Kampuksen kasvot: Ei yksi geeni alkoholistia tee

T:Teksti:

Viikolla 33 Ilta-Sanomat uutisoi näyttävästi suomalaisten tutkijoiden löytäneen geenivirheen, joka altistaa kantajansa alkoholismille.
    Ansiokasta tieteen popularisointia vai pelkkä mätäkuun lööppi?
     Kun asiaa kysyy Helsingin yliopiston psykiatrian vt. professori Matti Virkkuselta, koko alkoholismigeeni alkaa kuulostaa vahvasti jälkimmäiseltä. Virkkunen kehottaa suhtautumaan äärimmäisen varauksellisesti uutisiin alkoholismin ja yksittäisen geenimuunnoksen välisestä yhteydestä. Yksi ainoa geenipoikkeama ei nimittäin tee ihmisestä viinanhimoista, vaan niitä pitää olla kymmeniä, professori Virkkunen kertoo.
    Ilta-Sanomien juttu perustui American Journal of Medical Geneticsissä esiteltyyn tutkimukseen, johon osallistui 889 suomalaista miestä. Tutkituista miehistä 11 prosentilta löytyi viinanhimolle altistava geenimuunnos. Kansainvälisesti luku on korkea.
    Virkkunen kuitenkin toppuuttelee minkäänlaisten johtopäätöksien tekemistä vielä tämän perusteella, sillä tutkittu ryhmä oli hänen mukaansa suhteellisen pieni. Lisäksi se koostui elämäntavoiltaan yhtenäisestä viinin ja ruuan iloista nautiskelevien hedonistien joukosta. Ei suinkaan mistään rappioalkoholisteista.
    Pelkkä geenitutkimus pystyy tuskin koskaan palauttamaan kaidalle tielle turmiolan tommeja, muistuttaa Virkkusen lisäksi myös tutkimuksen tehneen kuopiolais-turkulaisen ryhmän johtaja dosentti Jussi Kauhanen. Onhan alkoholismi aina yhtä paljon sosiaalisen ympäristön synnyttämä ongelma kuin yksittäisen alkoholistin geeniperimän vinouma.

Anna-Kaisa Pitkänen
Kuva: Veikko Somerpuro