On asioita, hoilla ei ole hintaa. Niihin kuuluvat esimerkiksi puhdas ilma, rauha ja hiljaisuus. Näinhän me olemme oppineet.
Mutta onko tämä enää totta nykymaailmassa?
Eräs suurista käynnissä olevista yhteiskunnallisista muutoksista on, että opimme mittaamaan rahassa sellaisiakin asioita, joilla ei aikaisemmin ollut mitään arvoa. Väestön kasvaessa ja yhteiskunnan muuttuessa saastuneemmaksi ja mölyisämmäksi ilmestyy hintalappu asioihin, joita ei aikaisemmin edes huomattu.
Esimerkiksi hiljaisuus on jotakin, joka ennen ympäröi kaikkia aamusta iltaan. Siksi varsin harva lienee ollut siitä tietoinen. Nykyisin toiset ovat ahdistuneita hiljaisuuden puutteesta, kun toiset puolestaan pelkäävät hiljaisuutta ja menevät hämilleen, jos se ympäröi heidät.
Oli reaktio jatkuvan mölyn hetkelliseen katkeamiseen mikä hyvänsä, se kertoo tapahtuneesta kehityksestä. Aiemmin huomaamattomasta on tullut korvin kuultavaa: uusi mitattava suure on syntynyt.
Päävastuussa tapahtuneesta muutoksesta on tietysti polttomoottorin keksiminen – ja se seikka, että monet ihmiset haluavat omistaa polttomoottoreita, jotka säksättävät autoissa, ruohonleikkureissa, veneissä ja moottorisahoissa, jotka puolestaan peittävät tasaisesti koko maapallon.
Siksi hiljaisuudella on nykyään kova hinta.
Mehän elämme yhteiskunnassa, jossa useimmilla on jo vaikeuksia ilahduttaa itseään uusilla autoilla, kodinelektroniikalla tai vaatteilla. Monet päättävätkin sijoittaa lisääntyvän vaurautensa omaan rauhaan. He vähentävät työssäkäyntiä, aikaistavat eläkkeelle siirtymistä tai ostavat piilopirtin viimeiseltä rakentamattomalta rannalta.
Tämän seurauksena todellinen rauha ja hiljaisuus muuttuvat ylellisyystavaraksi. Missä käki enää kukkuu, jos joka paikassa on varhaiseläkeläisten mökkikylä kaikilla mukavuuksilla?
Kun hiljaisuus ympärillä käy aina vain harvinaisemmaksi ja arvokkaammaksi, on olemassa vaara tai mahdollisuus, että kohtalaisen puhdas Suomi, jossa luonnonäänet vielä kuuluvat, muuttuu Euroopan Unionin hiljaisuusreservaatiksi, jonka hiljaisuuden hallinnasta sijoittajat tulevaisuudessa kilpailevat. Suomen hiljaisuuden vetovoima sijoituskohteena kasvaa Keski-Euroopan Jürgenin silmissä sitä mukaa kuin kulutustottumukset ja muodit muuttuvat ekologisempaan suuntaan.
Mitä pitemmälle tällainen kehitys etenee, sitä harvemmilla on enää varaa kunnon hiljaisuuteen. Keski-Euroopassa oma hiljaisuus on jo todellista ylellisyyttä ja Suomessakin haja-asutusalueelle puhtaiden metsien, tyhjien vesien ja hiljaisuuden keskelle voi muuttaa ainoastaan sellainen ihminen, joka ei ole riippuvainen kaupunkien tarjoamasta säännöllisestä päivätyöstä. Siis eläkeläinen, säälittävä viherpiipertäjä, taiteilija tai – rikas.
Tämä kehitys tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja luo uusia uhkia. Mieleen pyrkii lähinnä kaksi ajatusta: pragmaattinen ja traaginen.
Pragmaattinen on se, että suomalaisten on syytä hinnoitella vielä jäljellä oleva hiljaisuus riittävän kalliisti, sillä sen hinta nousee, vaikka it-osakkeet kääntyisivätkin laskuun.
Toinen ajatus, traaginen, on tämä: missä mahtaa olla elämän mieli silloin, kun hiljaisuuttakin riittää vain rikkaille?
Kirjoittaja on tutkijaopiskelija suomalais-ugrilaisella laitoksella.
