Wolfgang Laib (1950) on koulutukseltaan lääkäri, mutta sitä työtä hän ei ole tehnyt päivääkään. Sen sijaan hän ryhtyi taiteilijaksi, jonka teoksien niukkuus antaa henkisyydelle ja pyhyydelle tilaa.
Saksalainen Laib tekee taidetta tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Hänen varhaisimmat veistoksensa ovat maitokiviä, joissa hivenen koverretun marmorisuorakaiteen päällä lepää kerros maitoa. Teos syntyy periaatteessa maidon ja marmorin suhteesta, mutta todellisuudessa se syntyy katsojan mielessä pitkällisen tutkiskelun jälkeen, jos silloinkaan.
Sara Hildénin taidemuseon näyttely on kaikkien aikojen suurin Suomessa nähty Laibin taiteen esittely. Yksittäisiä töitä ei kuitenkaan ole paljon, sillä ulkoisesti niukat taideteokset vaativat ympärilleen paljon tilaa. Näyttelyvieras voi tutustua riisitaloihin, porraspyramidiin, mehiläisvahalaivoihin ja siitepölyneliöön, jotka kertovat Laibin laaja-alaisesta tietämyksestä idän uskonnoista ja filosofiasta, kuten jainalaisuudesta ja sufi-mystiikasta.
Katsojan ei kuitenkaan tarvitse viettää vuosikausia kirjastojen nurkissa ymmärtääkseen Laibin taidetta. Tärkeämpää on pysähtyä, sillä maito marmorin päällä tai riisikasojen ympäröimä marmorinen pienoistalo edellyttää kiireen unohtamista. Aika katoaa ja marmoritalosta alkaa paljastua kaikenlaista. Se on kuin pyhäinjäännöslipas tai sielun säilytyspaikka ja ihmisen pysyvin turva.
Zikkurat-teos kohoaa majesteettisena mehiläisvahaporraspyramidina museon yläkerrassa ja tuoksu täyttää salin. Se on kuin kuvaus matkasta kohti korkeampaa tietoisuutta, sillä Laib jätti hyvästit länsimaiselle järjenpalvonnalle luopuessaan lääkärinammatistaan.
Männyn siitepölyä -teos, jossa reunoiltaan rikkinäinen siitepölysuorakaide lepää museon lattialla, alkaa leijua, kun sitä pitkään katsoo.
Laib on spiritualisti, joka ei pelkää hiljaisuutta. Hänen teoksensa puhuvat kuiskaamalla eivätkä rehvastele. Niihin tutustuminen vaatii aikaa – samoin niiden valmistaminen, joka perustuu vuoden kiertokulkua noudattavalle työrytmille. Kesällä Laib kerää materiaalinsa ja talvella hän työstää niitä. Materiaaleista hohdokkain on siitepöly, joka edustaa hänelle kasvunmahdollisuutta ja energian tiivistymää.
Laib on hyvä esimerkki siitä, että vaikuttavan nykytaiteen ei tarvitse olla repivää tai rankkaa. Hän kulkee kohti suurta ja tuntematonta hiljaisuutta, jonka länsimaiden kiireinen ihminen on kadottanut. Laibin taidetta ei voi ymmärtää koskaan täydellisesti, sillä se ei koskaan käänny lopulliseksi ja selkeäksi ajatukseksi.
Sara Hildénin taidemuseon ovella pitäisi olla varoituskyltti, jossa lukisi: tämä näyttely voi muuttaa elämäsi. Laibin taide ei avaudu malttamattomalle sydämelle eikä kyyniselle mielelle, mutta nöyrä katsoja voi tuntea maailmansa muuttuvan nähdessään kaiken uudelleen.
Lopulta Laibin mehiläisvahalaivat tuntuvat matkaavan puurakennelman päällä kuin egyptiläisten kuolleiden alukset kohti tuntematonta. Silloin katsoja voi vain miettiä.
Wolfgang Laib Sara Hildénin taidemuseossa 3.12. asti. Avoinna joka päivä 11-18
Juha-Heikki Tihinen
