistyksen ihanne. Nykyajan koulu kasvattaa lapsista tiedon hankkijoita, jotka tietävät reitin kirjastoon ja osaavat surffata netissä. Vuosiluvuilla tai kemian kaavoilla ei ole niin paljon väliä.

Mitä sitten vaalien alla poliitikkojen puheissa vilahtava sivistys merkitsee käytännössä? Sen määrittelevät valtioneuvosto, opetushallitus ja viime kädessä koulut päättäessään mitä yleissivistävä koulutus pitää sisällään. Silloin joudutaan tekemään valintoja, jotka raha sanelee.
    Rahasta puhuttaessa vanhojen sivistysihanteiden vaalijat tuntuvat vaativan usein turhaa ja kallista. Yleissivistyksen puolustajia on perinteisesti syytetty elitismistä, ja Siltalalle, Castrénille ja Enqvistille sivistys onkin itseisarvo. Kaikkea ei voi eikä tarvitse laskea rahassa. Toisaalta näennäisesti tuottamattomasta sivistyksestä voi olla yllättävää hyötyä.
    ”Esimerkiksi kansainvälisissä tapaamisissa keskustelutaito ja sivistys voivat tuoda jopa taloudellista etua. Koko ihmiskunnan tasolla sivistys antaa meille tietoa menneestä ja estää tekemästä samoja virheitä uudelleen”, Castrén huomauttaa. Hän uskoo, että klassiseen yleissivistykseen perustunut vanha koulu voisi tarjota vastauksia jopa nykykasvatuksen ongelmiin.
    ”Klassisessa kasvatuksessa nojauduttiin vanhoihin koeteltuihin esikuviin, kuten kreikkalaisen mytologian, Rooman suurmiesten ja Raamatun henkilöiden elämään. Vierailin jokin aika sitten nuorisopsykiatrien kokouksessa, jossa ammattilaiset kantoivat huolta esikuvien puuttumisesta nuorten elämästä. Omasta koulustani esikuvia ei puuttunut.”

Ihmisen sanotaan tarvitsevan humanistista sivistystä itsensä ymmärtämiseen ja luonnontieteellistä sivistystä maailman ymmärtämiseen. Kari Enqvistin mielestä luonnontieteellinen sivistys on hyvin tarpeellista, sillä sen laiminlyöminen johtaa pahimmillaan maailmankuvan jäsentymättömyyteen.
    ”Jos päätämme olla panostamatta luonnontieteelliseen sivistykseen, joudumme miettimään, haluammeko ihmisten elävän luonnontieteellisen sivistyksen jäsentämässä todellisuudessa vai maailmassa, joka näyttäytyy meille käsittämättömänä, sattumanvaraisena ja lähes maagisena”, Enqvist sanoo.
    Luonnontieteellisen sivistyksen vähimmäisvaatimukset Enqvist määrittelee sillä varauksella, että jokainen yksilö päättää itse oman sivistyksensä laajuudesta. Välttämättömistä perusasioista ei kuitenkaan pidä tinkiä.
    ”Ihmisillä tulisi olla jokin ymmärrys siitä, mikä on heidän suhteensa luontoon ja ympäröivään todellisuuteen. Eheään maailmankuvaan kuuluu käsitys maailmankaikkeuden mittasuhteista, aineen perusrakenteesta sekä maailmankaikkeutta ohjaavien lakien tarkkuudesta. Tieto geeneistä, evoluutiosta ja aivotoimintojen sähkökemiallisesta luonteesta on myös osa yleissivistystä. Luonnontieteellinen sivistys estää meitä uskomasta huuhaa-tietoon.

Sivistyksen miekalla on alistettu mutta myös noustu vallanpitäjiä vastaan. Sorron ikeessä eläneet yhteiskuntaluokat Euroopassa ovat vaatineet vapautta sivistää itseään. Niille sivistys on ollut aina katolisen kirkon ajoista lähtien ase suljetun tiedon taakse piiloutuneita vallanpitäjiä vastaan.
    ”Sivistys on taitoa keskustella asioista, jotka eivät kuuluu yksilölle hänen asiantuntemuksensa puolesta. Sivistynyt ihminen seuraa, mitä hänen ympärillään tapahtuu ja ottaa siihen tarvittaessa kantaa. Siksi hän ei ole vallanpitäjien johdateltavissa ”, historian professori Siltala summaa.
     Lehdistö ja yliopisto olivat viimeisiä sivistyksen saarekkeita yhteiskunnassa, Siltala arvioi. Nyt kun nekin ovat joutuneet tulosvastuuseen, aikaa puntaroida asioita ja rakentaa perusteltuja kokonaisuuksia on entistä vähemmän. Ajan puute on nykyisin sivistyksen pahin uhka.
    ”Nykyinen elämäntyyli on keskittymiskyvytön, eikä salli yleissivistyksen edellyttämää asiakokonaisuuksien rakentelua. Ennen pitkää tilanne johtaa sivistyskriisiin”, Siltala spekuloi.
    Akateemisen sivistyksen surkea tila konkretisoituu Siltalan mukaan yliopistolle rakennetuissa sivistyksen julkisivuissa.
    ”Esimerkiksi uuden Topelian piha antaa kasvot yliopiston sivistyskatastrofille. Piha kaikuu tyhjyyttään, vaikka sinne on luotu loistavat puitteet yhteiseen ajanviettoon ja keskusteluun. Edes opiskelijoilla ei ole nykyään varaa sivistyneen elämäntavan luovaan joutilaisuuteen.”

Anna-Kaisa Pitkänen
Kuva: Tiina Karjalainen