20. lokakuuta 2000
Teksti:

”Missä hengessä tätä juttua tehdään?” Jaana Rokka kysyy ensimmäiseksi puhelimessa. Koe-eläintenhoitaja on väsynyt eläinoikeusaktivistien syytöksiin. Julkisuus arveluttaa, mutta Rokka suostuu.
    Rokan työpaikalle on vaikea löytää. Viikin Biokeskus on iso ja eksyttävä, eikä yhtään koe-eläinasemalle opastavaa kylttiä näy. ”Turvallisuussyistä”, Rokka huomauttaa.
    Samasta syystä hänen ammattinimikkeensä on nykyään laboratoriomestari eikä eläintenhoitaja. Kaikki yliopiston eläin-alkuiset nimikkeet vaihdettiin Kuopion toissakesäisen selkkauksen takia. Tuolloin aktivistit osoittivat viikkokausia mieltään koe-eläinaseman edustalla ja solvasivat aseman työntekijöitä.
    Ja samasta syystä kukaan Viikin koe-eläinaseman hoitajista ei suostu valokuvaan.

On syntynyt viheliäinen kierre.Aktivistien iskut pelottavat hoitajat hiljaisiksi, ja tutkijat käpertyvät yhä syvemmälle kammioihinsa. Vaikeneminen herättää epäilyjä pahimmasta, ja niinpä monella aktivistilla on väärä käsitys yliopistoissa tehtävistä eläinkokeista ja eläinten hoitajien työstä.
    ”Luulevat varmaan, että me täällä vedetään hiiriltä varpaita irti ja kiusataan eläimiä huviksemme”, Jaana Rokka hymähtää. ”Mehän teemme täällä käytännön eläinsuojelutyötä!”
    Aktivistien painostus onkin osunut väärään kohteeseen. Hoitajat eivät voi lopettaa eläinkokeita, mutta eläinten hyvinvointi on pitkälti heidän käsissään: he päättävät, montako eläintä yhteen häkkiin sijoitetaan ja millaisia kiipeilyputkia tai pesiä häkeissä on.
    ”Lain mukaan yhdessä häkissä saisi olla seitsemän rottaa, mutta minä en pidä kuin kolme tai neljä samassa”, Rokan työtoveri laboratoriomestari Irmeli Harlin näyttää.
    Paljolti hoitajien omasta aktiivisuudesta on kiinni, millaisia virikkeitä he häkkeihin kehittelevät. ”Se tietysti lisää meidän työtaakkaamme. Mutta mielellään sen vaivan näkee, kun huomaa, että eläimet viihtyvät paremmin”, Rokka tuumii.
    Eläinten säilytyshuoneissa käy kova rapina. Hiirten ja rottien häkit ovat päällekkäin korkeissa telineissä. Pienessä huoneessa voi olla satoja jyrsijöitä. ”Tilasta on pulaa – se on tietysti rahakysymys”, Irmeli Harlin valittaa.

Siirtogeenitutkimuksen lisääntyminen on tuonut uusia paineita hoitajien työhön. Geenitutkimuksessa eläinkoe koostuu pitkälti siirtogeenisen eläimen tarkkailusta: tutkitaan esimerkiksi miten tietty geeni vaikuttaa hiiren terveyteen sen ikääntyessä. Tämä tarkoittaa, että häkkejä ei vapaudu entiseen tahtiin.
    Hoitajat ovat ikävässä välikädessä, kun tutkijat vaativat tilaa yhä uusille koe-eläimille. ”Tästä paikasta on tullut hiirien ja rottien vanhainkoti”, Rokka kuvaa. ”Me yritämme siinä sitten selittää, että ahtaammin ei eläimiä voi tunkea.”
     Eläinten hyvinvointi on tärkeää Rokalle, Harlinille ja muille hoitajille, mutta he eivät vastusta eläinkokeita. ”Moni on ihmetellen sanonut, että luuli minua eläinrakkaaksi”, Rokka kertoo. ”Eläinrakas minä olenkin, kaikki täällä ovat. Ei tätä työtä jaksaisi tehdä, ellei pitäisi eläimistä.”
    Hänestä moni vain tuomitsee eläinkokeet miettimättä asiaa loppuun.”On niin helppoa hakea lääkettä apteekista miettimättä, miten se on sinne päätynyt. Jos ihmisten pitäisi hakea lihansa suoraan teurastamolta, voisi jäädä monelta pihvit syömättä.”

Kritiikittömästi hoitajat eivät kokeisiin suinkaan suhtaudu, sillä he saavat tuntea kouriintuntuvasti, mitä asianmukainen suunnittelu merkitsee.
    ”Monen tutkijan on ollut vaikea oppia suunnittelemaan kokeensa niin, että sitä varten hankittaisiin vain ne eläimet, jotka oikeasti tarvitaan. On kauheaa, että eläimiä varta vasten tuotetaan, ellei niitä sitten tarvitakaan”, Rokka huokaa.
    Tutkijoiden toiminnasta Rokka löytää muutakin moitittavaa. ”Heidän pitäisi puhua työstään enemmän julkisesti. ” Joskus edes eläinten hoitajat eivät tiedä, mitä heidän huoltamillaan eläimillä testataan.
    Vaikenemisen suurimmaksi syyksi hoitajat veikkaavat kilpailua. Tutkijat kisaavat, kuka julkaisee tutkimustuloksensa ensiksi. ”Jos siellä on Nobelin palkinto kiikarissa, niin eivät ne paljon viitsi huudella kesken olevista tutkimuksista ”, Irmeli Harlin heittää.
    Sekä Rokka että Harlin tunnustavat kannattavansa eläinkokeet korvaavien menetelmien kehittämistä. Työn menettäminen ei heitä pelota. Rokka uskoo, että hyviä eläintenhoitajia tarvitaan aina. ”Maailmasta ei eläimet lopu vaikka koe-eläimet loppuisivatkin. ”

Sanna Sommers
Kuva: Veikko Somerpuro