Alussa oli Argon, jalokaasu ja alkuaine, joka ei liittynyt muihin atomeihin.
Sitten professori Markku Räsänen sanoi tutkimusryhmälleen: ”Yhdistetään argon.”
Ja argon yhdistyi.
Nino Runeberg (vas.), Markku Räsänen, Jan Lundell ja Leonid Khriachtchev.
Muistatteko jaksollisen järjestelmän kemiantunneilta? Siinä lueteltiin alkuaineet vedystä uraaniin.
Alkuaineet jaettiin erityisiin ryhmiin, kuten jalometalleihin ja jalokaasuihin. Jalokaasuissa oli jaloa se, että ne eivät suostuneet lainkaan yhdistymään toisiin alkuaineisiin. Se oli kemian laki. Mutta ei ole enää.
Kryptonia, ksenonia ja radonia onnistuttiin sittemmin yhdistämään. Sen sijaan argonia, heliumia ja neonia pidettiin täysin reagoimattomina alkuaineina. Kunnes hätiin tuli professori Markku Räsänen tutkimusryhmineen.
”Me tiputimme yhden kanan orrelta”, professori Markku Räsänen sanoo.
Professori Räsäsen äänessä on ylpeyttä, eikä turhaan. Räsäsen tutkimusryhmä fysikaalisen kemian laboratoriossa onnistui tekemään sen, mitä moni oli aiemmin turhaan yrittänyt ja mitä pidettiin mahdottomana: luomaan argonista yhdisteen.
Räsäsen ryhmän, jonka tärkeimpiä jäseniä ovat Leonid Khriachtchev, Jan Lundell, Mika Pettersson ja Nino Runeberg, työ jalokaasujen parissa alkoi kuutisen vuotta sitten, jolloin ryhmä keksivät uuden tavan valmistaa ksenonista ja kryptonista yhdisteitä. Jalokaasuja käsiteltiin kovassa pakkasessa melko yksinkertaisella tavalla, Räsänen kertoo.
Kokeiden tulokset olivat niin kummallisia, että ryhmä päätti perehtyä niihin tarkemmin. Ja kuinka ollakaan, laskelmat osoittivat, että teoriassa oli mahdollista valmistaa argonyhdiste vastaavalla konstilla.
Käytännössä kemistit yhdistivät argonia ja fluorivetyä 265 asteen pakkasessa ja suuntasivat kylmään pintaan ultraviolettivaloa, joka rikkoi aineyhdistelmästä vedyn ja fluorin sidoksen. Näiden kahden atomin väliin liittyi argon. Ja uusi yhdiste hydridoargonfluoridi, harf, oli valmis. Hydridoargonfluoridi on olemassa vain pakkasessa. Jos lämpötila kohoaa, aine hajoaa.
Kemian historiassa tutkimusryhmän keksintö on merkittävä. Käytännössä se saattaa luoda aivan uuden kemian alan, argonkemian.
Vielä ei ryhmän keksinnöstä voi sanoa olevan käsin kosketeltavaa – tai rahanarvoista – hyötyä.
”Ajan mittaan tästä voi löytyä jotain käyttökelpoistakin, mutta emme ole patentoimassa tai tekemässä isoja rahoja”, Räsänen toteaa.
”On hienoa päästä tutkimaan kemiallisen sitoutuvuuden äärirajoja”, tutkija Nino Runeberg sanoo muun ryhmän nyökkäillessä.
Runebergin ja Lundellin työ on laskea teoreettisin menetelmin, kannattaako kemiallisiin kokeisiin edes ryhtyä.
Argon-löydön jälkeen Runeberg onkin laskeskellut mahdollista yhdistettä heliumille. Ainakaan vielä ei helium kuitenkaan ole liittymässä yhdistyvien aineiden joukkoon.
Ryhmän suunnitelmissa on myös anestesiassa käytetyn ksenonin mysteerin selvittäminen. Vaikka lääkärit ovat todenneet ksenonin hyväksi nukuttajaksi leikkauksissa, sen salaisuutta eli sitä miten se reagoi ruumiissa, ei vielä tiedetä.
Kaikki ryhmän jäsenet sanovat nauttivansa taloudellisesti riippumattoman perustutkimuksen tekemisestä, eli siitä, että he pääsevät uudistamaan kemian lakeja.
”Tämä on tutkimuksen vapautta puhtaimmillaan ja kauneimmillaan”, Räsänen sanoo. ”Mutta tyydyttävää se on silti, että saa kansainvälistä mainetta uudella asialla”. Hän viittaa Nature-lehdessä kesällä julkaistuun artikkeliin. Luonnontieteilijälle Natureen pääseminen tietää mainetta ja kunniaa.
Hyötyä historiallisesta löydöstä on paitsi tieteelle, myös nuorille tutkijoille. Merkittävään löytöön osallistuminen auttaa tulevaisuuden työnhaussa.
Heikki Valkama
Kuva: Tiina Karjalainen
