20. lokakuuta 2000
Teksti:

On se vaan kiva, että tänä syksynä keskitettyä palkkasopua hierotaan itsensä Paavo Lipposen johdolla. Kiva siinä mielessä, että monelta oli jo melkein unohtunut, että vielä vähän aikaa sitten hallitus ei oikein millään olisi suostunut tupo-pöytään. Vielä kolme vuotta sitten valtiovarainministeri Niinistökin oikein puhkui ja puhisi ja puhalsi ja vaati, että työmarkkinajehut sopikoot palkoista keskenään ja keskitetysti – mutta ilman valtiota eli verottajaa.
    Vaan tänä syksynä pääministeri kättelee tupo-veikkoja maireasti, sillä hallitus tavoittelee triplaa. Sillä tarkoitetaan talous- ja sisäpoliittista triumfia, jossa yhtaikaisesti alennetaan veroja, hillitään palkkojen nousua, pidetään budjettikuri ja samalla lyhennetään valtionvelkaa. Laskutaitoiset huomaavat, että siinä olikin oikeastaan jo neljä asiaa – niinpä viisaat talousmiehet kutsuvat sitä osuvasti triplaksi.
    Koska kenelläkään ei voi olla mitään sellaista herkkua vastaan, monelta on unohtunut myös se, että hallituksen tavoitteet eivät ole vain kansallisia ja tähän taloudelliseen tilanteeseen sidottuja. Kaikissa pohjoiseurooppalaisissa maissa verot tahdotaan alas. Kansainväliset järjestöjätit imf ja oecd ovat viime vuodet patistaneet korkean verotuksen euromaita – niistä erityisesti Suomea – alentamaan verojaan ja supistamaan julkista sektoria eli valtiota.
    Oli valtion pienentämisestä mitä mieltä tahansa, se on poliittisesti hankalaa. Sen huomasi 90-luvun alussa myös valtiosihteeri Raimo Sailas, joka yritti järjestellä ministeriöt uusiksi. Valtion omistamissa laitoksissa ja yrityksissä ollaankin lähinnä odoteltu sitä, että ihmiskato toteutuu itsestään. Lähivuosina pääosa valtion palkkalistoilla olevista lähtee eläkkeelle. Valtion virkamiehistä lähes 30 prosenttia on nyt yli 55-vuotiaita. Täytettyään 60 vuotta heistä on töissä enää viidennes.
    Miten käy silloin valtion? Millä tavalla huolehditaan näistä yhä suuremmista täyspäiväisesti golfaavista ikäluokista? Työssäkäyvien verotusta ei voi palauttaa korkeaksi. Nykyoloissa ei tunnu oikein realistiselta sekään, että saamme 20 vuodessa vähän yli kaksi miljoonaa uutta iloista lähihoitajaa, kuten Helsingin Sanomien Tilastokeskukselta tilaamassa tietokoneajossa paljastui.
    Periaatteellisia ratkaisuja onkin nähdäkseni kolme. Ensimmäinen, oecd:n ehdottama, on epätodennäköinen: eläkkeelle siirtymisen ehtoja Suomessa tiukennetaan. Tällä haavaa sen tekeminen olisi yhtä helppoa kuin käärmeen ajaminen pyssyyn. Suurten ikäluokkien kuningasboa luikertelee eläkeputkeen vaikka väkisin.
    Toinen vaihtoehto olisi myös epätodennäköinen: vanheneminen tehdään kalliiksi. Hyvä vanhustenhoito yksityistyy, ja valtio taas alkaa oikeasti huolehtia siitä, että kuluttamisesta tulevat verotulot käytetään nuorten perheiden subventoimiseen.
    Kolmas vaihtoehto on todennäköisin: odotetaan, että ihmiskato toteutuu itsestään. Joko nuorien tai vanhojen kohdalla.

Otto Mattsson
Kirjoittaja työskenteleen tuottajana WSOY:ssä.